tiistai 5. marraskuuta 2019

Kun yli 30 vuotta vanha haaveesi on toteutumassa...

Jatkan blogissani vielä yhden postauksen verran Etelä-Amerikan lomamatkastamme. Kyseessä ei kuitenkaan ole puhdas matkailupostaus, vaan ennemminkin taas yksi osoitus siitä, ettei minun kohdallani asiat tuppaa menemään kuten Strömsössä. Eräänlaista kovan onnen matkailuahan se taas yhdessä vaiheessa oli. Tämä on tarina erään pitkäaikaisen unelman toteutumisesta ja kuinka se uhkaa jäädäkin toteutumatta aivan viime metreillä.

Unelmani lapsuusvuosista asti


Olen haaveillut Argentiinasta ja eritoten Buenos Airesista aivan pikku tytöstä asti. Unelmani on ollut päästä katsomaan Buenos Airesiin katutangoa ja ehkäpä peräti myös aitoa, argentiinalaisen tangon näytöstä. Noh, lokakuisen matkamme päätepisteenä oli juurikin Buenos Aires. Iiks, ihanaa! Olin jo ennen matkaa aivan onneni kukkuloilla. Yli 30 vuotta vanha unelmani saattaisi siis viimeinkin toteutua! Kröhöm, tässähän voitaneen siis puhua jopa 35 vuoden ikäisestä unelmastani!

Suunnitelmamme oli jatkaa matkaamme eräänä lauantaina Patagoniasta, pienestä eteläargentiinalaisesta kaupungista Buenos Airesiin. Lennot oli varattuina iltapäiväksi, joten jo lauantai-iltana pääsisimme tutkimaan tuota unelmieni kohdekaupunkia. Ja heti seuraavaksi sunnuntai-illaksi meillä olisi liput huikeaan ja ennalta kehuttuun tangonäytökseen! Odotin tuota hetkeä kuin kuuta nousevaa. 

Kunnes kohtalo puuttui peliin


Lauantaiaamuna saimme kuitenkin yllättäen tietää, että lentomme Buenos Airesiin oli peruttu! Alkoi uusien, korvaavien lentoyhteyksien selvittely. Ja mehän olimme siis hyvin pienessä, 30 000 asukkaan kaupungissa, käytännössä keskellä Patagonian erämaita, joten päivittäistä lentoliikennettä ei todellakaan ollut paljon. Samaisen lentoyhtiön seuraava lento lennettäisiin vasta tiistaina. Apua, meille aivan liian myöhään! Tiistai-iltana meillä lähtisi jo lento takaisin kotiin Kaliforniaan. Ja tuo lentoaikataulu tietäisi myös sitä, että saisimme unohtaa tangoshowt tyystin.

Pian alkoi selvitä, että moni muukin lento oli peruttu. Syy meidänkin lentomme peruuntumiseen alkoi valjeta. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Buenos Airesiin oli iskenyt raju ukkosmyrsky ja salama oli iskenyt kotimaan lentojen lentokentän lennonjohtotorniin aiheuttaen tornissa tulipalon! Käytännössä koko Argentiinan sisäinen lentoliikenne pysähtyi useiksi tunneiksi lähes kaikkien kotimaan lentojen lentäessä nimenomaan Buenos Airesin kautta. Lentokatastrofi ei siis suinkaan koskettanut ainoastaan meitä, vaan kyseessä oli valtakunnallinen hässäkkä. Argentiinalainen hässäkkä. 

En ollut uskoa koko tapausta todeksi! Juuri, kun olin saavuttamassa 35 vuotta haaveilemani kohteen, sattuu ja tapahtuu jotakin tällaista. Tilanne tuntui sillä hetkellä paitsi uskomattomalta, myös toivottomalta. Henkilöautolla matka Buenos Airesiin olisi kestänyt yli 32 tuntia, bussilla noin 40 tuntia. Niinpä lento olisi oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto matkan jatkamiseen. Jokainen odotettu lisätunti söi aikaamme tutkia Buenos Airesia ja tottahan toki vaakalaudalla oli, ehtisimmekö lainkaan tangonäytökseen!

