sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Ulkosuomalaisen ahdinkoa puhelinoperaattoreiden kanssa

Tällä kertaa luvassa vaihteeksi vähän ulkosuomalaisen urputusta. Järjestipä nimittäin tässä syksyn mittaan suomalainen puhelinoperaattorini minulle täyden yllätyksen. Mutta purnaanpa tasapuolisuuden nimissä ja samaan syssyyn ensin myös amerikkalaisesta puhelinliittymästäni:


Amerikkalainen liittymä


Kuten vakiolukijani jo tietävätkin, nykyisellä amerikkalaisella puhelinliittymälläni ei pysty soittamaan Suomeen. Viimeksi tänä aamuna piruuttani kokeilin olisiko tilanteeseen tullut muutosta, mutta ei. "Kansainvälinen numero, jonka valitsit, ei ole saatavilla." Näin sieltä ukko toteaa ensin englanniksi ja heti perään espanjaksi. 

Onhan tämä minusta edelleen perin kummallista. Vaikka eletään pian vuotta 2020, niin silti puhelumahdollisuuksissa voi olla tällaisia rajoitteita. Mutta kun Suomi on niin pieni markkina-alue, vain viisi miljoonaa ihmistä. Kukapa nyt sinne haluaisi soitella? Liian pieni markkina-alue oli se syy, joka minulle liittymää hankkiessani kerrottiin. 

Miksi minulla sitten on tällainen liittymä? No, mehän tulimme ensinnäkin tänne Yhdysvaltoihin vain käymään. Joskin käynti on venähtänyt nyt jo yli viideksi vuodeksi. Niinpä liittymää aikoinaan valitessani siihen vaikutti sen edullisuus ja kattavuus USA:ssa. Kun puhelinkytkykaupat oli poissuljettu, oli tämä liittymä edullisimmasta päästä. Maksaisin kuukaudessa vain 40 dollaria, kun muut vaihtoehdot olivat silloisia vakiohintoja 70 tai 75 dollaria kuussa. (Suomalaisen korvaanhan nämä hinnat ovat varmastikin järkyttävän kalliita!) Liittymäni kuukausimaksuun sisältyy niin paljon puheaikaa, tekstiviestejä ja dataliikennettä, etten ole saanut koko tämän viiden vuoden aikana käyttörajoja paukkumaan. Lisäksi maantieteellinen kattavuus Yhdysvalloissa oli 99 % maan asukkaista, ja tämän lisäksi liittymä toimisi tarvittaessa myös Meksikossa ja Kanadassa, joten liittymä oli näiden speksien mukaan minulle se sopivin. 

Toinen syy nykyiseen liittymääni on suoraan sanoen laiskuus. En vain ole jaksanut alkaa selvittämään muita saman hintatason liittymiä, joilla onnistuisi soitot myös Suomeen. Pitäisi myös varmistaa, voiko täällä säilyttää oman tutun puhelinnumeronsa, mikäli vaihtaisin operattoria. Täällä nimittäin puhelinnumerosi toimii todella monessa paikassa tunnistautumisessa tai kanta-asiakasnumeronasi, puhutaan aina terveysasemista ruokakauppoihin ja kuntosaleihin, joten edessä olisi siis melkoinen rumba vaihtaa numero joka paikkaan. 

Melko hyvin tällä nykyisellä liittymälläni olen täällä nyt kuitenkin pärjännyt ja ollut siihen muutoin varsin tyytyväinen. Ja tänne muutettuamme minullahan oli edelleen toki suomalainen liittymä käytössäni, joten puhelut Suomeen onnistuisivat tietenkin sillä, ajattelin. Paitsi, että sitten kun eivät enää onnistuneetkaan... Ja tästä pääsenkin parjaamaan suomalaista liittymääni:


Suomalainen liittymä


Syyskuussa elämässäni oli käsillä eräänlainen vakava hätätilanne. Tapaus vaati päivittäisiä pitkiä puhelinsoittoja Suomeen, osa niistä suuntautui terveydenhuoltohenkilökunnalle. No, kuinkas sitten kävikään? Puolessa välissä kuukautta ja puhelinliittymäni laskutuskautta, sain operaattoriltani tylyn tekstiviestin. Puhelinlaskuni siltä jaksolta oli kohonnut jo 390 euroon ja operaattori ilmoitti alkavansa rajoittaa liittymäni käyttöä, mikäli laskuni enää yhtään kasvaisi. Jaa, vai että näin! Ja kyllä, on toki hyvä, että isosta puhelinlaskusta huomautetaan, mutta että liittymän käyttöä ryhdytään rajoittamaan oli kyllä täysin uutta tietoa minulle! En ole kuullut vastaavasta aikaisemmin. Viestissä ei annettu mitään vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi, esimerkiksi laskun ennenaikaista maksamista tai muuta vastaavaa.

Tuolloin en siis pystynyt soittamaan Suomeen amerikkalaisella, enkä enää suomalaisellakaan puhelinliittymälläni. Olihan siinä aika näpeille lyöty! Ja koska tällaiset elämän hätätilanteet eivät noudata puhelinoperaattoreiden laskutuskausia, sain loppukuun puheluissa turvautua ukkokullan puhelinliittymän käyttöön. Onneksi sellainen oli! 
Soittele näillä nyt sitten, kun operaattori laittaa liittymäsi tiks' kiinni!

Kerron vielä toisen esimerkin suomalaisesta liittymästäni. Se tapahtui lokakuussa, uuden laskutuskauden aikana. Viimeisimmän lomamatkamme aikana Etelä-Amerikassa olin jossakin vaiheessa onnistunut virheellisesti näppäämään Suomi-puhelimestani mobiilitiedonsiirron päälle. Auts, se tiesi luonnollisesti kustannuksia. Ja tämä oli ihan oma mokani totta kai. Silloin sain tekstiviestitse ilmoituksen, että liittymäni datasiirto ulkomailla on estetty, sillä datavartijan 62 euron saldoraja oli ylitetty. Mutta nyt viestissä tarjottiin mahdollisuutta jatkaa datasiirtoa, vain tekstiviesti numeroon se ja se. Jäin tämän tapauksen jälkeen ihmettelemään vielä suuremmalla syyllä, miksi en voinut aiemmin saada myös isompaa saldorajaa koko puhelinlaskulle, vaan liittymäni käyttöä rajoitettiin ilman pulinoita. Ehkä tilannetta olisi saanut ratkottua ottamalla yhteyttä operaattoriin (muutoin kuin soittamalla, koska soittaahan en enää voinut), mutta tuollaisen hätätilan vallitessa ainakaan minulla ei riittänyt enää voimavaroja alkaa selvitellä asiaa. Asiakaspalvelukanavatkin Suomessa kun ovat aikaeron vuoksi avoinna meidän yöaikaan. Ikävä tilanne kaikin puolin. Mutta kuten totesin, ukkokullan liittymä pelasti tällä kertaa pinteestä ja sain pidettyä edelleen puhelinyhteyksiä Suomeen.

Aina sitä näköjään oppii ulkosuomalaisena uusia juttuja, kuten vaikkapa tällaisia puhelimen käyttörajoituksia operaattorin taholta. Päätän urputukseni täältä tähän. Tekisi mieleni sanoa "kuulemiin", mutta sanonkin teille ihan vain perinteisesti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Edit 12.11.2019: Kyllä kannatti urputtaa julkisesti täällä blogissa. Sain postauksen tiimoilta mainion vihjeen toimivasta VoIP-puhelupalvelusta. Tänään olen jo sillä soittanut onnistuneesti Suomeen ja mikä parasta, murto-osahinnoin! Mahtavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti