Undurraga, Chile — elämäni antoisin viinitilakierros

Elettiin vuotta 2008. Olimme ukkokullan kanssa lomamatkalla Costa Ricassa ja se oli meidän ensimmäinen yhteinen lomamatkamme Euroopan ulkopuolelle. Eräänä iltana olimme majoittuneina pienessä vuoristokylässä tulivuoren kupeessa ja tilasimme pihviaterialle paikallisen ravintolan viinilistasta liharuoalle sopivan, tuhdinpuoleisen viinin. Viini valittiin oudohkosta viinilistasta melko lailla arpaa heittäen, mutta valintamme osoittautui loistavaksi! Jopa paikallinen, joka tuli jututtamaan meitä pöytään ruokailun aikana, huomasi viinin. "Undurragaa, Chilestä, erinomainen valinta teiltä!", mies ylisti viiniä. Siitä asti Undurragan viinit ovat jääneet mieliimme.

Nyt, 11 vuotta myöhemmin, lokakuussa 2019 matkasimme lomalle Etelä-Amerikkaan. Reissumme ensimmäinen kohde oli Santiago, Chilen pääkaupunki. Ja kappas, kuinka ollakaan! Santiagosta järjestettiin puolen päivän mittaisia retkiä Undurragan viinitilalle, Maipon viinialueelle! Wow, sinne oli päästävä ja niinhän me menimme. Viinitilakierros osoittautui täydeksi timantiksi. Elämäni antoisimmaksi.

Sisäänkäynti Undurragan viinikellareihin.

Rauhallinen ilmapiiri 

Undurragan viinitila oli lokakuisena perjantai-iltapäivänä ensinnäkin varsin rauhallinen. Viinitilakierroksella meitä oli yhteensä vain kuusi vierailijaa kiertämässä. Muutoin näin viinitilalla vain muutaman muun hassun kulkijan. Varsinkin täällä Kaliforniassa viinitiloilla käyneenä on saanut tottua siihen, että niissä on melkeinpä aina jonkinlaista ruuhkaa ja tilat maisteluhuoneineen ovat usein kovin hälyisiä paikkoja. Ehkäpä Undurragan vierailijasesonki ei vielä ollut alkanut, sillä Chilessähän eletään lokakuussa paikallista kevättä ja vasta kauden alkua. Kyseinen viinitila on kuitenkin hyvin suosittu ja tila olikin varattu häiden viettopaikaksi joka lauantai seuraavat seitsemän kuukautta putkeen.

Ja olihan viinitila tosi kaunis, kiva hääpaikka varmastikin.

Maailman paras viiniopas

Viinitilavierailustamme teki kuitenkin aivan superantoisan meille sattunut opas. Hän oli melko nuori, arviolta noin 30-vuotias chileläinen kundi, David nimeltään. Ja hänhän oli siis kävelevä viinitietopankki! Kysyit mitä vaan, David tiesi ja osasi kertoa asiat todella mielenkiintoisesti. Ja ilmankos! Myöhemmin nimittäin selvisi, että hän oli opiskellut viininviljelyä ja viinitietoutta chileläisessä yliopistossa kuusi vuotta! Tämän lisäksi hän oli opiskellut neljä vuotta maataloutta USA:ssa, missä oli myös kiertänyt eri viinitiloilla viiniasiantuntijana. Näin hyvää viinitilaopasta en ole vielä koskaan tavannut, joten uskalsin otsikoida tämän kappaleen noinkin mahtipontisesti. 

Kuulimme esimerkiksi monta mielenkiintoista seikkaa viinin istuttamisesta. Maaperä, johon viinikäynnökset on tarkoitus istuttaa, tutkitaan kuulemma aina metrin syvyyteen saakka. Jos tietyt kriteerit eivät täyty, viiniä ei istuteta lainkaan. Undurragan viinitalollakin sijaitsee viiniviljelmiä useita satoja kilometrejä Santiagosta pohjoiseen sekä useita satoja kilometrejä etelään, jotta jokaiselle rypälelajikkeelle saadaan optimi maaperä sekä paras mahdollinen ilmasto. Undurragan viinitilalla on eri viljelmiä ripoteltuina ja ne ovat levittäytyneet Chilen laaksoihin siis noin Suomen pituuden verran.  

Saimme myös kuulla, että tietyt rypälelajikkeet istutetaan aina tiettyyn ilmansuuntaan, jotta kukin lajike saa oikean määrän auringonvaloa. Esimerkiksi Malbec-rypäle vaatii paljon aurinkoa, joten sen käynnökset istutetaan niin, että aamuaurinko paistaa viiniköynnöksiin suoraan sivusta, keskipäivän aurinko päältä ja ilta-aurinko suoraan toisesta sivusta. Myös viiniköynnösrivien välit mitataan istutusvaiheessa tarkkaan. Yksittäinen viiniköynnösrivi ei saa varjostaa kumpaakaan viereistä köynnösriviä. Tällaiset istutusfaktat kuulostavat maalaisjärjelläkin varsin järkeenkäyville, mutta kyllä ne vain jäävät mieleen paremmin, kun saat seisoa keskellä viiniviljelmää oppaan sinulle kertoessa näitä seikkoja. 

