Tammikuu on minulle kamalaa aikaa Kaliforniassa

Sydän itkee verta. Ihan pahaa tekee ja silti samaan aikaan haukon ihastuksesta henkeäni, että nyt en kestä! Mä en kestä noita ihanuuksia! Nimitttäin naapurustossa ja ihan kaikkialla sitruspuut ja pienet pensaatkin notkuvat nyt kypsyneistä sitruunoista, appelsiineista, greipeistä ja pomeloista. Ne ovat ihania! Mutta sitten, kun ne keltaisenaan hohtavat mollukat tipahtavat maahan ja pahimmillaan mätänevät siihen paikkaan. Ette arvaakaan, kuinka pahaa tekee nähdä tätä. Saati kuinka tekisi mieli illan hämärissä lähteä vähän varkaisiin. Aijai, kun kiusaus olisi suuri!

Appelsiineja. Naapurin appelsiineja.

Tammikuu on siis täällä Pohjois-Kaliforniassa sitrushedelmien satoaikaa. Sitä minä jaksan edelleenkin ihmetellä, kuinka nämä sitrukset kypsyvät käytännössä kylmimpään ja usein myös sateisimpaan aikaan Kalifornian vuodesta. Yöllähän täällä voi talvikuukausina käväistä vaikka pakkasenkin puolella. Suomessa asuessa sitä ajatteli sitruksien aina olevan niitä etelän eksoottisia hedelmiä, mutta että ne kypsyvätkin näemmä ihmeen kylmässä säässä. Erikoista. Ja nyt tämän vuoden tammikuussa, vaikka oli se mahdottoman pitkä sadejakso, eikä aurinko näyttäytynyt aikoihin, niin siitäkin huolimatta sitrukset saavat värinsä ja kypsyvät. Ihmeellistä! Myös meidän oma ihana minisitruunapuumme on kypsyttänyt satoaan. Seuraavat viisi ikiomaa sitruunaa on tulossa, namskis!

Tämä sitruunapuu tulee tiputtamaan hedelmiään jalkakäytävälle vielä paljon. Pitäisikö viedä vati alle? Tai jos paria oksaa vähän illan hämärtyessä ravistelisi, silleen ihan vahingossa vaan...

Tammikuu on siis minulle suorastaan kamalaa aikaa katsella ihmisten pihoilla sadoistaan notkuvia sitruspuita, sillä iso osa jättää kypsyvän sadon kokonaan keräämättä! Mitä tuhlausta! Suolaa haavoihin sirottelee lisää se, etteivät sitrushedelmät ole paikallisissa ruokakaupoissa suinkaan mitenkään superhalpoja. Yllättävän kalliita ovat ottaen huomioon, että niitä kasvaa täällä ns. pilvin pimein ja näemmä joillekin naapureille ihan vaivaksi asti. (Tässä hinnoittelussa on taustalla tosin se, että valtaosa Kalifornian sitrussadosta menee vientiin.) Niin, joillekin jopa riesaksi asti. Muistan yhä, kuinka edellisen kotimme lähellä oli omakotitalo, jonka pihassa oli tosi tuottoisa appelsiinipuu. Perhe ei kerännyt varmasti ainoatakaan hedelmää puustaan, vaan kaikki hedelmät tippuivat korkeaksi kasaksi puun juurelle. Ja siihen ne mätänivät. Minä seurasin päivittäin ohikulkiessamme melkein tippa linssissä sitä appelsiinien heitteillejättöä. Voi, voi. 

Eikä tuossa vielä kaikki. Juuri tänään voivottelin tätä sitruksien haaskausta eräälle paikalliselle naiselle. Hän kertoikin tapauksen omasta naapuristaan. Hänen naapurissaan asuvalla perheellä on pihalla vanha ja kovin tuottelias avokadopuu. Samoin perheessä on kaksi koiraa. Aina, kun pihalta kuuluu 'tömps' eli kypsä avokado tipahtaa maahan, koirat kuulemma säntäävät kilpaa avokadopuulle kumpiko ehtii kypsän avokadon suihinsa ensin hotkaisemaan. Taas minä melkein itkin. Avokadoja, koirille! En kestä! No, lohdutuksena sain kuulla, että kyseinen perhe kuulemma kuskaa laatikkokaupalla avokadojaan myös ruokakeräykseen. Ettei nyt aivan kaikki mene koirien suihin, huh! 

Tässä maahan tipahtaneita mandariineja.

Ja sellaisenkin pienen ihmeen näin tällä viikolla, että sitruskasvustoa käytetään myös aidan korvikkeena. Yhdessä pihassa oli kahden omakotitalon väliin kasvatettu aita, vähän niin kuin orapihlaja-aita Suomessa. Tuossa pihassa se aita oli leikattu kauniisti muotoonsa ja kas, se olikin tuuheampaakin tuuheampi pomelopuska! Ja keltaisia pomeloita pullollaan. Taaskaan mä en kestä. 

Katsokaa nyt tätäkin! Kovin on hentoinen puska, mutta niin vain pari greipin jytkyä sielläkin kasvaa.

Että tällaista liki tuskantäyteistä tammikuuta täällä elellään. En tiedä, uskaltaisiko täysin tuntemattoman naapurin ovelle mennä kyselemään lupia saada poimia heidän pihapuustaan edes muutaman mollukan, vai tuleeko vihaiset uhkaukset poistua tontilta. Ainakaan vielä en ole moiseen ovikyselyyn rohjennut.

Mutta hei, jottei jäisi postauksesta suru puseroon, niin loppukevennyksenä kerron teille vielä vähän keväisiä juoruja:

Pihajuoruja

Samalla kun olen sadepäivinä seuraillut ja hämmästellyt meidän sitruunoiden kypsymistä sateista ja kylmyydestä huolimatta, on katseeni osunut useamman kerran räystäämme alla olevaan kolibrien syöttöastiaan. Keskitalvella astialla oli hiljaista, mutta nyt on alkanut tulla säpinää. Olen jo muutamana päivänä laittanut merkille, että syöttöastiaa kiertää värityksensä perusteella naaraskolibri. Ja sitten kahden kolmen metrin päästä siitä kiehnää edestakaisia äkkilentoja tehden värikkäämpi kolibri, jonka epäilen olevan uros. Voi pojat sitä sirkutusta! Ja nyt, pari päivää sitten, ne molemmat kolibrit lopultakin pääsivät samalle syöttöastialle rinta rinnan. Niinpä minulla on vahva epäilys, että niillä on suhde! OMG! 

Hi hii. No, minä jatkan täällä nyt kuola valuen notkuvien sitruspuiden ihailua ja sanonkin teille taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!