Muutaman tunnin selvittelyjen jälkeen saimme kuin ihmeen kaupalla lennot toisen lentoyhtiön lennolle. Lento lähtisi sunnuntaina iltapäivällä. Vielä olisi siis toiveita ehtiä illan tanssinäytökseen. Noh, lopulta tangonäytökseen ehtiminen meni tosi täpäräksi. Vielä tämä sunnuntainenkin lento oli noin 1,5 tuntia myöhässä! Olin aika tulisilla hiilillä lähtölentokentällä, kun viiveminuutit näyttötauluilla vain kasvoivat kasvamistaan. Lopulta lento kuitenkin lähti. Buenos Airesissa nakkasimme matkalaukut hotellille melkeinpä kaaressa ja ajoimme renkaat ulvoen tangonäytöspaikalle. Huh, ehdimme viime tingassa! Ennen tangonäytöstä olisi ollut vielä tarjolla noin tunnin mittainen tangon opetustunti, minun mukavuusaluettani, ukkokullan kauhu, hah hah, mutta tuolle tanssitunnille en koskaan sitten ehtinyt. Tangoshow oli kuitenkin vaikuttava. Juuri niin upea kuin oletinkin. Ahmin puolitoistatuntisen näytöksen jokaisella solullani. Jännitysnäytelmä oli saanut onnellisen lopun. 
Ooh, unelmieni täyttymys!
Vanhaa tyyliä! Live-orkesteri soitti koko näytöksen tuolta lavan takaa ylälehtereiltä. Se oli komeaa kuunneltavaa!
Taitavia laulajia! Myös puvustus oli upeaa ja jo pelkästään sen katselu sai minut haltioitumaan!

Lopulta jo vähän nauratti


Lentohässäkän vuoksi jouduimme viettämään vielä yhden lisäyön tuossa pienessä tuppukaupungissa. Majapaikaksi löytyi aika vaatimaton hotelli, jossa kävi illan ja yön aikana kova vinkka ikkunoista. Huoneen ainoa lämmitin oli vessan lattialämmitin. Oli se kuulkaas kylmä yö nukkua! Kun sitten lopulta vaihtoehtoinen lento oli varmistunut ja näytti, että ehdimme vielä tanssinäytökseenkin, alkoi hymy palata kasvoilleni ja murjaisin jo mustaa huumoria koko tilanteesta. Ehkäpä muistatte Patagonia-postaukseni, jossa kerroin calafate-marjasta. Patagoniassa on uskomus, että syötyään tuota marjaa se tarkoittaa, että jonakin päivänä palaa vielä uudelleen. No, mekin nautimme tuota marjaa eri muodoissaan varmistaaksemme jonakin päivänä paluumme Patagoniaan. Mutta nyt minua lähinnä nauratti. Olimme jumissa patagonialaisessa tuppukaupungissa. Jos siis jonakin päivänä haluaisimme tulla Patagoniaan uudestaan, eikö meidän pitäisi ensin päästä pois sieltä?! Hah hah!

Kun siis ison osan elämästäsi olet haaveillut jostakin ja tuon haaveen toteutuminen on melkeinpä jo näppiesi ulottuvilla, mitä vaan voi vielä näemmä tapahtua! Ainakin minun kohdallani kävi näin. Tapaus rokotti meiltä lopulta noin 1,5 vuorokautta aikaa Buenos Airesissa, mutta kyllä minä jäljelle jäävät kaksi päivää yritin käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Buenos Aires on kyllä lempikaupunkini ja unelmoin palaavani sinne vielä jonakin päivänä! Kun jäihän se tangotuntikin ottamatta. Toivon mukaan siihen ei mene toiset 35 vuotta, vaikka hyväähän kannattaa toki aina odottaa!

Muistakaa lukijani unelmoida! Voi viedä aikaa, mutta jonakin päivänä unelmasi voivat hyvinkin toteutua. Näihin unelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti