Keskustelu kampaajan kanssa

Kirjakiertueeni päättyi tilaisuuteen Piilaaksossa toissatorstaina. Ja jos teitä lukijoita kiinnostaa, niin täälläkin tuli mukavasti tupa täyteen. Noin neljäkymmentä henkilöä taisi lopulta osallistua. Ystäväni olivat tehneet iltaa varten tilajärjestelyt ja mahtavat tarjoilut, iso kiitos vielä kerran niistä heille.

Ystävät olivat löytäneet pinkkejä uunipeltejä, joille tarjoiluja asettelivat. Servetit sen sijaan olivat vaaleansinisiä, joten tarjoilupöydän värimaailma noudatteli kirjani kantta. :-)

Ennen tuota kirjatapahtumaa halusin käydä pikavisiitin kampaajalla. Koska onnistuin saamaan paluumatkalta Amsterdamista kotiin Kaliforniaan kamalan räkätaudin, jäi kampaaja-ajan varaaminen viime tinkaan. Ja kuten arvata saatoin, ei vakiokampaajallani ollut enää vapaita aikoja. Niinpä varasin ajan samaan kampaamoon, mutta eri tekijälle. 

Kampaajani oli nimeltään Angeles (suomeksi Enkelit), ja kävi nopeasti ilmi, että hän oli meksikolainen. Hän nimittäin osoittautui varsin iloiseksi ja puheliaaksi naiseksi, joten ennätimme jutustella kampaamokäyntini aikana monista eri teemoista. 

Angeles oli syntynyt Mexico Cityssä, mutta asunut nyt Yhdysvalloissa jo 12-13 vuotta. Hän puhui erinomaista englantia, mutta kun pääsimme keskusteluissamme matkustus- ja ruoka-aiheisiin, meinasin suoraan sanoen tipahtaa aika ajoin kärryiltä. Nimittäin heti, kun hän lausui meksikolaisia paikannimiä tai perinneruokia, hänen puheensa vaihtui vahvasti espanjankieliselle aksentilleen. Minulla oli täysi työ yrittää muodostaa nuo sanat mielessäni, että ymmärsin lopulta, mistä hän milloinkin puhui. Onneksi olen jonkin verran espanjaa opiskellut ja Meksikon karttaakin tutkiskellut... Ja kun Angeles vielä puhua pulputtikin niin nopeasti!

Angelesin mielestä ensinnäkin Mexico City oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Toki tätä mieltä olen ollut itsekin ja jonakin päivänä haluaisin siellä käydä. Hän houkutteli, vaiko suorastaan vaati minua sinne matkustamaan, kun kuuli, etten ole siellä vielä vieraillut. Tämän jälkeen hän kyseli, missä päin Meksikoa olen tähän mennessä matkustanut ja missä tulisi ehdottomasti vielä käydä. Kun hän luetteli Meksikon lomakohteita, hän lausui paikkakunnat ja alueet niin vahvalla aksentillaan, että en suoraan sanoen saanut kaikista edes selvää.

Toinen mielenkiintoinen teema, josta keskustelimme pitkään, oli ruoka. Ensin käsittelimme tietenkin meksikolaisia ruokia, joista joidenkin nimet Angeles äänsi jälleen niin, että minulla pyöri korvieni välinen ratas äärimmäisen hitaasti, hahah. Hän kertoi olevansa todella nirso esimerkiksi tacojen suhteen ja miksipä ei olisi, kun on lapsuutensa aitojen meksikolaismakujen äärellä viettänyt. Kun sitten kysyin, mistä hänen mielestään täältä saa hyvää meksikolaista ruokaa, hän tuhahti. Ja kuinka huvittavaa, hän kelpuutti alueeltamme vain yhden food truckin, siis auton, josta myydään ruokaa vähän pikaruoan tapaan. (No, toisaalta olen myös kuullut, että monet täkäläiset meksikolaiset kelpuuttavat lähimmät hyvät meksikolaisruokapaikat vasta San Diegosta, siis aivan Etelä-Kaliforniasta läheltä Meksikon rajaa.)

Tämän jälkeen Angeles siirtyi kyselemään suomalaisesta ruoasta. Tässä vaiheessa kerrottakoon, ettei hänelle ollut lainkaan selvää, missä Suomi edes sijaitsee. Hän tiesi Euroopan ja kun kerroin, että Suomi sijaitsee Euroopassa, se hänelle maantieteestä riitti. Kerroin hänelle suomalaisista ruoista kuten lohikeitosta, karjalanpaistista ja poronkäristyksestä. Hän ihasteli heti lohiruokaa, koska heillä Meksikossa lohi oli ollut aina kallista, koska se jouduttiin tuomaan kaukaa, kylmien vesien ääreltä. Heidän rantavetensä kuuluivat trooppiseen vyöhykkeeseen. 

Seuraavaksi kerroin, että nykyään suomalaisista ruokakaupoista saa tietysti jo lähes mitä tahansa, mutta ns. ennen vanhaan ruokakulttuurimme on ollut vahvasti liha-, kala- ja juurespainotteinen. Tätä Angeles ihmetteli ääneen. Ja voi sitä hämmästelyn määrää, kun kerroin tosiasian, että Suomessa kasvukausi ulkona viljelylle on hyvin lyhyt ja juurekset puolestaan ovat olleet meidän olosuhteissamme helppoja kasvatettavia ja myös säilöttäviä esimerkiksi maakellareissa. Angeles oli aivan äimän käkenä, kun kuuli, ettei Suomessa voinutkaan kasvattaa kasviksia ympäri vuoden! Tässä kohtaa minulla nousi väkisinkin suupielet ylöspäin. Että tällainen ahaa-elämys hänelle nyt tuli. 

Mutta eipä tässä vielä kaikki. Seuraavan kysymyksensä kohdalla olin jo purskahtaa nauruun. Angeles kysyi, että mikäs sitten on Suomessa se tyypillinen ja ennen kaikkea perinteinen tapa valmistaa maissia. Oikea vastaushan olisi ollut "ei mikään", mutta en tätä hänelle tietenkään noin suoraan ilmaissut. Selitin hänelle, ettei meillä tyypillisesti kasvateta maissia, eikä se ole ollut koskaan tärkeässä roolissa ruokavaliossamme. Ja että ensimmäiset "tuoreet" maissit tulivat suomalaisten ruokakauppoen hyllyille ehkä vasta 15 vuotta sitten ja ne myytiin esikypsennettyinä vakuumipaketeissa. Sitä ennen oli tarjolla ainoastaan tölkkimaissia ja herne-maissi-paprikaa pakasteena. Kerroin myös, että kyseinen vakuumimaissi on maultaan hyvin kaukana tuoreesta. Nykyäänhän Suomesta käsittääkseni saa jo ajoittain tuorettakin maissia? Korjatkaa, jos olen väärässä. Angelesille oli suuri ihme tämä maissin puuttuminen perusruokavaliostamme. Siis eikö edes maissileipää? Juu, ei. 

Kaivoin vanhan kuvan jostakin grillaushetkestämme. Tässähän ovat sattumoisin yhdistyneet niin meksikolainen kuin suomalainen perusraaka-aine. 

Kampaamokäynnin jälkeen olo oli virkistynyt. Oli ollut mukava ja molemmin puolin avartava ja opettavainen juttutuokio. Sitten minua suomalaisena hitusen nauratti. Kun meillä suomalaisillahan on usein mielessämme se ikuisuuskysymys, että mitä ne muunmaalaiset meistä oikein ajattelevat. Tässä oli yksi vastausvaihtoehto. Eivät välttämättä mitään, koska eivät tiedä meistä mitään. 

Enkä tässä todellakaan väitä, että itsekään tietäisin kaikesta kaiken. En todellakaan. Tällä viikolla siitä tulikin erinomainen esimerkki. Vaikka olemme asuneet täällä nyt yli 10 vuotta, niin silti saattaa paikallisessa ruokakaupassa törmätä johonkin uuteen ja tuntemattomaan:

Ruokakaupassa oli myynnissä tejocoteja, jotka ovat netin mukaan meksikolaisia orapihlajia. Nähtävästi tuote ei ollut tuttu myöskään hintalapun tekijälle, sillä tuotteen nimi oli kirjoitettu lappuun väärin.

Nyt alkaa, hyvät lukijani, olla joulu jo sen verran lähellä ja kalenterissani sen verran merkintöjä, etten taida ehtiä enää ennen joulua uutta blogipostausta kirjoittamaan. Niinpä toivotan teille kaikille oikein hyvää joulua ja onnea uuteen vuoteen 2025! Ensi vuonna jatketaan ja siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Erikoinen nimipäivä

Täällä Yhdysvalloissa asuessa on nimipäivien, niin omien kuin läheisten, muistaminen ja vietto jääneet lähes tyystin unholaan. Kun keittiön seinällä ei ole roikkunut suomalaista seinäkalenteria nimipäivälistauksineen enää vuosikausiin, ovat nimipäiväonnittelut jääneet toivottamatta. Mutta tänä vuonna, kun olin Suomessa peräti neljä viikkoa juuri ennen omaa nimipäivääni, oli tämä pieni merkkipäivä paremmin muistissa. Päivä osui maanantaille ja vielä sunnuntaina ajattelin, että minäpäs muistutan leikkisästi asiasta ukkokultaani heti nimipäivän aamuna. Punaista mattoa en toki odottaisi, mutta että saa onnitella. Mutta päivästäpä muodostuikin sen verran erikoinen, että siinä jäivät nimipäivämuistamiset jalkoihin.

