maanantai 2. helmikuuta 2015

K-18, K-Valvira

Tässä postauksessani käsittelen alkoholia Amerikassa, sen vuoksi otsikon merkintä K-18. Myöskään Valviran tätien ja setien ei kannata tätä kuvaustani vapaasta alkoholipolitiikasta lukea, ei sitten ollenkaan. Suotta vain mielenne pahoitatte. 


Mikäs kortti se tämä oikein on? Luepas pidemmälle, niin tiedät.


Kalifornian tilanne 


Kahdessa asiassa Kaliforniassa ollaan alkoholin suhteen tiukempia kuin Suomessa. Alkoholin ostamiseksi vaadittu ikäraja on Suomen ikärajaa korkeampi, 21 vuotta. Tämä ikäraja on määrätty liittovaltiotasolla ja pätee myös mietoja alkoholijuomia ostettaessa. Jos joku osavaltio tätä ikärajaa omatoimisesti alentaa, ei kyseinen osavaltio ole oikeutettu enää liittovaltion tukiin. Niinpä vähintään 21 vuoden ikäraja on yllättäen melko suosittu ikäraja.


Toinen kalifornialaisten tiukka linja koskee avattujen alkoholijuomapullojen pitämistä autojen matkustustiloissa. Se on täysin kielletttyä, kuten jo aiemmassa postauksessani Kalifornian autoista kerroinkin. Kaikki muu tuntuukin sitten Kaliforniassa olevan alkoholin suhteen vapaampaa ja siitä lisää seuraavaksi.


Alkoholin käyttö


Amerikkalaiset ottavat alkoholia paljon maltillisemmin kuin suomalaiset. Niin, suomalaisena sitä käyttää verbinä tässä yhteydessä ottaa-sanaa. Tänne taitaisi paremminkin sopia nauttia-verbi. Mitään känniörveltämistä en nimittäin ole kertaakaan nähnyt. Julkijuopottelua ei katsota täällä(kään) suopeasti, mutta se sallitaan, jos olet käärinyt pullosi ympärille peittävän paperipussin. Aivan kuten amerikkalaisissa elokuvissakin näkee tehtävän. Ja täytyypä sanoa, ettei nyt kovin usein ole tähänkään näkyyn täällä törmännyt. Tietenkin, jos menet vaikkapa San Franciscon tiettyjen alueiden pikku kujille illan hämärissä, niin näet takuulla paperipussiin käärityn pullon poikineen, jopa pulloja ilman paperipusseja. Suurkaupunkien vitsauksia.


Mutta nyt hämäriltä kujilta takaisin päivänvaloon. 


Amerikkalaisissa ruokaravintoloissa on ihan normaalia juoda olutta tai lasi pari viiniä ja hypätä takaisin auton rattiin ruokailun jälkeen. Samoin menetellään, jos vieraillaan tuttavaperheen luona grillaamassa. Muutamat oluet grilliherkkujen kanssa illan aikana eivät estä sinua ajamasta takaisin autolla kotiin. Ei ajatuksen tasolla, eikä lakipykälienkään puolesta. Rattijuopumuksen raja on täällä nimittäin 0,8 promillea. Suhtautuminen on siis jokseenkin vapaampaa ja täällä kuulostaakin olevan mentaliteetti, että humalassa saat ajaa, mutta jos menet ja aiheutat onnettomuuden, niin sitten ei todellakaan kunnian kukko laula! 

Onko tämä rennompi suhtautuminen alkoholiin ja autoiluun sitten hyvä vai huono asia, onkin asia erikseen. Itse olen edelleen enemmän nollatoleranssin kannattaja, Suomen kasvatti kun olen. 


Myyntipisteitä joka puolella ja saatavuus kellon ympäri


Alkoholia myydään Kaliforniassa tavallisissa kioskeissa, isommilla huoltoasemilla, omissa pienissä viinakaupoissa (liquor store), jokaisessa ruokakaupassa, jopa osassa tavarataloja sekä paikallisissa "Alko-ketjun" myymälöissä BevMo!:ssa. BevMo! tulee sanoista Beverage More! (suom. Lisää juomaa!) ja näissä liikkeissä juomavalikoima on laajin, joskin hinnat voivat olla ruokakaupan hintoja hiukan korkeammat. Mitään monopolia alkoholin myymiseksi täällä ei siis ole, ei myöskään hintakartelleja.


Kaliforniassa niin kioskeista, huoltoasemilta kuin ruokakaupoistakin voi ostaa myös väkeviä alkoholijuomia. Ja koska useat kioskit ja osa ruokakaupoistakin ovat auki 24/7, myös alkoholia voi ostaa kellon ympäri. Suomessa harrastetusta kellonaikakikkailuista ei liene täällä kuultukaan. Mahtaisi Suomen Valvira sulatella pitkään moista höllää politiikkaa: Aina ja kaikkialta!

Myös alkoholin mainostaminen on ainakin Kaliforniassa täysin sallittua. Niinpä esimerkiksi viskimainokset eivät ole mitenkään epätavallinen näky televisiossa. 


Ruokakauppamme viinivalikoimaa.



Paljousalennukset ja kanta-asiakkuus


Se, mikä myös nostattaisi Valviran taatusti takajaloilleen on paljousalennukset alkoholia ostettaessa. Ostaessasi ruokakaupasta kerralla kuusi pulloa viiniä, saat huomattavan alennuksen kokonaisostoksesta. Myös esimerkiksi Safeway-ruokakaupan kanta-asiakaskortilla saat kaikista juomista tuntuvan alennuksen kassalla, oli sitten kyseessä vesi, limppari tai viini. Alkoholeihin liitettyjä kimppatarjouksiakin olemme nähneet: Kun ostat pullon viskiä, saat 6-packin olutta kaveriksi puoleen hintaan. 



Viiniä saa myös viiden litran hanapakkauksissa. Kuvan hintalapuissa näkyvät paljousalennus sekä ruokakaupan kanta-asiakaskortilla saamasi alennettu hinta. Yhden pakkauksen hinta on siis jotakin 10,80 - 16,49 USD:n väliltä ostotavastasi riippuen.


Paikallisella viinakauppaketju BevMo!:lla on myös oma kanta-asiakkuusohjelmansa. (Viimeistään tässä kohtaa Valviran väki parkaisisi: "OMG!") Kanta-asiakaskortilla saat tiettyjä alennuksia ja kun tietty dollarimääräinen ostoraja ylittyy, saat alennuskupongin seuraavaan ostoskertaan. Lisäksi kanta-asiakkaille tulee postitse oma lehti, jossa mainostetaan uutuustuotteita sekä tarjouksia. Onpa jännä, että tuo lehti tulee meillekin. ;-)


BevMo!-kaupan jäsenetuja lehden lisäksi.


Yksi juttu täytyy nostaa esille noista BevMo!-myymälöistä. Vaikka kauppa on keskittynyt vain alkoholien myyntiin, siellä on myös pieni kylmätiski, josta voi ostaa pientä, pääosin suolaista purtavaa juomien rinnalle. Tarjolla on esimerkiksi juustoja, savulohta, salamia, voileipäkeksejä, hilloja ja levitteitä. Miksei Alkokin voisi ottaa valikoimiinsa pikku purtavaa ja kannustaa näin porukkaa myös syömään jotakin juomiensa lomassa? Toki Suomessa Alkot ovat jo useimmiten ruokakauppojen kyljessä, mutta parempaa palvelua tuollainen minusta olisi. No, jokin momenttihan sen tietenkin taas estää, ruoan ja alkoholin myymisen samoilta neliöiltä, puuh... Lisäksi BevMo!:ssa on ihan hyvä valikoima myös alkoholittomia oluita ja viinejä. Annan pisteet siitäkin!

BevMo! lähettää kanta-asiakkailleen jopa syntymäpäiväkortin, alennuskupongilla varustetun tottahan toki.

Sitten vielä yksi tapaus, joka poikkeaa kovasti suomalaisesta tavasta. Amerikassa on tukkukauppaketju Costco, joka on erikoistunut isoihin säästöpakkauksiin. Jotta voit kaupasta ruoka- tai muita tarvikkeita ostaa, pitää sinulla olla jäsenyys, aivan kuten suomalaisissakin tukuissa. Mutta sitten, täällä voit kuulema ostaa kyseisestä myymälästä kuitenkin alkoholia ilman tuota jäsenyyttä. Suomessahan tilanne oli ainakin aikoinaan juuri toisin päin! Ostaaksesi alkoholia tukusta, piti sinulla olla tukkukortin lisäksi vielä erikoislupa, jolla baarit ja ravintolat pystyivät alkoholitäydennyksiä tekemään. Yksityishenkilöillä tuota alkoholin osto-oikeutta tukusta ei edes ollut. En tiedä, onko tukkukäytäntö Suomessa nykyään muuttunut ja mihin suuntaan.


Osavaltio- ja piirikuntakohtaisia eroja



Amerikassa säädökset alkoholin suhteen vaihtelevat osavaltioittain ja joidenkin osavaltioiden sisällä vieläpä piirikunnittain. Jos siis Amerikkaan matkustat ja olet aikeissa alkoholia reissullasi siemailla, kannattaa tarkistaa etukäteen juuri sen osavaltion alkoholipolitiikka, missä vierailet.


Esimerkiksi etelävaltioihin kuuluva Tennesseen osavaltio on ns. kuiva osavaltio. Osavaltion 96 piirikunnasta peräti 69 kieltää olutta väkevämmän alkoholin myynnin täysin. Ja kuten moni ehkä tietääkin, kuuluisa Jack Danielsin viskitislaamo sijaitsee juuri Tennesseessa. Tislaamoltakaan ei saa myydä viskiä kuin ainoastaan erikoisissa ja harvinaisissa (lue: todella kalliissa) kristallipulloissa, koska pullot katsotaan keräilykappaleiksi ja koriste-esineiksi. Ihan nerokas ajatushan tuo on, että saavat tislaamoltaan edes jotakin myydä vierailleen. 

Ukkokultahan se on vikkelänä viskin ystävänä ehtinyt piipahtaa jo tuollakin Jack Danielsin tislaamolla. Tislaamolta annettiin kuulema kierroksen päätteeksi ohjeet, että ostaaksesi tislaamon tuotteita, aja rajan yli ja mene ensimmäiselle huoltoasemalle. Että sellaista glamouria, jos tislaamoreissulta sattui matkamuistoa himoitsemaan. 

Niin, nyt joku teistä ihmettelee, että miksi ihmeessä perustaa viskitislaamo kuivaan osavaltioon ja kuivaan piirikuntaan? Katsopas, juttuhan meni niin, että ensin oli tislaamo ja sitten paukahti kuivaksi julistautuminen. Huonompi mäihä tislaamolle, mutta minkäs teet.

Tällaisia tällä kertaa. Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


5 kommenttia:

  1. Täällä Virginiassa tiukat myydään ABC:ssä (Alcohol Beverage Control). Se on osavaltion kauppa, vähän samaan tyyliin kuin Alko suomessa. Kaupoissa on saatavilla "vain" viiniä ja olutta. Saattaa Virginialainen yllättyä kun menee Tupoksella ABC:hen.

    VastaaPoista
  2. Vai on teillä siellä sellainen "aakkoskauppa". :-) Hyvä esimerkki siitä, että käytännöt tosiaankin vaihtelevat eri osavaltioiden kesken.

    Ja joo, voi Virginian poika pettyä Tupoksella, jos ei saa kuin keppanaa ja sitäkin vain, jos osuu tiettyjen kellonaikarajojen puitteissa ostoksille, vaikka paikka muuten olisikin auki ja oluet hyllyssä. Olisi palattuaan kotikonnuilla kerrottavaa. ;-)

    VastaaPoista
  3. Täsmennänpä kyseistä kohtaa väkevien myynnistä tekstiini, koska nyt saa käsityksen, että koko Amerikassa väkeviä myytäisiin kioskeissakin ja eihän se pidä paikkaansa. Aivan kuten tuo Tennesseen tapauskin jo todistaa.

    VastaaPoista
  4. Tuo on jännä juttu tuo alkoholipolitiikka kyllä. Huomattiin se kans viime kesän reissulla, kun viereisissä osavaltioissa oli ihan eri käytännöt. Ensin oli tottunut siihen, että viiniä saa joka paikasta ja sitten Delawaressa ei tuntunut löytyvän mistään. Hotellista meidät ohjattiin sellaiseen tukkuliikkeeseen, josta ois pitänyt vissiin ostaa laatikoittain kaikkia juomia - tosi kätevää turistille! Pihalla jotkut vapaamieliset amishit pakkas ruokapuolen tukusta tavaraa lava-auton kyytiin, joten siellä alkoi jo se konservatiivisuus näkyä, vaikka vasta Pennsylvanian puolella varsinaisesti maisema muuttui sellaiseksi amish-maaseuduksi.

    Tuo on kyllä se rikkaus just, että on erilaisia käytäntöjä. Ei tietenkään vaan alkoholipolitiikassa vaan yleensäkin. Onpahan syytä reissata monta kertaa Jenkkilään kattelemaan ja ihmettelemään maailmanmenoa eri osavaltioiden näkökulmista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tänne kyllä mahtuu monenmoista käytäntöä. Myös esimerkiksi verotuksen ja aseiden suhteen kuuluu olevan todella vaihtelevat politiikat eri osavaltioissa.

      Poista