tiistai 31. tammikuuta 2017

Nyt sitä taas saa, ripsien ja kulmien kestoväriä

Kaliforniassa asuessa olen ensimmäistä kertaa elämässäni törmännyt siihen, että porottava aurinko on haalistanut minunkin pikimustia kulmakarvojani ja silmäripsiäni. Suomessa tällaista 'first world problem'-tilannetta ei koskaan ollut. Täällä auringonpaiste on valtaosan vuodesta todella voimakasta, joten ihmekös tuo, jos siinä vähän karvakin kärähtää. 
Piilaakso sumun alla ilta-auringossa. Ilta-aurinko ei onneksi enää kärvennä hipiää, eikä hiuksia. Kuva on puhelimen automaattisesti muokkaama, kivat värit tuli. :-) Tämän postauksenkin aiheena ovat värit.

Tällä kertaa puhutaan siis ripsien ja kulmien kestovärjäämisestä. Postaukseen liittyvien tapahtumien ketju sijoittuu melko pitkälle aikavälille. Niinpä yritän kertoa tapahtumat kronologisessa järjestyksessä, jotta tästä saisi edes jotakin tolkkua.


Ensimmäiset 'ei oot' myytiin alkukesästä 2016


Olen värjäyttänyt kulmiani aina Suomessa käydessäni, mutta viime vuonna alkukesästä piti ryhtyä toimiin jo tälläkin puolen rapakkoa. Niinpä painelin paikalliseen apteekkiin, jossa tiesin olevan hyllykaupalla erilaisia hiusvärejä ja kosmetiikkaa. Mitään ripsien ja/tai kulmien värjäykseen liittyvää ei kuitenkaan löytynyt ja kysyin kestovärituotteita myyjältä. Hän sanoi, ettei heillä ole mitään sellaisia, mutta viereinen kosmetiikkaan erikoistunut pienempi myymälä voisi kenties auttaa. Vaihdoin naapuriputiikkiin. Menin siellä merkitylle ripsi- ja kulmavärihyllylle, mutta hyllythän ammottivat tyhjyyttään. Taas kysymys myyjälle ja sillä kertaa selvisi enemmän. Koko Kaliforniasta oli vedetty kyseiset kotikäyttöiset kestovärit pois myynnistä, sillä jonkun tietyn ainesosan oli todettu aiheuttavan voimakkaita allergisia reaktioita, jopa sokeutumista. Aha.

Tuolloin en vielä hoksannut mennä aarreaittaan nimeltään Amazonin verkkokauppa, vaan ratkaisin kulmieni värjäyksen, kröhöm, omalla tavallani. Kun tämä koko Kaliforniaa koskeva kestovärikielto minulle selvisi, aloin seuraamaan paikallisten kauneussalonkien katu- ja ikkunamainontaa. Huomasin, ettei mikään paikka enää "luukuttanut" palveluissaan ripsien ja kulmien värjäystä. Kummallista. Aikaisemmin mainoksia oli näkynyt. Mietin, missä ihmeessä paikalliset värjäyksiään hoidattivat. Yhden lähellä sijaitsevan kauneushoitolan nettisivuilta kulmien värjäyspalvelua onnistuin kuitenkin paljon myöhemmin löytämään. 


Suomesta sai, täältä ei


Sitten elettiin jotakuinkin viime kesää, jolloin näin joillakin suomenkielisillä nettisivuilla mainoksia uutuusripsiväristä. Sen luvattiin pidempään käytettynä kestovärjäävän ripset. Loistotuote juuri minulle! Mutta kappas vain, kyseistä ripsiväriä ei myyty lainkaan täällä. Kyseessä oli varsin tunnettu ja edullinen markettimerkki, jota löytyy Suomessa jokaisesta Citymarketista, Prismasta ja Sokoksesta, ja samaa tuotemerkkiä myydään täälläkin, mutta juuri tätä kestovärjäävää ripsiväriä ei ollut saatavilla. Kolusin varmasti 5 - 6 piilaaksolaista, erittäin laajalla valikoimalla varustettua kosmetiikkamyymälää, mutta kyseistä kestovärjäävää ripsiväriä ei vain ollut. Uskottava se oli. 

Loppukesästä matkustin sitten Suomeen ja ostin kyseistä ripsiväriä oikein kaksin kappalein Kaliforniaan tuomisiksi. Aika jännä juttuhan tässä kuviossa on se, että kyseistä tuotetta myytiin Suomessa, mutta ei täällä. Suomessa kun ollaan jo totuttu aika tiukkaan kemikaaliseulontaan ja valvontaan, kiitos EU:n. Kyseisen ripsivärin oli siis täytynyt läpäistä EU-seula, mutta Kalifornian hyllyihin sitä ei kelpuutettu.


Kestovärjäyksiä sai kuin saikin myös Kaliforniassa


No sitten marraskuussa luin Hannan blogipostauksen Ripsien värjäys kielletty Kaliforniassa. Kestovärikielto oli minulle tuttu juttu, mutta postauksesta minullekin selvisi, että ripsien ja kulmien kestovärjäyksiä tehtiin Piilaakson kauneushoitoloissa ns. tiskinaluspalveluna ja vain, kun vakioasiakas osasi pyytää. Ainakin osa piilaaksolaisista kauneushoitoloista teki tätä värjäyspalvelua siis salaa! Olinhan minä äimänä. Ilmankos en minäkään niitä värjäysmainoksia enää katukuvassa ollut nähnyt. 


Uudet tuotteet saatavilla


Nyt, useita kuukausia myöhemmin tilanne on kuitenkin muuttunut, ainakin kotikäyttöisten kestovärien myynnin suhteen. Jo joulukuussa tein nimittäin huomion, että paikallisten kosmetiikkamyymälöiden hyllyille oli taas ripsien ja kulmien kestovärit palanneet (en vain ole aiemmin tätä asiaa ehtinyt tänne blogini puolelle raportoimaan). Tuotteita näytti olevan useita eri merkkejäkin. Niinpä todennäköisesti se Kalifornian/USA:n kieltämä värjäyskemikaali on nyt korvattu jollakin toisella ainesosalla ja värivalmistajat ovat saaneet uudet kehitetyt tuotteet markkinoille. Kenties pian alkaa näkemään taas katumainontaakin ja värjäyspalvelua saamaan useammasta paikasta muutenkin kuin vain tiskin alta.
Ripsien ja kulmien kestovärejä Kaliforniassa tammikuussa 2017.


Loppupohdinnat


Ainakaan vastaavaa, kokonaisen tuoteryhmän (silmän alueelle kohdistuvien kestovärien) myynnistä poistamista en samoihin aikoihin Suomesta kuullut. Oletettavasti samoja kestovärejä on kuitenkin ollut kaupan niin Suomessa kuin täälläkin, joten senkin vuoksi tämä oli mielestäni aika erikoinen tapaus. Tai ehkäpä EU on näyttänyt kyntensä kestoväriasiassa jo aiemmin. Siihenhän täällä rapakon takana asuessa on toki jo tottunut, että kaikesta mahdollisesta vaarasta, tai vaaran mahdollisuudesta, varoitellaan erilaisin kyltein. Tässä yksi, aika pian Piilaaksoon muuttomme jälkeen ottamani kuva varoituskyltistä paikallisen tavaratalon shampoo-osastolta:
Jotenkin sitä alkoi lukea tuoteselosteita tämän kyltin nähtyään ihan eri tarkkuudella.

Nimesinkin jo silloin Amerikan varoitusten valtakunnaksi. 

Tällaisia ihmettelyjä tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti