 |
| Aavikkolohikäärme. Näihin maisemiin oli hinku päästä. |
Aloitetaan road tripimme valmisteluista. Tänä vuonna auto-ongelmat ilmenivät juuri ennen reissua, ei onneksi reissun aikana niin kuin viime vuonna.
Auto-ongelmien selvittelyä
Viime viikolla Yhdysvalloissa vietettiin siis amerikkalaisten vuoden tärkeintä juhlaa, kiitospäivää. Tämä tiesi lomaa jopa useamman päivän verran monille työssäkäyville, myös ukkokullalle. Niinpä olimme varanneet kuusi päivää road tripille, joka suuntautui tällä kertaa Etelä-Kaliforniaan.
Automme, jolla matkaan oli tarkoitus lähteä, oli kuitenkin alkanut käyttäytymään omituisesti jo jokin aika sitten. Kumpikaan meistä ei oikein muista milloin nämä "vaivat" tarkkaan ottaen alkoivat, johtuen osittain siitäkin, että toista ominaisuutta tarvitsee täällä niin harvoin. Nimittäin pissapoikaa. Se vain lakkasi yhtäkkiä toimimasta. Mitään varoitusvaloja lasinpesunesteen loppumisesta tai muista häiriöistä ei kojetauluun tullut. (No, myöhemmin selvisi, ettei sitä varoitusvaloa näköjään autossa edes ole!) Toisena pienenä ongelmana oli, ettei auton ovia avaimenperästä lukitsemalla ja avaamalla kuulunutkaan enää minkäänlaista piippausta, ääntä, johon muuten näyttää kummasti tottuneen! Jopa addiktoituneen. Nyt kun ovia lukittaessa ei tuttua piippausta kuulunutkaan, sitä aina epäili, että niin painoinkos minä jo sitä nappia vai en. Ja sitten oli pakko varmistaa ja painaa vielä uudestaan.
Eli kaiken kaikkiaan pikku vikoja, helppo korjata, niin kuin Katsastus-elokuvastakin on opittu. Omat korjausyrityksemme eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Pissapoikaan lisätty neste valui samantien asfaltille. Jossakin oli siis reikä. Samoin auton kontrollipaneelista katsottuna auton ovien piippausääni näytti edelleen olevan päälle kytkettynä aivan kuten tähänkin asti. Vaikka äänikin säädettiin maksimille, mitään ei edelleenkään kuulunut. Mystistä.
Mitenkään radikaalin rajoittavasti autolla ajamiseenhan nämä vaivat eivät vaikuttaneet, mutta hyvähän ne nyt olisi katsoa ennen reissua kuntoon. Toisaalta myös tiedossa oleva road tripin mailimäärä, noin 1 800 mailia (2 900 km) ylittäisi auton seuraavan huoltoajankohdan, joten huolto reissua edeltävän viikon perjantaille tilattiin. Onneksi!
Autohuollossa
Vein auton huoltoon ja selitin havaitut pikku ongelmat. Työn vastaanottaja tuntui jotenkin vähättelevän vikoja. Totesi mm. että ovien lukituspiippaus nyt vain on vaiennut, koska oletettavasti avaimenperän patteri olisi kulunut loppuun. Niinköhän, kun toistakaan avaimenperää käyttämällä piippausta ei vain kuulu? Lupasivat kuitenkin selvittää nämä pikku viat normaalin huollon yhteydessä. Sanoin tulevani parin tunnin päästä autoa hakemaan ja sen luvattiin olevan valmiina. No, toisin kävi.
Oli kulunut 2,5 tuntia, kun palasin autohuoltoon. Menin tiskille, missä minulle ilmoitettiin, että auto ei ole vielä valmis, sillä ovien lukitusäänen puuttumista ei vieläkään olla saatu selville. Istuuduin odottamaan. Meni noin 20 minuuttia, kun sain puhelun auton vastaanottaneelta henkilöltä. Sanoin olevani autoliikkeen toisessa päässä ja tulevani paikalle, jotta voidaan keskustella kasvokkain. Siellähän sitten odotti yllätys. Automme oli edelleen huoltotilan ovien edessä konepelti auki. Tiesin, ettei tämä tiennyt hyvää. Auton äärellä minua odotti sekä auton vastaanottaja että yksi huoltoukko. Herrat kertoivat, että pissapojan vika oli saatu selville. Automme moottoritilasta, pissapojan nestesäiliön vierestä suojamuovin takaa oli löytynyt hiirenpesä! Ja pissapojan nesteletku oli purtu poikki! Huoltoukko minulle oikein osoitti, mistä kohtaa pesä oli poistettu. Moottorin päällä lepäsi yhä myös joitakin papanoita ja ukot tiesivät niiden olevan hiiren jätöksiä. Minusta ne kyllä näyttivät hiirenkakkaa isommille, mutta ajattelin, että kai nämä amerikkalaiset hiiret sitten vaan ovat isompia. Myös viime marraskuussa meillä oli se hiiriepisodi siellä motellissa.
No, eipä tässä vielä kaikki. Sitten huoltoukko osoitti moottoritilan toiseen reunaan, sinne, missä ajotietokoneen piuhat sijaitsevat. Ukko sanoi, että siellä on toinenkin pesä! Ukko varmaan näki naamastani, etten ottanut uskoakseni tapausta, joten hän näytti pienen pienestä raosta pesän paikkaa minullekin. Ja sieltähän se moottoritilan uumenista pikkaisen pilkotti. Jotakin valkoista höttöä siellä ainakin oli. Niinpä huoltoukko totesi, että hiiri on todennäköisesti purrut myös ajotietokoneesta ovien piippausäänipiuhan poikki ja on syytä tarkistaa, onko muihinkin piuhoihin ja letkuihin isketty hampaita. O-kei. Koska pesä ja ajotietokoneen piuhat sijaitsivat sen verran hankalassa paikassa, jouduttaisiin autosta purkamaan nyt käytännössä puoli keulaa, jotta lopulliset vahingot saataisiin selville. Auto tulisi siis jäämään ainakin seuraavaan päivään tätä purkutyötä varten. Tässä vaiheessa auton vastaanottanut ukkeli alkoi myös kertoa, että joillekin on tullut tonnienkin lasku jyrsijöiden tihutöistä, joten kannattaa olla jo vakuutusyhtiöön yhteydessä, mitä vakuutuksemme mahdollisesti kattaa. Voi hyvät hyssykät sentään. Kyllä tässä tuli nyt jo liikaa informaatiota. Ja parin päivän päästä piti automatkalle lähteä...
Onneksi auto kuitenkin valmistui seuraavana päivänä. Mutta vielä tulee piste i:n päälle. Kun auton huoltoyhteenveto mukaamme saatiin, luki papereissa, että toinen oli ollut rotan pesä! Anna mun kaikki kestää! Että ensin hiiri ja sitten rotta! Ilmankos ne papanat niin isoja olivatkin! Ja hei, jos näiden autoomme linnoittautuvien jyrsijöiden koko kasvaa samaa rataa, on kai seuraavaksi odotettavissa opossumi ja sitten majava! Tässähän pitää pian alkaa vuokraa perimään, pentele vieköön! Ei Piilaaksossa kukaan saa kattoa ilmaiseksi pään päälleen.
Pohdiskelua tilanteesta
Jälkeenpäin sitten mietimme, että olisiko nämä talttahampaat ottaneet ja majoittuneet automme moottoritilaan, kun olimme aiemmin pohjoisessa Mount Shastalla. Siellähän nimittäin oli jo pakkasyöt, joten auton lämmin moottoritila on hyvinkin voinut olla houkutteleva paikka siimahännille. Yök, sanon joka tapauksessa. Mutta onni onnettomudessa oli tietenkin se, että rottakin oli sitten valinnut aamu- tai iltapalakseen tuollaisen ei niin tärkeän piuhan kuin ovien lukitusäänipiuhan. Eikä mitään jarruletkua! Mieti! Ja että kaikki piuhat todella tarkistettiin ennen matkaa. Siellä kun olisi taas keskellä erämaata piuhan lopullisen katkeamisen vuoksi automatka tyssännyt, niin olisi ollut jo yhtymäkohtia viime vuoden marraskuuhun vähän liiankin kanssa!
Niin ja että voiko taas kenellekään muulle tapahtua vastaavaa? Useimmat ystävistämme eivät olleet koskaan kuulleetkaan moisesta, että hiiren, saati rotan pesiä konepellin alta löytyy! Niinpä aika moni luuli meidän asiasta ensin vain vitsailevan. Kun oli sitten näyttää huoltamon korjausyhteenveto kaikkine jyrsijäselityksineen lienee varmistuneen, että tapaus oli totta kuin kirkon rotta, heh heh.
 |
| Huoltoyhteenvetoa (rat = rotta, rodent = jyrsijä). Lopulta selvisimme jyrsijälystistä onneksi vain 250 dollarin laskulla, huh. |
Vielä lisää eläinosastoa
Ja minkäslainen kauhutapaaminen viime vuonna siellä Nevadan erämaateitä ajellessa sattuikaan? Näin silloin ensimmäistä kertaa elämässäni luonnossa vipeltävän tarantellan. Ja kuinka kummassa, nyt tällä road tripillämme törmäsin toisen kerran tarantellaan! Korpelan perusmarraskuista settiä. Siellä yhdellä kuumalla haikkipolulla se 8-jalkainen karvakoipi meitä vastaan tuli. Olinhan minä kauhusta kankeana! Hrr, vieläkin puistattaa.
 |
| Siinä se on! Päivä sattui olemaan Black Friday ts. amerikkalaisten harrastama tarjousten perässä juoksupäivä. Vitsailinkin kysymyksellä, kuinka saada pulssi kohoamaan Black Fridayna. No törmäämällä isoon tarantellaan haikkipolulla. |
Että tällainen marraskuu tähän mennessä. Onhan tätä vielä pari päivää toki jäljellä... Tiedä, mitä eläinkohtaamisia tähän vielä mahtuukaan. Mutta ehdottomasti parasta tämän vuoden marraskuussa on se, että tänä vuonna minä en joudu pakkopalaamaan Suomeen viisumiongelmieni vuoksi. Nyt saan pysytellä tai olla pysymättä maassa ihan oman tahtoni mukaan, jee!
Katsotaan, josko kirjoittelen tuosta road tripistämme ja sen kohteista vielä oman postauksensa. Ainakin yksi kohteista oli kerrassaan niin o-u-t-o, etten ole vielä oikein keksinyt sopivia sanoja näkemääni edes kuvailemaan. Pitänee vielä pari päivää sulatella, katsella niitä tasan kolmea kuvaa, jotka kykenin kännykälläni hämmentävässä tilanteessa ottamaan. Jospa sanat alkaisivat löytymään ja kirjoittelen sitten ainakin tästä kummallisesta kohteesta. Pysykäähän siis linjoilla. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti