Kai tämä joku ulkosuomalaisuuden vaihe on

I see people! Minä näen ihmisiä. Tai paremminkin minä näen omia tuttuja ja läheisiäni täällä Kaliforniassa. Minä näen heitä tv-sarjoissa, joogassa, kaupan hyllyväleissä, kassajonoissa, meksikolaisravintolassa ja kotikaupunkini jalkakäytävillä. Nämä Kaliforniassa vastaantulijat ovat tuttujeni ja läheisteni kaksoisolentoja. Ainakin omasta mielestäni. On taas tämä vaihe menossa. Näen tuttujani muka kaikkialla.

Westworldin Maeve. Kuva HBO:n sivuilta.

Kerron pari esimerkkiä. Aloitimme ukkokullan kanssa seuraamaan HBO:n uutuussarjaa Westworld. Sarjassa Mariposan saluunan emäntää Maevea näyttelee Thandie Newton. Varmaan joka kerta sarjaa katsoessamme totean, kuinka hänen ulkonäkönsä muistuttaa niin vahvasti opiskeluvuosiltani saamaani rakasta ystävää. Yhdennäköisyys on mielestäni hämmentävä ja joka kerta näyttelijän sarjassa nähdessäni alkavat ajatukseni harhailemaan hetkellisesti joissakin ystäväni kanssa yhteisissä hetkissä ja tapahtumissa Oulussa, vaikka mielenkiintoinen tv-sarja silmien edessä pyöriikin. Näin käy joka kerta. En vain voi sille mitään.

Tässä puolestaan Wikipedian kuva Thandie Newtonista. Tästä kuvakulmasta katsottuna yhdennäköisyys ystävääni on mielestäni vieläkin ilmeisempi.

Samoin minulla saattaa loksahtaa leuka auki vaikkapa meksikolaisravintolassa, jossa pöytiin ohjaava nainen on kuin ilmetty ex-työkaverini. Se, joka sittemmin siirtyi sinne leipomobisneksen puolelle. Meksikolaisravintolan naisen huulipunakin on täsmälleen samansävyistä kuin työkaverinikin tuppasi laittamaan juhlavamman tilaisuuden tullen. Hämmentävää. Ja näitä yhdennäköisyystapauksia on ollut monia, monia muitakin.

Ensimmäisen kerran tämä voimakkaampi "I see people"-vaihe oli minulla noin 1,5 vuotta sitten. Muistan tämän hyvin, sillä lähetin tuolloin yhdelle tutulleni Ouluun täällä ottamani kuvan. Kuvassa oli silloisen piilaaksolaisen joogaryhmäni vetäjä, joka oli kuin ilmetty "vaihteen Marja" (nimi muutettu), kuten häntä työpaikalla yleisesti kutsuttiin. Kyllä minulla täällä tahtoi mennä kyseisen joogaopen ohjeet ohi korvien, kun minä vain toljotin kuinka samannäköinen hän tuttavani kanssa olikaan. (Tämä oli muuten hauska ja aika erikoinen joogaryhmä. Pitäisikin kaivella muistin sopukat ja kirjoittaa siitäkin postaus.)

Kuin kaksi Marjaa. Vai miten se meni?

Nyt tämä vaihe on minulla toista kertaa Piilaaksossa asumisemme aikana. Olen yrittänyt pohtia ja analysoida mistä tämä tällainen vaihe oikein johtuu. Kovin usein tätä ei siis esiinny juuri näin, että havaitsisin yhdennäköisyyksiä näin usein ja yhdessä rytäkässä. Onko kyseessä oire Suomi-ikävästä, joka sekin kulkee aalloissa? Välillä nimittäin sekin tunne on huomattavasti voimakkaampi, välillä laimeampi. Totta kai tunnen ajoittain kovempaa ikävöintiä myös näitä näkemiäni tuttuja kasvoja kohtaan. En kuitenkaan allekirjoittaisi tätä ainakaan ainoaksi selitykseksi, sillä en usko ikävöiväni esimerkiksi oululaisen työpaikkaruokalani kassaneitiä, jonka nimeä en edes tiedä. Hänetkin kun muka kerran näin piilaaksolaisessa ihmisvilinässä, mutta paksuhkosta amerikkalaisesta aksentista päätellen kyseessä ei kuitenkaan ollut olettamani kassaneiti. 

Kertooko tämä vaihe siis ennemminkin siitä, että sitä ikävöi niihin tärkeisiin sosiaalisiin ympyröihin, joihin Suomessa asuessaan on kuulunut? On ollut työkaverit, harrastuspiirit, sukulaiset ja muut ystävät, joita kaikkia olen saanut tavata säännöllisesti. Nyt olen noista pitkäaikaisista, jopa eliniän mittaisista sosiaalisista verkostoista ainakin fyysisesti pois, ulkopuolella. 

Tämän parempaa selitystä en näille näyilleni ole osannut tähän mennessä antaa. Jos jollakin toisella ulkosuomalaisella on esiintynyt samanlaista, tai jos tälle ilmiölle löytyy jotakin muuta pätevää selitystä, kuulisin niistä mielelläni. Että olenko minä siis tulossa hulluksi vai kuuluuko tällainen ihan normaaliin ulkosuomalaisen elämään? 

Sitten on taas heippojen aika hetkeksi. Tällä viikolla Yhdysvalloissa vietetäänkin jälleen kiitospäivää, joten toivotan teille kaikille paikalliseen tapaan: "Happy Holidays!" Ja lopuksi toki blogini perinteiset hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!