Olin matkustanut Suomesta vielä viikonlopuksi Belgian Monsiin ystävämme viisikymppisjuhlille ja sunnuntaina majoituimme ukkokullan kanssa jo Brysselin lentokenttähotelliin, sillä maanantaina meillä lähti paluulento Kaliforniaan aamuvarhain. Kello herätti hotellihuoneessa aamuviideltä ja kunnon aamutohina päälle välittömästi. 

Kuin sattuman kauppaa samana aamuna julkaistiin myös sanomalehti Kalevassa minusta tehty henkilöhaastattelu. Aamun valjetessa ja päivän mittaan puhelin alkoi piippailla viestejä ystäviltä, jotka artikkelin olivat jo ennättäneet lukemaan. Erityisesti minua alkoi kiinnostamaan, millaisia kommentteja lehtijuttu lukijoiltaan saisi. Tuntui, ettei tässä nyt joutaisi koko päiväksi lentokoneeseen istumaan, jolloin viestit kulkevat joko heikosti tai ei ollenkaan, mutta kotimatkaan oli totta kai lähdettävä.  

Ensimmäinen lentomme oli lyhyt pomppu Brysselistä Amsterdamiin, jossa lyhyellä vaihtoajalla vaihtaisimme 11 tunnin lennolle Amsterdamista San Franciscoon. Lyhyt vaihtoaika vilkkaalla kentällä passintarkastuksineen tietenkin vähän stressasi ja juuri ennen ensimmäiseen koneeseen nousua huomasin Kalevan artikkelissa virheen eräässä vuosiluvussa. Joku lukijakin oli siihen jo kiinnittänyt huomionsa. Pikaisesti kirjoittamaan vielä oikaisusähköposti lehden toimittajalle, joka sai vuosiluvun digiversioon nopeasti korjatuksi. Painetussa lehdessä se tietenkin oli ja pysyi. Toimittaja kuittasi virheen korjatuksi juuri, kun puhelimet piti laittaa lentotilaan. Huh. Olin saanut jälleen myös muutamia lehtiartikkeliin tulleita kommentteja tietooni. Joku jopa ihanasti kysyi, mistä artikkelissa mainittua kirjaani voi hankkia. Pakkohan hänellekin oli vielä yrittää ennättää vastata. 

Amsterdamissa pääsimme passintarkastuksessa pikajonoon lyhyen vaihtoajan vuoksi, mutta tästäkin huolimatta kyllä siinä täyttä laukkaa mentiin, että ehdimme ajoissa Atlantin ylittävän lennon lähtöportille. Nyt olisi siis luvassa koneessa istumista niin sanotusti kellon ympäri.

Mutta toisin kävi

Lento lähti ajallaan ja kaikki vaikutti normaalilta, kunnes neljän tunnin lentoajan jälkeen kapteenin kuulutus pysäytti niin sanotusti veret. Koneessa oli havaittu tekninen vika ja oli tehty päätös palata takaisin Amsterdamiin! Tässä vaiheessa avasin istumapaikkani näytöstä lentokartan. Olimme olleet jo Grönlannin päällä, melkein Kanadan rajalla, mutta U-käännös oli jo tehty ja koneen nokka osoitti todella takaisin kohti Eurooppaa!

U-käännös Grönlannin päällä. Nyt on tullut sellainenkin tehtyä.

Voi sitä matkustajien huokailujen määrää, mikä koneessa välittömästi alkoi. Ja kyllä siinä taisi kirosana itseltänikin lipsahtaa. Kotona perillä oli jo tietyt suunnitelmat, mm. ukkokullan välitön paluu takaisin töihin, mutta nyt kaikki meni mönkään. Koneessa oli heikosti toimiva wifi, jolla sain muutamille ystäville Belgiaan ja Suomeen ilmoitettua, ettemme pääsekään tänään kotiin. Yhdessä vastausviestissä serkkuni onnitteli minua nimipäiväni johdosta ja harmitteli äärimmäisen huonoa tuuria lentomatkamme kanssa. Niin, se nimipäivä. Vaikka sen vielä sunnuntaina muistin, niin kaikessa tässä matkustus- ja lehtiartikkelitohinassa olin sen taas lahjakkaasti unohtanut.  

Lentomme Amsterdamista Amsterdamiin kesti sen noin kahdeksan tuntia. Hiukan ennen laskeutumista tuli kuulutus, ettei ketään ole reititetty enää uudelle lennolle samalle illalle, vaan kaikki matkustajat majoitetaan seuraavaksi yöksi lentokenttähotelliin. Lisäksi jokainen tulisi saamaan sähköpostiinsa tiedon uusista lennoista San Franciscoon. Minulla oli pakattuna myös yksi matkalaukullinen kirjoja, joten jäin jännäämään, saapuisiko juuri se laukku perille kaiken tämän lentosähellyksen jälkeen. Ja ukkokullan kanssa meillä oli vielä lisäjännitysmomenttia, sillä paluulentomme olivat alunperin olleet eri varausnumeroilla, joten saisimmekohan keskenämme edes samat lennot alkuperäisten tilalle...

Lopulta pääsimme lentokenttähotelliin noin iltayhdeksän aikaan. Mielessä olivat lähinnä suihku ja vaakatasoon pääsy. Ei niinkään pullakahvit nimipäiväni kunniaksi. Saimme tiedon uusista lennoista: maanantain suora lento Amsterdamista San Franciscoon oli nyt vaihtunut tiistain kahdeksi lennoksi Lontoon kautta. Tiedossa oli siis pidempi matkustusaika ja jälleen kerran aikainen herätys, tällä kertaa jo aamuneljän aikaan. Onnena kuitenkin se, että meillä molemmilla oli samat lennot ja että lennot olivat heti seuraavalle päivälle.

Lopulta kotiin pääsy Amsterdamista kesti meiltä 39 tuntia alkuperäisen 11 tunnin sijaan. Niinpä tässä on ollut nyt painamassa melkoiset univelat perinteisen jet lagin lisäksi. Jäi sitten ne nimipäivätkin niin sanotusti juhlimatta, mutta uskon, että vuoden 2024 nimipäiväni jäi ikuisesti mieleen. Lehtiartikkeli ja lento Amsterdamista Amsterdamiin tekivät siitä mieleenpainuvan.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt ryhdyn jo pikku hiljaa valmistautumaan kirjakiertueeni viimeiseen tapahtumaan, kirjanjulkkareihini Piilaaksossa tulevana torstaina. Tulkaahan "paikkakuntalaiset" tilaisuuteen moikkaamaan. Onneksi se kirjoja sisältänyt matkalaukkukin saapui perille asti, huh. Muuten ei olisi ollut, mitä ensi torstaina esitellä. Teille blogilukijoilleni sanon nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Uunipelti-identiteetti — Ensimmäiset lukijapalautteet ja mistä kirjaani saa käsiinsä?

Vauhdikas kirjakiertueeni Suomessa alkaa olla loppusuoralla ja sitä kautta monet ystäväni, ex-kollegani, tuttavani, sukulaiseni ja muutama tuntematonkin on jo saanut esikoiskirjani käsiinsä. Ja mikä hassujen sattumien summa, sain ilon ojentaa kirjani yhdelle pitkäaikaiselle, mutta itselleni ennestään tuntemattomalle blogilukijallenikin ihan henkilökohtaisesti täällä Oulussa. Meillä oli "romanttisesti" treffit sovittuna oululaiselle huoltoasemalle, hihih.

Kirjani kansikuva vielä kerran muistutuksena, että sen osaa tunnistaa mahdollista hankintaa tehdessä tai kirjastosta lainatessa. Graafikkona toimi Iiris Kallunki.

Useimmat saivat Uunipelti-identiteetin hyppysiinsä illalla kirjatilaisuuksieni päätteeksi. Ja aika moni aikoi kurkata kirjani sisältöä vielä samana iltana, ainakin sen ensimmäisen luvun verran. Ja siitäpä satelikin jo useammat ensikommentit: teksti tempaisi mukaansa eikä kirjaa olisi malttanut laskea käsistään, vaikka uni jo silmäluomia painoikin. Jotkut sanoivat suorastaan ahmineensa tekstiäni. Nämä viestit olivat ihanaa kuultavaa. Olin ainakin onnistunut saamaan tekstiin niin sanotusti hyvän tahdin, eikä lukeminen tuntunut tahmealta. Myös tekstin sujuvuudesta on tullut mainintoja, kiitos vain. 

Ja kuinka mahtavaa, kun parikin henkilöä ilmoitti, etteivät ole juurikaan lukeneet kirjoja viime vuosina, mutta Uunipelti-identiteetti sai sellaiseen tarttumaan. Myös he ovat tykänneet lukukokemuksestaan.

Täällä Suomessa minua on nyt ilahduttanut suorastaan leikkokukkien meri! Sain valtavasti ihania onnitteluja myös kukkien muodossa. Kiitos!

Entäpä kirjani sisältö? Kirjassani on kolme pääteemaa: minun ja ukkokultani tarina fiktion keinoja hyödyntäen, havaintoja ja kokemuksia piilaaksolaisesta arjesta sekä muutamien yleisten Yhdysvalloissa tai Piilaaksossa asumiseen liittyvien harhakäsitysten oikominen. Nämä teemat eivät käy täysin selvästi ilmi esikoiseni takakansitekstistä, joka siis näytti seuraavalta:

Kirjaani on sanottu hyvällä tavalla elämänmakuiseksi ja todella mielenkiintoiseksi tarinaksi, joka on saanut jotkut pyrskähtelemään välillä naurusta. Osa on puolestaan lukiessaan vähän liikuttunutkin. Muutamat itse ulkomailla, joko Piilaaksossa tai muualla Yhdysvalloissa asuneet ovat antaneet kehuja valitsemistani aihepiireistä. Parikin Piilaaksossa aiemmin asunutta ovat samaistuneet moniin pohdintoihini ja havaintoihini kirjassa. Ja yksi muualla Yhdysvalloissa aiemmin asunut totesi, että aivan kuin olisin kirjoittanut kirjani alkupuolelle hänen ja vaimonsa ajatuksia. On ollut mukava kuulla, että teksti on nostattanut lukijoille omia ulkomaanvuosien muistoja mieleen. Ja uskoisinkin, että sisältö voisi olla kiinnostavaa myös muille ulkosuomalaisille. 

Moni oli kuitenkin estynyt osallistumasta järjestämiini kirjatilaisuuksiin ja olenkin nyt saanut kyselyitä, mistä kirjaani oikein saa hankituksi. Niinpä päätin jakaa tiedon kaikille yhteisesti täällä blogissani.

Oulu

Oulussa kirjaani saa "ystävämyyntipisteistäni" Linnanmaalta (Oulun yliopisto), Karjasillalta ja Nokelasta. Heiltä ostettuna 340-sivuisen, kovakantisen ja signeeratun kirjani hinta on 25 euroa. Jos olet kiinnostunut tästä hankintavaihtoehdosta, niin laita minulle viestiä ja kerron lisää. Marras-joulukuussa kirjaani on myös hyllyssä Ruskon Gneissitiellä Mall of Femissä hintaan 27 euroa. Kannattaa käydä ehdottomasti tutustumassa myymälään! Lisäksi kirjaani voi joulukuussa ostaa parista eri joulumyyjäisistä Kellossa ja Myllyojalla. Oulun Suomalaisessa kirjakaupassa kirjani on tällä hetkellä ainoastaan tilaustuote. (Edit: Oulun Suomalaisen Valkean ja Ideaparkin toimipisteisiin kirjaani on tulossa myyntiin tammikuussa 2025. Myös Rauman Suomalaisessa kirjaani on saatavilla.)

Helsinki ja muu Suomi

Helsingissä kirjaani saa Kulttuurikulmasta (osoite Liisankatu 19) sekä Mariankadun Rosebud-kirjakaupasta. Ympäri Suomen kirjani on kuitenkin tilattavissa kaikista verkkokirjakaupoista, kustantamoni sivuilta sekä Prisman verkkokaupasta. Ja jos kirjaa ei halua omaksi, niin kannattaa tehdä hankintaehdotus omaan lähikirjastoon. 

Ulkomaat

Ja ulkosuomalaiset, teitäkin olen ajatellut. Tuon kirjoja mukanani Piilaaksoon, missä järjestetään kirjatilaisuus 5.12. Nordic Innovation Housella Palo Altossa. Ennakkoilmoittautumisia pyydetään tämän tapahtumalinkin kautta. Muualla ulkomailla kirjani on kenties kätevin tilata Suomikaupan kautta. Teos löytyy heidän verkkokaupasta marras-joulukuun ajan eli samalla, jos tilaa jouluherkkuja, voi tilaukseen liittää myös mukavaa joululukemista. Käsitykseni mukaan myös osa verkkokirjakaupoista toimittaa ulkomaille. 

e- ja äänikirja

Myös kirjan e- ja äänikirjaversioita on kyselty. Näillä näkymin e-kirja julkaistaneen loppukeväästä tai alkukesästä 2025. Äänikirjan kohtalo on vielä avoinna. 

Liitän tähän loppuun vielä viimeisimmän palautteen kirjastani. Sen antoi ex-kollegani:

"Olipa antoisa katsaus Piilaakson elämään! Paikallisen työelämän kiemurat yllättivät useamman kerran. Pidän tavastasi kirjoittaa. Sinulla on tosiaan taito havaita ja ihmetellä arkisia asioita ja pukea havaintoja sanoiksi.
Minulla ei juurikaan ole kosketuspintaa Amerikkaan, ainakaan vielä. Mutta kuulostipa tutulta, miten kuvasit kulttuurishokkia ja paikallisille (ja pitempään maassa asuneille) itsestäänselvien asioiden oppimista. Vieraassa maassa ja uudessa arjessa mikään ei ole varmaa, mutta kaikesta voi selvitä."

 

Olenkin pyrkinyt sanomaan kaikille kirjani hankkineille, että otan mielelläni palautetta vastaan. Ja erityisesti olen kertonut, että jos lukijana et pidä kirjastani, niin kerro siitä minulle. Mutta jos pidät, niin kerro siitä minulle ja ainakin yhdelle ystävällesi tai tuttavallesi eteenpäin. 

Siispä lukemisiin, blogini seuraajat. Ja kyllä, myös blogini jatkuu. Sitäkin on muutama kaiken tämän kirjatohinan keskellä toivonut, kiitos. Mutta nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Blogini 10-vuotisarvonnan voittaja löytyi. Ja eipä olisi arpaonni voinut juuri paremmin osua: Uunipelti-identiteetti lähti postitse blogini pitkäaikaiselle lukijalle Seinäjoelle. Onnittelut vielä kerran!

Blogi 10 vuotta!

Nyt on kuulkaas ollut monella tavalla juhla-aikaa. Lokakuussa juhlin ensin pyöreitä synttärivuosiani, sen jälkeen sain kilistellä skumppalasillista esikoiskirjani julkistustilaisuudessa Helsingissä ja tänään 4. marraskuuta blogini täyttää pyöreät kymmenen vuotta!

Poks, poks, poks, sanovat nyt kuohujuomapullot! Tämän pullon sain lahjaksi kirjani valmistumisesta.

On pitkälti tämän blogin ja ennen kaikkea teidän innokkaiden lukijoiden ansiota, että lopulta tarinoitani ja havaintojani ulkosuomalaisen elämästä Piilaaksossa päätyi ihan kirjaksi asti. Iso kiitos siis teille kaikista kannustavista kommenteistanne näiden 10 vuoden aikana.

Tunteita ja täpäriä tilanteita

Viime viikkoina on ollut pinnassa paljon suuria tunteita. Armas ukkokultani järjesti minulle ensinnäkin aivan ihanat yllätyssynttärit. Seuraavaksi tunteita positiivisessa ja jännittävässä mielessä kuohautti tietenkin kirjani viralliset julkkarit. Niistäkään ei puuttunut vauhtia ja puolivaarallisia tilanteita. Olin tehnyt julkkaripaikan tilavarauksen ja alustavat tarjoilupyynnöt jo loppukesästä, mutta kun menin edellisenä päivänä varmistamaan tilat ja päivittämään lopullisen osallistujamäärän tarjoiluja varten, ei paikan päällä oltukaan muistettu kertoa henkilökunnalle tilaisuudesta mitään. Kaikki esivalmistelut olivat vielä tekemättä. Pientä punaista paniikkinappulaa siinä sai Korpela painaista. Mutta onneksi kaikki hoitui lopulta mallikkaasti, kiitos topakan työntekijän, joka oli paikalla.

Mutta eipä tässä vielä kaikki. Nimittäin sattumusten seurauksena sain itsekin painovalmiin kirjan käsiini vasta 30 minuuttia ennen julkkarijuhlan alkua! Kyllä siinä kädet hikosivat! Kirjalaatikot olivat avaamattomia ja menin vielä vitsailemaan, oliko tarkistettu, että sisällä on varmasti myös oikea kirja. Noh, kun sitten avasin ensimmäisen laatikon, jäi minulla pari pumpunlyöntiä välistä. Laatikossa oli päällimmäisenä matematiikan oppikirja! Mutta huh, se olikin vain oppikirjan laminoitu kansilehti, joka oli laitettu kirjojen suojaksi laatikkoon. Sen alta löytyi sitä mitä pitikin.

Lisäksi jo nyt viikonloppuna sain vastaanottaa kirjani lukijoiden ihka ensimmäisiä palautteita. Ovat olleet liikutuksen hetkiä. Ja tämän osalta jännät ajat tietenkin jatkuvat. Varsinkin, että milloin tulevat ne ensimmäiset haukut. Tähänkin kun täytyy yrittää jotenkin varautua. 

Kirjakiertueenihan jatkuu tällä viikolla Oulussa, joten jännättävää, järjesteltävää, ehkä jopa vähän stressattavaakin riittää vielä myös tästä eteenpäin. Niinpä näiden suurien tunnemylläköiden ja järjestelykiireiden keskellä olin nyt jollakin tapaa vähän sanaton tai kyvytön keskittämään tätä blogipostaustani ainoastaan otsikon mukaisesti blogini synttäreihin.

Oulussa on ollut nyt marraskuuksi ehkä jopa poikkeuksellisen aurinkoisia päiviä. Heti minun toisena Oulu-aamuna maahan oli satanut ohut ensilumi ja huomasin, että minulle se oli ensilumi kolmeen vuoteen.

Mutta hei, kyllähän 10-vuotinen blogitaival on vähintäänkin arvonnan arvoinen! Joten jatketaanpa blogissani vallinneita arvontaperinteitä: Se lukija, jonka kohdalla blogisivuston sivunäyttöjen lukumääräksi tulee 381 000, voittaa esikoiskirjani. Halutessaan sen saa omistuskirjoituksella. Ottaisin mielelläni tuosta tasaluvusta kuvakaappauksen todisteeksi, mutta jos se jää uupumaan, niin ei huolta, kannattaa silti ottaa yhteyttä. 

Lopuksi haluan vielä ilmoittaa ulkosuomalaisille kirjastani kiinnostuneille mukavia ennakkouutisia: tulen saamaan kirjaani erän tilattavaksi myös Suomikaupan kautta. Eli samalla, kun tilaa joulusuklaita tai muita herkkuja marras-joulukuussa, voi tilaukseen liittää mukaan myös Uunipelti-identiteetti — Piilaakson oppivuodet -teoksen joululukemiseksi. Kirja tulee heidän verkkokauppansa tilausvalikoimaan arviolta tämän viikon loppupuolella. (Piilaaksoon toki tuon kirjaerän 5.12. pidettävään kirjaesittelytilaisuuteen.)

Mutta nyt jäädään jännäämään, kenelle arpaonni blogini 10-vuotisarvonnassa osuu! Näihin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Sivunäyttöjen lukumäärä näkyy automaattisesti sivun oikeassa laidassa, jos blogin avaa tietokoneella. Jos taas kännykällä, niin skrollaamalla aivan sivun loppuun näkyy "Näytä internetversio". Klikkaamalla siitä saa tuon saman näkymän kuin tietokoneella avatessa. 

3,5 vuoden kirjoitusprojektini on päättynyt!

Kolme ja puoli vuotta sitten päätin kurottaa kohti unelmaani ja aloitin kirjan kirjoittamisen. Tai eihän kukaan vielä silloin tiennyt, tuleeko siitä lopulta edes kirjaa, mutta ainakin kirjan käsikirjoitusta ryhdyin raapustamaan. Tällä viikolla tämä 3,5-vuotinen kirjoitusprojektini pääsi päätökseensä, kun käsikirjoitukseni lähti vihdoin ja viimein painoon! Jee! Ja esikoisteokseni tulee ulos nyt lokakuun lopussa. Jihuu!

Minulla on ollut pitkään pieni samppanjapullo kylmässä odottamassa tätä hetkeä. Ja huomenna perjantaina ajattelin sen ilolla poksauttaa.

Koko tätä kolmea ja puolta vuotta en siis ole suinkaan kököttänyt koneen ääressä, vaan käsikirjoitus makasi jopa 1,5 vuotta välillä pöytälaatikossakin. Ja luonnollisesti välillä on ollut kirjoittamisessa taukoja noin muutenkin. Mutta viime maaliskuun jälkeen projektissani onkin tapahtunut yhtä sun toista, eikä yllättäviäkään käänteitä ole puuttunut.

Touko-kesäkuussa oli se yksi intensiivinen muokkausvaihe, mutta eipä siinä vielä kaikki. Kesällä käsikirjoitukseeni päätettiin nimittäin tehdä vielä iso suunnanmuutos: siitä ei nyt tullutkaan tarinallista tietokirjaa, kuten teille blogissanikin aiemmin kerroin, vaan enemmän kaunokirjallinen teos. Kirja on edelleen hyvin omakohtainen, mutta nyt siinä on hyödynnetty myös fiktion keinoja. Tämä muutos oli toinen hyvin intensiivinen työvaihe, joka ajoittui elo-syyskuuhun. Kirjani nimi sen sijaan pysyi alusta loppuun samana, joskin sai pienen tarkennuksen. Esikoiseni nimi on siis "Uunipelti-identiteetti — Piilaakson oppivuodet".

Viimeiset viikot ovat siis olleet kovin työntäyteisiä ja tuntuu, että olen tuijottanut tietokoneruutua niin paljon ja tarkasti, että iiriksenikin ovat jo aivan neliskanttiset, hahah!

Ja tiedättehän mutku- ja sitku-elämät. Huomasin, että olen jo pidemmän aikaa elänyt itse tuota sitku-elämää. Eli sitten, kun kirjoitushommat tulevat maaliinsa, teen sitä ja tätä ja sitten, kun teksti lähtee painoon, niin teen kyllä vielä tuotakin. Jopa kodinhoito ja omat liikkumiseni ovat tahtoneet jäädä tässä hommassa jalkoihin. Samoin blogi. Ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa.

Nauroinkin hyvälle ystävälleni, että kunhan vihdoin ja viimein alkaa vapautua aikaa muuhunkin kuin kirjoittamiseen ja editointiin, niin mitä kaikkea sitten teenkään. Haaveilin hänelle niin leipomisesta, haikkaamisesta kuin ylipäätään ulkoilustakin. Yhdessä vaiheessa tilanne oli niinkin "paha", että unelmoin jopa siivoamisesta ja ikkunoiden pesemisestä, haha! Ne tuntuivat maailman kiinnostavimmilta hommilta juuri silloin.

Mutta hei, nyt minä paljastan teille tulevan kirjani kansikuvan. Osa on sen voinut jo somessa nähdäkin, mutta ei varmasti kaikki. Tältä se tulee näyttämään:

Tämä on Iiris Kallungin taitavista käsistä.

Sen sijaan te blogilukijani olette ensimmäiset, jotka pääsette lukemaan myös kirjani takakansitekstin. Sen lopullista muotoa ei ole ollut julkisesti vielä missään.

Ja sittenhän minulla on tulossa oikein kirjakiertue. Sana kiertue huvittaa vähän itseänikin, mutta jos käy ainakin neljällä paikkakunnalla, niin eikö se silloin ole jo kiertue, hihih. Kiertueaikatauluni tulee tässä:

Helsingin tilaisuus on viralliset julkkarit ja ainoa, missä tila on hiukan rajoitetumpi. Mutta olen ajatellut, että jos joku teistä blogilukijoistani haluaa sinne mukaan, niin lupaan raivata vielä paikan tai pari. Eli otahan rohkeasti vain yhteyttä, jos olet kiinnostunut osallistumaan. 

Sen sijaan Oulun, Kajaanin ja Piilaakson tilaisuudet ovat yleisölle avoimempia. Piilaakson tapahtumatiedot tarkentuvat myöhemmin, mutta Oulun tilaisuus pidetään Oulun kirjallisuuden talolla klo 16-18.30 ja Kajaanin tilaisuus Kajaanin pääkirjastolla Maria-salissa klo 12.30-15.00. Näissä kaikissa on aluksi pientä ohjelmaa ja sen jälkeen vapaata seurustelua, joten mukaan voi liittyä myös viiveellä. Ja kaikissa tilaisuuksissa myös myyn ja signeeraan kirjaani halukkaille. Tervetuloa.

Ja kunhan tässä tullaan lähemmäksi h-hetkeä, niin ilmoittelen vielä muitakin myyntikanavia. Ja toki kirjastani voi aina tehdä hankintaesityksen ihan siihen omaan lähikirjastoonsa (Suomessa). Jos kirjastani herää tässä vaiheessa joitakin lisäkysymyksiä, niin saa esittää. Voisin vastata niihin sitten, kun seuraavan kerran blogissani on aiheena tämä kirja. Ja älkää huolestuko, jatkossa on tarkoitus kirjoittaa blogissani muustakin kuin kirjastani. Nyt kun tätä aikaakin taas paremmin on.