Esimerkiksi Undurragan viinitilalla työskentelee mm. geologeja, biokemistejä ja kemistejä ja opas kertoikin vaikuttavan faktan. Siinä vaiheessa, kun viinipullo nostetaan pöytään, siihen on  vaikuttanut noin sata ammattilaista ja asiantuntijaa, aina maaperätutkijasta biokemistiin ja jakelukanavien hoitajiin. Siis sata, vau! Eipä tätäkään ole tullut aiemmin ajatelleeksi!

Saimme myös kuulla, että eri viinirypälelajit voidaan tunnistaa punaisiksi ja valkoisiksi lehtiensä perusteella. Alla olevassa kuvassa on Chilen lippulaivarypäleen Carmeneren eli punaisen viinirypälelajikkeen lehti. Siinä on käytännössä viisi isohkoa sakaraa. Mielestäni se muistuttaa aika paljon suomalainen viinimarjapensaan lehteä. Valkoisissa viinirypäleissä puolestaan nuo lehden sakarat ovat huomattavasti toisistaan erottuvammat, niiden väliset raot ulottuvat paljon syvemmälle kohti lehden keskiosaa.

Carmenere-rypäleen lehti. Kuva Wikipediasta.

Viinitilakierroksen kruunasi suuri viiniaromien haisteluhuone. Huoneesta löytyi 44 eri nuuhkaistavaa viiniaromia, jotka oli jaoteltu eri ryhmiin kuten kukkais- tai hedelmätuoksut. Ja voin kertoa, että esimerkiksi voin aromi oli todella voimainen, huh huh! Tuntui takaraivossa asti!

Jokaista tuoksua pääsi nuuskutteleman yllä olevan kuvan mukaisesta pömpelistä, jonka sivussa oli veivi. Veiviä veivaamalla tuoksu levisi pömpelin kannen reiästä, eivätkä aromit siis sekoittuneet huoneessa niinkään keskenään. Aromihuone on ainoa laatuaan chileläisillä viinitiloilla. Viiniaromien nuuskuttelun jälkeen vuorossa olikin viinitilakierroksen päättävä maistelu. Ja mikä yllätys, nyt pystyin oikeasti erottamaan muutamat tuoksut maisteluviineistä paljon helpommin, kiitos aromihuoneen! Tämä oli siis todella mielenkiintoinen kokemus. 

David valmistelemassa viininmaistelua ulkotiloihin. Maistelun aikana hän jakoi taas lisää viinitietämystään ja myös muutamia kikkakolmosia maisteluun.

Sananen Carmenere-rypäleestä

Chile on kuuluisa Carmenere-rypäleen tuotannosta. Rypälelaji on lähtöisin Ranskasta ja sitä on aikoinaan viljelty muuallakin Euroopassa, kunnes Phylloxera-hyönteinen tuhosi Carmenere-lajikkeen lähes kokonaan. Chilessä kasvukausi maan keskiosissa on hyvin kuivaa, eikä kyseinen hyönteinen siellä menesty lainkaan. Niinpä Carmenere-rypälettä viljellään tänä päivänä melkeinpä valtaosin vain ja ainoastaan Chilessä. Carmenere-rypäle on saanut nimensä ranskankielisestä carmin-sanasta, joka takoittaa karmiininpunaista. Carmenere-köynnösten lehdet nimittäin muuttuvat syksyisin suoraan punaisiksi, eivätkä lainkaan keltaisiksi ja/tai ruskeiksi kuten muiden rypälelajien lehdet. Carmenere-rypäle tunnustettiin omaksi rypälelajikkeeksi Chilen maatalousosaston toimesta vasta vuonna 1998 tutkijoiden saatua kattavat tutkimustulokset, että kyseessä todella on oma lajikkeensa.

Aika pirun pieniä olivat Carmenere-rypäleet vielä chileläisessä keväässä. Huomatkaa tässäkin lehden punoittava väri.

Carmenere-rypäleen pääaromit: vadelma, paprika, luumu, pippuri ja vanilja. Tuoksuttelepas ensi kerralla, pystytkö löytämään näitä aromeja, jos carmenerea siemailet.

Chilen viiniteollisuuden nousu

Upeista carmenere-viineistä huolimatta keskivertochileläinen ei juo viiniä. Chileläiset nauttivat olutta ja väkeviä, viinien kuuluessa vain harvoihin juhlatilaisuuksiin. Yli 80 % Chilen viinituotannosta meneekin myyntiin ulkomaille. Undurragan viinejä viedään Väli-Amerikkaan mm. Meksikoon ja Väli-Amerikassaha mekin tähän viiniin saimme tutustua. Undurragaa tuodaan myös paljon Eurooppaan, mm. Tanskaan ja Suomeenkin, Hollannin ollessa kuitenkin isoin eurooppalainen tuontimaa. Myös Aasia ja siellä Japani ja Etelä-Korea vetävät hyvin Undurragan viinejä. 

Mutta kuinka Chilen viinit alkoivat tulla tunnetuiksi? Undurragan viinitilakin on toiminut jo vuodesta 1885, mutta vielä 1980-luvulla kukaan ei puhunut tai juurikaan edes tiennyt chileläisistä viineistä. Opas kertoikin mieleenpainuvan tarinan, kuinka chileläiset viinit iskivät markkinoille Yhdysvalloissa. Tehtävä ei ollut chileläisille viinitiloille helppo, sillä Yhdysvalloilla oli omaakin ja varsin menestyksekästä viinintuotantoa. Muutamat chileläiset viinitilat löivät kuitenkin viisaat päänsä yhteen ja tekivät yhteisen markkinointitempauksen. He pullottivat Chilen parhaita viinejä, mutta myivät niitä USA:ssa halpisviineinä. Pullollinen saattoi siis maksaa vain pari kolme dollaria. Edullinen hinta sai kuluttajat ostamaan ja kokeilemaan chileläistä viiniä ja kas, he huomasivat sen olevan laadultaan erinomaista. Sana kiiri kuluttajalta toiselle ja lopulta huhut hyvistä chileläisistä viineistä kiirivät myös viiniarvostelijoiden korviin. Pian niistä kirjoitettiin jo viinilehtiin ja chileläisten viinien nousu alkoi ja tunnettuus lisääntyi. Tänä päivänä chileläiset viinit painivat premium-sarjassa. 

Undurragan viinikellaria. Chile kärsii ajoittain kovista maanjäristyksistä ja Undurragan viinitilalla on opittu kantapään kautta, että kaksi viinitynnyriä on maksimi, mitä kannattaa päällekkäin pinota. Maanjäristys tuhosi aikoinaan myös Undurragan viinitilan vanhan päärakennuksen. 

Jälkipohdintaa

Toki viinitilakierros oli meille varsin ikimuistoinen, sillä tilan viinillä oli meille omanlaisensa muistomerkitys. Siitäkin huolimatta (tai sen lisäksi) visiitti ylitti kaikki odotuksemme. Väistämättä vierailua vertasi aikaisemmin kokemiinsa. Napan viinilaaksot lienevät täältä Kaliforniasta edelleen se kaikkein kuuluisin alue ja siellä viinitilakierrokset on taatusti osattu suunnitella ja kaupallistaa. Mutta siinäpä se isoin virhe (mielestäni) sitten tuleekin, kaupallistaminen. Varsinkin nykyään useilla Napan viinitiloilla on silkka rahastuksen maku ja tästä kirjoitinkin blogiini aika tarkalleen vuosi sitten. Maistelujen hinnat ovat nousseet Napassa huimasti, eikä sitä maksua mahdollisten viinipullo-ostosten kohdalla saa enää hyvitetyksi. "In & Out!" Aivan kuten chileläinen David-viiniopaskin useita kalifornialaisia viinitiloja kuvaili. Eli asiakas sisään, rahat pois ja nopeasti ulos. David on työskennellyt viiniasiantuntija myös Yhdysvalloissa, joten hän tiesi mistä puhui. 

Puolen päivän mittainen retki Undurragan viinitilalle maksoi 70 dollaria henkilöltä. Siihen kuului kuljetukset Santiagosta (34 km suuntaansa) ja tämä kattava kierros viinitilalla maisteluineen. Maistelun päätteeksi jokainen sai viinitilan oman lasin persoonallisessa pahvipaketissa. Ja niin hullujahan me sitten olimme, että kuskasimme nuo helposti särkyvät lasit koko pariviikkoisen lomamme ajan Chilen ja Argentiinan puolella tuoden ne aina kotiin asti. Mutta sen verran merkityksellinen tuo viinitila oli meille, että tähän hullutukseen ryhdyimme. Onneksi saimme lasit kuljetettua käsimatkatavaroissa ehjinä kotiin saakka, vaikka Santiagon jälkeen teimme vielä kaiken kaikkiaan neljä eri lentomatkaa. Nyt meillä on kiva muisto tuosta antoisasta viinitilakierroksesta ja voimme nauttia vaikkapa lasilliset hyvää carmenerea Undurraga-laseista. 

Jos siis joskus menette Santiago de Chileen ja on aikaa ja mahdollisuus piipahtaa tällä viinitilalla, niin suosittelen. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!