Mutta nyt minä jatkan tämän pitkän projektini päättymisen sulattelua. Että se tuli sittenkin tehtyä, kirja! Tunteiden kirjo on tällä hetkellä lievästi ilmaistuna monipuolinen: olo on yhtä aikaa helpottunut, stressikäyrän laskua odotteleva, jännittynyt, kauhistunut, odottava ja mitä kaikkea vielä!

Mutta teille sanon nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Auton varkausyritys vuoden 2024 malliin

Ensin se oli ihan tavallinen, nätti torstaiaamu. Kunnes ei sitten enää ollutkaan. Ukkokulta oli jo käynyt suihkussa, minä olin hörppimässä aamukahvia ja vastailemasa yön aikana Suomesta saapuneisiin sähköposteihin. Kun ukkokulta meni autolleen lähteäkseen töihin, niin saikin huomata, että autonsa ikkuna oli isketty säpäleiksi. Lopulta selvisi vieläkin pahempaa: koko auto oli yritetty varastaa! Hanskalokeron alus oli revitty auki ja auton sähköjohdot katkottu. Auto ei lähtenyt enää omilla avaimilla käyntiin. Tässä vaiheessa meidän pulssit ja tunnekäyrät olivat jo aika korkealla.

Seuraavaksi alkoi soittorumba. Ensinnä puhelu poliisille, sitten vakuutusyhtiölle, korjaamolle, taas vakuutusyhtiölle, hinauspalveluun ja myöhemmin samana päivänä vielä kerran vakuutusyhtiöön. Poliisi olisi ollut vailla valvontakameran kuvaa. Autossa on asennettuna tallentavat kamerat, jotka kuvaavat sekä eteen että taakse, mutta kun vorot olivat katkaisseet sähköpiuhat, oli virta poikki myös kameroista. Ei apua.

Hinaus ja tilanteen taustat

Hinausauto tuli nopeasti. Hinausukko totesi saman, minkä ukkokultakin jo tiesi. Nyt oli olleet ammattilaiset asialla. Hinausmiehellä oli itselläänkin samantapainen auto ja vahvisti, että näille tietyille muskeliautoille on täällä aivan oma varasryhmänsä. Hinausmiehen mukaan he ovat nuoria ja heillä on muutama harva automerkki ja -malli, jotka heille "kelpaa". Varastaakseen auton he osaavat ohjelmoida autoon uudet avaimet alle minuutissa! Me, eikä kukaan myöskään meidän naapureista herännyt auton varashälyttimeen, joten varkaat olivat osanneet myös hiljentää hälyttimen todella nopeasti, jos se oli ylipäätään hälyttänyt ollenkaan. 

Nämä nuoret varastavat näitä tehokkaita autoja tarkoituksenaan osallistua nk. sideshow-ajoihin. Ne ovat usein esimerkiksi kaupunkien risteyksiin tehtyjä isojakin kokoontumisia, joissa vongutetaan autojen moottoreita, poltetaan kumia ja tehdään katuun ns. donitseja. Kansa sitten ympärillä hurraa, kun bensa ja kumi palaa. Kyllä, ovat vaarallisia, laittomia ja vaatineet toisinaan jopa muutamia loukkaantuneita uhreja yleisöstä, kun autoja onkin livennyt otteesta. 

Ukkokulta oli onneksi tietoinen näistä autonavaimien uudelleen ohjelmoijista ja oli asennuttanut autoonsa ohjelmoinnin eston jo kaksi vuotta sitten. Ja todellakin onneksi näin, koska hyvin usein varastetut autot poltetaan sideshow-ajojen päätteeksi.

Meinasi olla tosielämän "Gone in 60 seconds". Yhdestä ikkunalasista tulee muuten valtava sotku auton sisätiloihin. Kuvan pala oli isoimmasta päästä.

Korjaamolla

Autokorjaamolla selvisi "mukavaa" lisätietoa. Sanoivat, että tämä varkausyrityksen kohteeksi joutunut auto oli jo neljäs heidän korjaamolle tuotu kahden viikon sisään. Niinpä meidän asuinalueella on tehty näitä autovarkauksia ja niiden yrityksiä nyt oikein aaltona. 

Ja sitten se todellinen pommi: korjaamon antama ensimmäinen kustannusarvio korjauksista. Auton kaikki johdotukset jouduttaisiin tekemään uudestaan, samoin ohjelmoimaan uudet avaimet. Työtuntimäärä yksistään näihin voisi olla 30 tuntia ja hinta-arvio 14 000 dollaria! Sitten tietenkin lisäksi uusi ikkuna ja varmaan jonkinmoinen tehopuhdistus, sillä autohan oli aivan täynnä lasinsiruja. Minä vielä heti aamusta menin ja yritin siivota rikkoontunutta lasia kuskin penkiltä pois ja onnistuin saamaan haavan sormeeni. Luulin, että se olisi vain sellaista lasimurua, missä ei olisi teräviä reunoja ja hippuja, mutta olin väärässä.

Lopullinen korjaushinta selviäisi, kun oikea ja osaava mekaanikko pääsisi tarkastelemaan autoa paremmin. Mutta koska heillä oli vain ja ainoastaan yksi mekaanikko, joka näitä korjauksia osaa tehdä, ja tämä oli ylityöllistetty, niin sanoivat korjaamolta suoraan, ettei tarkempi hintatieto, saati korjaus hoidu aivan hetkessä.

Ensimmäiseen viikkoon autolle ei tehty mitään. Seuraavan viikon loppupuolella mekaanikko ehti jo vilkaisemaan autoa ja korjausten hinta-arvio laski "vain" 6 500 dollariin. Näistä ison osan pitäisi mennä autovakuutukseen. Siis pitäisi. Ensin kustannukset kuitenkin maksetaan omasta pussista.

Korjaus kesti kauan. Saimme auton korjaamolta takaisin kahta päivää vaille neljän viikon päästä tapahtuneesta. Niinpä olimme melkein kuukauden yhden auton varassa, mikä kyllä aiheutti omanlaisensa säätämisen, suunnittelun ja pienen karsimisenkin menojen suhteen. Ja pinnan kiristymisen. Nimittäin niihin paikkoihin, jonne olisi toisinaan pitänyt päästä, ei ole julkista liikennettä, ainakaan lähimainkaan kätevästi, ja taksiakaan ei oikein viitsinyt tavakseen ottaa.

Kuinka jatkossa?

Kun yksi paikallinen tuttavamme kuuli tapauksesta, hän totesi, että no ukkokulta mahtaa vaihtaa autonsa tämän jälkeen. Ei aio, sillä näitä autoja ei enää valmisteta ja siinä mielessä autovalinta on astetta uniikimpi. Avaimen ohjelmointiesto on totta kai autossa jatkossakin. Minä ehdotin esimerkiksi auton ikkunalasiin liimattua tarraa ohjelmoinninestosta, mutta eihän sellainen oikeasti tule estämään varkaita ainakin kokeilemasta varastaa autoa jatkossakin. Mutta astetta järeämmän rattilukon ja poljinlukon ukkokulta aikoo ottaa vakituiseen käyttöön. Ja muitakin toimenpiteitä tässä on vielä suunnitteilla... Nämä turvavarustelut eivät mene tietenkään vakuutuksen piikkiin ja kun ukkokullalta kysyin, paljonko tulivat nämä varusteet vielä tähän päälle maksamaan, niin ei suostunut kertomaan. Ehkä parempi niin.

Moni teistä tietenkin ajattelee, miksi emme pidä autoa suojassa autotallissamme. Talomme on rakennettu sellaisella vuosikymmenellä, että siihen aikaan autotallit olivat kooltaan maltillisia. Niinpä autotallimme ovi on niin kapea, ettei kumpikaan meidän nykyautoistamme mahdu ovesta sisään. Autotalli ei siis tule ratkaisuksi tilanteeseen.  

Itsehän melkeinpä toivoisin, että näillä voroilla olisi jokin yhteinen foorumi, jossa voisivat jakaa varastettavien autojen sijainteja. Ensinnäkin, että heidät voisi jonakin päivänä saada sen foorumin kautta kiikkiin, ja toisekseen, voisivat jakaa tiedon, ettei meidän osoitteesta kannata autoa edes yrittää varastaa. Mutta toiveajattelua taitavat nämä olla.

Summa summarum

Olemme asuneet nykyisessä kodissamme jo yli viisi vuotta ja koko tämän ajan auto on saanut olla rauhassa. Samoin naapureiden autot. Ja surkuhupaisaa vielä se, että yhdellä naapurillamme oli yhteen aikaan sellainen romu-BMV, josta meni varashälytin vian vuoksi päälle harva se yö. Ja siihen heräsi kyllä koko naapurusto. Nyt kaikki tapahtui hipihiljaa. Lisäksi, mehän asumme umpikujassa, joten kyllä varkauden kohde oli etukäteen selvästi haarukoitu.

Joka tapauksessa tapaus jätti pidemmäksi aikaa inhottavan tunteen, olihan tässä kajottu omaan omaisuuteen, lähellä omaa kotia meidän nukkuessa ja vieläpä väkivalloin. Näin jopa pariin otteeseen painajaisia uudesta varkaudesta. En voi muuta kuin toivoa, ettei tämä riesa todellakaan toistu.

Tällaisia harmeja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

P niin kuin pettymys x 5

Minulla on ollut blogissani tapana useampana kesänä kirjoittaa kootut kömmähdykset ja havainnot, kun olen käynyt ulkosuomalaisena Suomessa. Milloin olen ihastellut sen valoisia öitä, milloin hämmästellyt uusia tuotteita ja trendejä ruokakaupoissa. Kun käyn siellä harvoin, huomaan joka käyntikerta tipahtaneeni ainakin yhdestä lisäkelkasta. Viime kesän ihmettelyjäni voi lukea esimerkiksi täältä. Tällä kertaa nostan kuitenkin Suomen kesävisiitistäni p-alkuisia pettymyksiä. Ja tasapuolisuuden nimissä olen liittänyt postaukseni päätteeksi takaiskuja myös Piilaaksosta.

Kotimatkalla Kaliforniaan meillä oli välilasku New Yorkissa. Vielä auringonlaskun aikaan siellä oli 26 astetta lämmintä ja niinpä suurkaupungin siluetti uiskenteli kuumassa sumussa.

Ensimmäinen P: puukotukset

Kesäkuun alkupuolella Oulun kauppakeskuksessa tapahtui alle viikon sisään kaksi eri puukotusta. Ensimmäisen uhri oli alaikäinen lapsi, toisen ulkomaalaistaustainen mies. Tapaukset tulivat poikkeuksellisella tapaa iholleni monestakin syystä. Olin ensinnäkin molempien tapausten aikaan vain korttelin päässä tapahtumapaikasta, ja molemmilla kerroilla oli täysin sattumaa, etten valinnut reitikseni kävellä juuri tuon kauppakeskuksen läpi.

Ensimmäisen puukotuksen aikaan olimme ukkokultani kanssa matkalla ystäviämme tapaamaan. Tuon tapaamisen aikana ukkokulta sitten jo lukikin netistä ensimmäiset otsikot puukotuksesta ja kuinka ollakaan, pikapikaa uutiseen kirjatut silminnäkijähavainnot puukottajasta täsmäsivät täydellisesti ukkokultaan itseensä. Myöhemmin nämä havainnot sitten tarkentuivat ja muuttuivat, eivätkä enää (onneksi) kuvanneet ukkokultaani. Ehtipä tuo jo toteamaan, että taisi sitten tullakin linnareissu...

Lisäksi puukotuksia tietenkin käsiteltiin uutisissa monta monituista päivää. Tämä piti kauheat tapaukset myös aktiivisesti mielessä. Niin paljon kuin uutisissa kerrotaankin USA:n väkivallanteoista ja ampumisrikoksista, niin se, että tällaista sattuu entisessä kotikapungissani Suomessa, tuntui suorastaan järkyttävälle. Puukotuksille epäiltiin nimenomaan rasistisia motiiveja, mikä ravisteli erityisesti, sillä asumme täällä monien eri kulttuurien sulatusuunissa. Ja kyllä, ei ole omakaan alueemme täällä Kaliforniassa puhdas pulmunen, tiedostan sen hyvin, mutta nämä puukotukset romuttivat minun ruusuista kuvaa entisestä kotikaupungistani kovasti.

Toinen P: pankit

Tällä Suomi-reissulla meidän piti asioida myös pankissa. Ja valitettavasti kaksikin eri kertaa. Olihan se erikoista, että pankkimme konttori oli auki vain vaivaiset kuusi tuntia viikossa! Kolmena viikonpäivänä, aina kaksi tuntia kerrallaan. Ja molemmilla asiointikerroilla konttorissa aivan mahdottomat määrät ihmisiä! Ja miksipä ei olisi, kun aukioloaikoja on typistetty noin minimiin. Ukkokullalle isot kiitokset jonotusurakasta meidän molempien puolesta.

Kaiken kukkuraksi oli pankissa käynyt edellä jonottavien asiakkaiden kohdalla ilmi, ettei sieltä saa käteistä! Siis mikä se sellainen pankki on, mistä ei saa rahaa! Myöhemmin netti todisti, että kyseisellä pankilla on Suomessa todellakin vain kaksi konttoria, joista voi nostaa käteistä. Oulussa kaukaisimmat asiakkaat olivat tuolloin tulleet Kemistä, missä ei ole konttoria enää ollenkaan. Ja tyhjin käsin lähtivät lopulta käteistä hakemaan tulleet kemiläiset. On tämä pankkimaailma mennyt kyllä tosi kummalliseksi Suomessa, huh huh.

Kolmas P: pullonkorkit

Nyt "pääsin" minäkin sitten ensimmäistä kertaa käyttämään EU-säädösten mukaisia juomapulloja ja tetrapakkauksia, joista muovinen korkki ei lähde kokonaan irti. Idea tämän taustalla on tietenkin kultainen, pyrkiä vähentämään luontoon jääviä muovikorkkeja, mutta käytössä kierteisiinsä kiinnijäävä korkki oli kyllä raivostuttava! Kyllä siinä aika monet mehukeitot lorahti pöydälle ja vichyt rinnuksille, kun ensimmäisiä kertoja korkin kanssa temppuilin. Ja jos oli huulipunaa, niin pullon suusta juoman hörppääminen korkin kanssa sai punat mahtavasti leviämään...

Ei irtoa Suomessa korkki, ei.

Loppuvisiittiä kohti korkkien kanssa alkoi päästä jo vähän paremmin sinuiksi, ja olikin hauska, kun sitten palasimme tänne Atlantin toiselle puolelle, niin oikein hämmennyin, kun korkit taas irtosivatkin kierteistään.

Ja tältähän se sitten näyttää, kun korkki irtoaa pullostaan, eikä sitä laiteta enää takaisin. Tämä löytyi Tyynenmeren rannalta.

Piilaaksossa odotti sitten omat pettymyksensä:

Neljäs P: paahde ja palot

Piilaaksossa meidät vastaanotti ensinnäkin tosi helteinen sää. Useina päivinä lämpötilat ovat kohonneet yli 35 Celsius-asteen. Lisäksi huomasin, että Suomen viileähkön kesäsään jälkeen täällä jo 28 asteen lämpö tuntui aluksi muka todella kuumalle. Totuttaumista siis vaativat taas nämä kalifornialaiset paahteet. Eikä paahde ole ollut lainkaan leikin asia: parissa päivässä ainoastaan meidän piirikunnassamme raportoitiin 19 kuolemantapausta, joiden tiedettiin tai vahvasti epäiltiin johtuvan kuumuudesta.

Aika monena päivänä puhelimen näytölle on tullut tämä varoitus säätietoja katsellessa.

Tätäkin isompana pettymyksenä kuitenkin saimme heti kuulla ja lukea paikallisuutisista maastopaloista ympäri Kaliforniaa. Yksi iso sellainen roihuaa edelleen Pohjois-Kaliforniassa ja tämän vuoksi mm. Lassen Volcanic -kansallispuisto on jouduttu sulkemaan. Vaikka ilmanlaatu on toistaiseksi pysynyt Piilaaksossa vielä hyvällä tasolla, niin silti saapuminen Suomesta maastopalojen keskelle tuntui surulliselle. Suomessa minä suorastaan iloitsin, kun alkoi vesisade. Sateet ovat meille täällä harvinaista (lue: olematonta) herkkua tähän aikaan vuodesta.

Kaatosade Helsingin keskustassa. Olisi kovin tervetullut tämä sade tänne meille.

Viides P: paunahinta

Pienoinen pettymys, tai sanoisinko paremminkin järkytys odotti myös ensimmäisellä ruokakauppareissulla Piilaaksossa. Kasvimaamme oli sanalla sanoen räjähtänyt mittoihinsa Suomi-visiitimme aikana. Kaksi kurpitsapuskaa oli vallannut tilan, ja satoakin oli sylikaupalla. Niinpä päätin valmistaa kesäkurpitsalasagnea. Pakastimen olimme syöneet ennen Suomeen lähtöämme kiitettävän tyhjäksi, jotta Suomi-tuliaiset kuten ruis- ja kauraleivät mahtuisivat sinne. Mutta olimme kuluttaneet pakastimesta myös kaikki jauhelihapaketit, joita minulla useimmiten on kuitenkin ainakin yksi siellä hätävarana.

Ostan jauhelihan yleensä luomuversiona tukkuliike Costcosta, missä se on edullisempaa, mutta nyt en viitsinyt lähteä yhden paketin vuoksi sinne väenpaljouteen, vaan hankin jauhelihan lähimmästä Safeway-ruokakaupasta. Olinhan minä pyllähtää selälleni, kun näin jauhalihapaketin hinnan hyllynreunassa. Pauna vähärasvaista luomujauhelihaa maksoi 13 dollaria, mikä tekee kilohinnaksi 29 dollaria (27 euroa)! Rasvaisempi ja ei-luomu versio ei ollut juurikaan sen edullisempaa: 12 dollaria paunalta. Kun olin juuri nauttinut Suomessa ruokakauppojen edullisista hinnoista, joskin huomasin hintojen nousua vuoden takaiseen minäkin, tuntui tämä Piilaakson hintataso jälleen kerran aivan mahdottomalta. Onneksi sentään se kesäkurpitsa oli lasagneen puoli-ilmainen raaka-aine kompensoimaan superkallista jauhelihaa. Hyi kamala, puistattaa tuo hinta vieläkin!

Tällaisia isompia ja pienempiä pettymyksiä tällä kertaa. Niistä joidenkin kanssa on helpompi elää, kuten pullonkorkit, mutta joidenkin kanssa on vain elettävä, kuten jo tapahtuneet puukotukset ja maastopalot. Mutta ei vaivuta synkkyyteen, olihan valtaosa ajasta Suomessakin iloista ja ihanaa. Tavata ystäviä, nautiskella Suomi-makuja ja viettää aikaa maaseudulla. Mukavaa alkanutta elokuuta kaikille eli aika sanoa teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Haipakkaa

Edellisestä blogipostauksestani on hujahtanut jo lähes kaksi kuukautta. En voi kuin pyöritellä päätäni tälle ajan siipien havinalle! Niinpä teen teille nyt muutamia nostoja parin viime kuukauden ajalta, toisin sanoen seuraa ne "kootut selitykset", hahah, miksi blogini on pysynyt vaiti.

Tapaamisten toukokuu

Jos toukokuuta pitäisi jotenkin niputtaa yhden otsikon alle, niin se oli meillä yllätyksellisten tapaamisten aikaa. Niitä kaikkia nimittäin yhdisti tosiseikka, että olimme tavanneet näiden ystäviemme kanssa edellisen kerran jotakin 8,5 ja 13 vuoden väliltä. Treffeistä ainoastaan ensimmäinen oli hiukan etukäteen suunniteltu, muut tapahtuivat enemmän tai vähemmän ex tempore. 

Toukokuun alussa matkustimme Miamiin, sillä Espanjassa asuva ystävämme tuli sinne työmatkalle. Hän on se sama, jonka matka Piilaaksoon peruuntui äkillisistä perhesyistä johtuen reilu vuosi aiemmin. Tämän ystävän kanssa olimme nähneet viimeksi kasvotusten 13 vuotta sitten! Mutta miten ihanasti juttu jatkui siitä, mihin se viimeksi jäi, ja olihan niissä 13 vuoden elämäntapahtumissa jonkin verran juteltavaa. Oli meillä hauskaa! 

Mieleenkiintoisena yhteensattumana muuten matkamme ajankohta. Kun ryhdyimme varaamaan lentoja Miamiin, olimme pyllähtää takalistoillemme, kuinka kalliita lentoliput sinne olivat. Samoin hotellien hinnat olivat pompsahtaneet pilviin. Ja kas, selvisi että samana viikonloppuna kaupungissa kisattiin F1 Formula Grand Prix. Ilmankos olivat hinnoissaan! Mutta ukkokulta löysi näppärän kiertotien välttää nämä ryöstöhinnat. Lensimme ensinnäkin viereiseen Fort Lauderdaleen, nappasimme sieltä ystävämme vuokra-auton kyytiin ja ajoimme Miamiin. Lisäksi AirBnB:n kautta löytyi tosi kiva ja ihmeen edullinen majoitus meille kaikille. Asunto sijaitsi vieläpä onnekkaasti niin eri puolella kaupunkia, ja ihanan Little Havannan kupeessa, etteivät F1-kisan hulabaloo ja väkimassat meidän ajanviettoamme häirinneet. Muutamia formulatallien henkilöstöä saatoimme illallispaikoissa nähdä, mikäli vaatteidensa logojen perusteella oli jotakin pääteltävissä.

Little Havannan taiteessa näkyvät vahvasti tietenkin Kuuba ja sikarit. Tarttuipa matkalta yksi pieni taulu omallekin seinälle. Joskin taulu odottaa yhä ripustajaansa, hihih.

No sittenpä yllättäen yhteyttä otti ukkokullan Alabamassa asuva serkku. Hän kertoi tulevansa vaimonsa työmatkalle mukaan Kaliforniaan Carmel-by-the-Sean kaupunkiin ja esitti kutsun tulla heitä sinne tapaamaan. Tätä sukulaista olimme nähneet viimeksi yhdeksän vuotta sitten, joten ei käynyt mielessäkään kieltäytyä kutsusta. Ex tempore jokin majoitus varaukseen ja menoksi. Vietimme oikein mukavat 1,5 päivää hyvästä ruoasta ja seurasta nauttien. 

Ja arvatkaapa vaan, autotapahtuma pääsi sekoittamaan tässäkin pyrähdyksessä kuvioitamme. Meiltä ajomatkaa Carmeliin on vain 1,5 tuntia, mutta sinä viikonloppuna järjestettiin autotapahtuma Laguna Secan radalla. Ruuhkat olivat sen mukaiset. Lopulta ajo perille vei kolmisen tuntia.

Kolmas tapaaminen tupsahti myös melko tavalla puskista. Ehkäpä osa teistä muistaa ensimmäisen USA -road tripimme, kun jäimme Kuolemanlaakson mutaan kiinni. Tuolloin tapahtumapaikalle saapui lopulta joukko kiinalaisnuoria ja yksi heistä, valokuvaaja, jäi yhteystietojen vaihtamisen jälkeen kaveriksi. Ukkokultani on tavannut tämän nuoren miehen tyttöystävineen kertaalleen tässä välissä, minä en, koska olin silloin Suomessa. Kunnes sitten nyt eräänä toukokuisena perjantaiaamuna vuonna 2024 ukkokulta sai häneltä viestin. Kaveri oli tullut kuvausmatkalle Piilaaksoon ja halusi tavata. Muutamien viestivaihtojen jälkeen mies tuli meille kylään parin tunnin varoajalla. Olin nähnyt hänet siis viimeksi 8,5 vuotta sitten mutakuopan laidalla Kuolemanlaaksossa, mutta kun nyt näin hänen kasvonsa voimakkaat piirteet, näytti hän heti tutulle. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja keskustella maailmanmenosta. Tarjosimme hänelle muuten suomalaista lonkeroa takapihamme auringossa ja hän piti juomasta kovasti. Mainitsi, että se muistutti maultaan jotakin kiinalaista suosittua juomaa, mutta en valitettavasti enää muista mitä. 

Kirjoituskiireiden kesäkuu

No sittenhän tässä taustalla ovat pyörineet koko ajan esikoiskirjani kirjoituskiireet. Homma käynnistyi toden teolla huhtikuun viimeisellä viikolla ja siitä asti olen istunut koneella kiitettäviä tuntimääriä. Vastoinkäymisiltä ja stressin aiheuttamilta unettomilta öiltäkään ei ole vältytty. Tarkoituksenani oli joka tapauksessa pusertaa kustannustoimittajani kanssa projektia eteenpäin nimenomaan toukokuussa, sillä kesäkuussa matkustimme Suomeen. Mutta aikataulut menivätkin uusiksi minusta riippumattomista syistä ja kirjoituskiireet jäivät painamaan päälle myös Suomi-visiittimme ajaksi. Ensimmäiset kaksi viikkoa Suomessa menivät siis parhaimmillaan kahdeksan tai yhdeksän tuntia konetta naputellen. Niinpä kaveri- ja sukulaistapaamisia piti jättää vähemmälle. Lisäksi oli jälleen asioita hoidettavina ja teinpä jo alustavia toimenpiteitä tulevia kirjajulkkareitanikin varten. Iiks, julkkarisuunnittelut olivat kutkuttavaa puuhaa!

Suomi-visiittimme viimeiset päivät olemme viettäneet perinteisesti Helsingissä, mutta tänä vuonna jäi sinnekin hiukan rajoitetummin aikaa. Lisäksi minulla oli tapaaminen kustantamoni kanssa. Jotenkin kummasti päivät luiskahtivat loppureissuamme kohden jälleen kerran niin Oulussa kuin Helsingissäkin minuuttiaikataulun puolelle. Perinteitä kunnioittaen, hahah!

Helsingin siluettia ilta-auringossa.

Mutta mikä nyt tämän visiitin aikana varmistui, niin kirjani tullaan julkaisemaan lokakuun loppupuolella, eli alkuperäisen aikataulun mukaan. Silloin tulen jälleen Suomeen ja on mahdollista jatkaa ihania kaveritapaamisia. En olekaan käynyt loka-marraskuussa Suomessa kuin viimeksi kolme vuotta sitten, joten pimeys ja räntäsateet tuovat niin sanotusti mukavaa eksotiikkaa matkalleni. 

Kesäkuussa ohitettiin muuten vielä yksi merkkipaalu: tuli täyteen kymmenen vuotta, kun saavuimme ukkokullan kanssa matkalaukkuinemme Kaliforniaan. Kymmenen vuotta, ei uskoisi!

Tällainen pikaraportti tällä kertaa. Toivottavasti te blogilukijat pysytte yhä kelkassa, vaikka vähän taukoa teksteihin tulikin. Nyt sanon tällä erää teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Kolonoskopia Suomi vs. USA

Nyt olisi luvassa vähän suolistoasiaa. Lupaan olla menemättä likaisiin yksityiskohtiin, joten voit huoletta lukea eteenpäin.

Minulle on tehty suolentähystys elämässäni kolme kertaa. Näistä ensimmäinen tehtiin Suomessa, kun haluttiin tutkia, olivatko äkilliset ja ärhäkät vatsakipuni johtuneet umpisuolentulehduksesta. (No, tuolloin jonotusaikani operaatioon oli niin pitkä, että mahdolliset tulehduksen näkyvät oireet olivat mitä todennäköisimmin jo hyvinkin kaikonneet.) Tuossa tutkimuksessa minulla kuitenkin todettiin taipumusta polyyppeihin, jolloin lääkäri suositteli kolonoskopiaa viiden vuoden välein. Niinpä olen käynyt kyseisessä toimenpiteessä nyt jo kaksi kertaa Yhdysvalloissa. Kokemukseni eroavat maakohtaisesti niin paljon, että ajattelin kirjoittaa niistä teillekin.

Marjat ovat suolistolle terveysruokaa. Tässä luomumarjoja Meksikosta. Minua nauratti, että kourallinen marjoja tarkoitti näiden kohdalla kolmea marjaa.

Valmistautuminen operaatioon

Tässä osuudessa ei eroja juurikaan ole. Suolentyhjentämiseksi juotavan litkun "nauttiminen" on ihan yhtä kamalaa, olipa asuinmanner mikä tahansa. Nyttemmin olen tosin kuullut, että täällä tyhjennykseen olisi saatavissa myös tablettimuotoinen helpotus, mutta ainakin minulle määrättiin vielä tänäkin keväänä se perinteinen, ällöttävän makuinen litku. Ehkä uusin lääke ei ole täällä vielä yhtä hyvin terveysvakuutusten korvaama ja siksi suositaan yhä perinteistä tapaa. Tämä kylläkin on vain omaa arviotani.

Operaatio Suomessa

Minulla Suomessa tehdystä operaatiosta on tietenkin hurahtanut aikaa jo 15 vuotta, mutta muistan sen edelleen suorastaan valitettavan hyvin. Kotona pyydettiin etukäteen ottamaan ibuprofeiinia, mutta eipä se auttanut: toimenpide oli minulle todella kivulias. Lisäksi vatsa oli kaiken sen jälkeen aivan valtavan turvonnut, kuin kuumailmapallo. Vatsan saaminen takaisin normaalikuntoon vei aikansa, eikä ollut todellakaan kivutonta ja kivaa.

Operaatio USA:ssa

Olin jo saanut etukäteen tietää ennen ensimmäistä Yhdysvalloissa tehtyä kolonoskopiaa, että täällä potilas ns. humautetaan eli nukutetaan kevyesti juuri ennen toimenpidettä. Tämä minua tietenkin etukäteen jännitti, sillä siihen mennessä minua ei oltu vielä koskaan aikaisemmin nukutettu. Nyt toisella tähystyskerralla tämäkään ei oikeastaan enää jänskättänyt. Niinpä myös operaation esitoimenpiteet ovat mittavammat kuin Suomessa: potilaalle laitetaan IV-tippa ja erilaisia seuranta-anturoita, kysellään todella tarkasti eri sairaudet ja mahdolliset aiemmat allergiset reaktiot ja tiedustellaan lähiomaiset yhteystietoineen. Ja koskapa potilas ei ole operaation jälkeen niin sanotusti tolkuissaan, hän ei saa itse lähteä ajamaan autolla, vaan hänellä tulee olla noutaja kotiin. (Tämä sääntö taisi olla voimassa Suomessakin.)

Tämän kevytnukutuksen ansiosta olen saanut nukkua molemmilla kerroilla operaation ohitse kuin vauva. Itselläni ei ole ollut mitään käsitystä toimenpiteestä, ei kipuja, ja mikä myös ihanaa, vatsa on normaalissa mitoissaan tähystyksen jälkeen. Niinpä senkään kanssa ei tarvitse vaikerrella seuraavaa vuorokautta. Mutta. Onhan se yleisolotila heti toimenpiteen jälkeen totta kai enemmän tai vähemmän tokkurainen. Viime kerralta jäi mieleeni, etten esimerkiksi saanut kenkää takaisin jalkaani, mikä minua kovasti siinä tilanteessa nauratti. Jalkani ei vain ottanut osuakseen tennariin. Hoitaja sitten ystävällisesti auttoi, ettei tarvinnut sukkajalassa kotiin lähteä.

Päiväsairaalan liukuestesukat jäivät muistoksi. Liukuesteet sukissa sekä ylä- että alapuolella. Ehkä ihan hyvä niin, sillä tokkurassa saattoi olla sukat miten sattuu. :-D

Heti samana iltana minulle lähetettiin terveysportaaliin kirjallinen selvitys, mitä toimenpiteessä oli tehty ja löydetty. Mutta tottahan olin skarppina lukemaan sitä vasta seuraavana aamuna. Ja ilmankos oli olo ollut tokkurainen. Näin raportista minulle edellisenä päivänä operaation yhteydessä annetun lääkityksen, joka oli ihan suhteellisen järeä:

---

MEDICATIONS:
Versed 7 mg in divided doses
Fentanyl 100 mcg in divided doses

Sedation medications administered by RN under my direction and RN was the independent trained observer assisting in the monitoring of the patient's level of consciousness and physiological status.

Total sedation time: 14 minutes

----

Seuraavana päivänä minulle vielä myös soitettiin, kuinka voin ja onko minkäänlaisia komplikaatioita. Huolenpito tuntui hyvälle. Onneksi mitään valitettavaa ei ollut. 

Kustannukset

15 vuoden takaisista kustannuksistani Suomessa en toki muista enää mitään, mutta Pohjois-Suomessa asuva ystäväni kävi samassa toimenpiteessä juuri tänä keväänä. Niinpä kyselin tuoreita kustannustietoja häneltä. Ystäväni kuuluu sairautensa vuoksi tämän alan poliklinikan vakioasiakkaisiin ja käy tähystyksessä kolmen vuoden välein. Hän olisi saanut tyhjennyslitkut poliklinikalta ilmaiseksi, mutta noutoajat työssäkäyvälle olivat hankalat, joten hän osti ne apteekista itse. Kustannus oli ollut noin 25 euroa. Tämän lisäksi tuli poliklinikkamaksu noin 46 euroa. 

Minulle molemmilla kerroilla amerikkalainen terveysvakuutus on korvannut tyhjennyslitkun 100-prosenttisesti ja tänä vuonna myös toimenpide oli minulle maksuton. Viisi vuotta sitten Yhdysvalloissa sain noin 350 dollarin laskun jälkikäteen, koska yksi toimenpiteeseen osallistunut anestesiahoitaja ei kuulunutkaan vakuutukseni 100-prosenttisesti kattamaan verkostoon.

Iso kuva Yhdysvalloissa

Viimeisen viiden vuoden aikana suolistosyöpiin on ryhdytty täällä kiinnittämään entistä enemmän huomiota, koska kyseiset syövät ovat yleistymässä. Amerikan syöpäyhdistys suosittelee tammikuussa 2024 päivitetyn ohjeistuksensa mukaan, että kaikki yli 45-vuotiaat aloittaisivat säännölliset suolistosyöpäseulonnat. Jos henkilö ei kuulu korkean riskin ryhmään, yhdistyksen suositus on ottaa tiettyjä ulostenäytetestejä jopa vuoden välein ja/tai tehdä kolonoskopia 10 vuoden välein. Korkeamman riskin henkilöille suositus testeille ja tähystyksille on tietenkin tiheämpi, esimerkiksi Crohnin tautia sairastaville kolonoskopia jopa 1-3 vuoden välein. Useimmat amerikkalaiset terveysvakuutukset kattavat nykyään juuri nämä ennaltaehkäisevät tutkimukset 100-prosenttisesti.

Tuleeko sinulla vielä joitakin eroavaisuuksia näiden operaatioiden osalta mieleen? Oletko käynyt toimenpiteessä jossakin muussa maassa? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia. Tähän päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!