torstai 2. huhtikuuta 2015

Kotirouvan kinderittömät pääsiäisterveiset

Palasin juuri Suomi-visiitiltäni, monta halausta rikkaampana ja nahka liki karrelle asti saunottuna. Jee! Tuosta visiitistä on tulossa vielä aivan oma postauksensa, mutta koska minulla on vielä yksi, tai oikeastaan kaksikin matkaan liittyvää jälkiseurantaa meneillään, kirjoitan Suomi-vierailustani hiukan tuonnempana.

Nyt näin pääsiäisen kynnyksellä ajattelin kirjoitella teille, kuinka pääsiäistä täällä Amerikassa vietetään tai paremminkinkin, kuinka sitä ei ainakaan vietetä! Täällä on nimittäin lomaton ja meinasipa tulla melkein munatonkin meininki. Näistä lisää seuraavaksi.


Kinderittömyys


Olin vielä Suomessa, kun sain ystävältäni varoitusviestin, että tiesinhän Kinder-munien olevan Amerikassa laittomia! No en todellakaan tiennyt, joten varoitus tuli minulle tarpeeseen! Jenkkilän paluulentooni oli nimittäin tuolla hetkellä aikaa enää alle vuorokausi, eikä olisi ollut mikään ihme, että olisin saanut vielä lentokentällä päähänpiston viedä vähän pääsiäistuliaisia ja olisin rohmunnut Kinder-munia oikein kunnolla mukaani.

Totta, onhan Kinder-munissa Suomessakin varoitukset, ettei niitä pienten lelujen vuoksi tulisi antaa alle 3-vuotiaille lapsille. Amerikassa Kinder-munat katsotaan tämän vaarallisuutensa lisäksi myös laittomiksi, sillä vuodesta 1938 lähtien Yhdysvalloissa on ollut laki, joka kieltää lelujen ja karkkien yhteismyynnin, ns. kytkykaupan. Ja tämän kriteerinhän tuo viattoman näköinen muna nyt sitten täyttää. 

Ystäväni oli lukenut tämän Kinder-munien laittomuuden Onnenpäivä-blogista ja onneksi ehti parahiksi minulle tämän ennakkovaroituksensa antaa. Tullitarkastuksissa nimittäin yhden laittoman munan tuonnista voi blogipostauksen mukaan rapsahtaa peräti 2500 dollarin sakko! Tulisi siinä munatrokarille maksettavaa!

Tuo Onnenpäivä-blogin postaus Kinder-munista oli julkaistu sopivasti aprillipäivän kynnyksellä. Huvittavinta tässä tilanteessa oli itselleni se, etten oikeasti tiennyt, oliko kyseessä aprillipila vaiko ei! Kyllä täällä Amerikassa niin mahdottomaltakin kuulostavia juonen käänteitä aina ilmenee. Ja vaikka jokin Amerikkaan liittyvä asia kovasti aprillipilalle kalskahtaisi, se voikin olla täyttä totta! Lopulta sitten selvisi, että myös tämä Kinder-munien laittomuus on kuin onkin totta. Totta kuin kirkon rotta. Jälleen kerran Amerikka pääsi siis yllättämään.
Pikkuisia suklaamunia Suomessa. Nämä luokiteltaisiin Amerikassa laillisiksi pääsiäismuniksi. 


Mutta sitten ystävämme kokema kommellus:


Lisää munajuttuja


Sattui nimittäin myös toinen tapaus pääsiäismuniin ja Yhdysvaltain tulliviranomaisiin liittyen. Ollessani nyt Suomi-vierailulla, saimme sillä aikaa Kalifornian kotiimme vieraan Suomesta. Tässä kohtaa pitää aina sanoa, että jee! Ystävämme oli ajatellut tuoda meille Fazerin Mignon-munat tuliaisina. O-ou! Liemeenhän kaveri siitä joutui. Herra kun oli juuri kaikkien muiden tavoin tullilomakkeessaan vakuuttanut, suorastaan vannonut kautta kiven ja kannon, ettei tuo Yhdysvaltoihin tullessaan mitään eläinperäisiä tuotteita. Ja mitäs nyt? Siellähän ne herran matkalaukun läpivalaisussa kananmunat killottivat! Ei muuta kuin selittelemään. No, lopulta tullivirkailijakin oli todennut, että kyseessä olivat tosiaan pelkät kananmunan kuoret ja niiden sisältönä suklaata ja niin meidän vieras munineen pääsi pälkähästä ja tullin tarkastuksesta läpi.
Tullin läpäisemät Mignonit. (Keittolevy paljastaa, että nämä Mignon-munat on todella kuvattu Amerikassa.) 


Lopuksi vielä pari sanaa amerikkalaisten pääsiäisen vietosta.


Amerikkalaisten pääsiäinen


Amerikassa ei vietetä varsinaista pääsiäisjuhlaa, ainakaan sellaisena kuin se meillä Suomessa on totuttu viettämään. Täällä ei pääsiäisen yhteydessä esimerkiksi ole kansallisia vapaapäiviä, joihin me olemme Suomessa tottuneet. Toisin sanoen pitkäperjantai (Good Friday) sekä toinen pääsiäispäivä (Easter Monday) ovat täällä työssäkäyville normaaleja työpäiviä. Kuulin kuitenkin, että koululaisilla voi pitkäperjantai olla vapaata. 

Se, mikä taas ihmetyttää tässäkin kuviossa on, että kaupallista pääsiäiskrääsää paikallisista kaupoista kyllä löytyy. Ja tietenkin tämä krääsä tuli myyntiin jo ainakin kuukausi ennen varsinaista pääsiäisen ajankohtaa. On kuulkaas näkynyt pupu & porkkana -teemaisia koriste-esineitä, suklaajänöjusseja ja suklaamuniakin, mutta ei niitä Kindereitä. Yleensäkin muuten tuo korostunut porkkanateema on itselläni pistänyt silmään kaikessa paikallisessa pääsiäiskoristelussa. Meillä Suomessa painotus taitaa olla tipuissa ja pupuissa. 


Tässä yksi esimerkki porkkana-aiheisista pääsiäiskoristeista ja -herkuista: porkkananpunaisia, suklaakuorrutteisia auringonkukansiemeniä porkkanan malliseen tuubiin tungettuna.

Mämmiä täällä ei tietenkään ole ja se kausiherkku jääkin itselläni tänä vuonna välistä, sillä en tullut syöneeksi sitä Suomessa, enkä todellakaan lähtenyt tuomaan sitä tänne Atlantin toiselle puolelle. Mämmin kohdalla olisi liian iso riski joutua taas selittelemään tullivirkailijoille, että ei, ei se ole lehmän läjä, jota pahvilaatikossa mukanani kuljetan. 


Kauppaan näytti tulleen myyntiin puolikkaita, savustettuja kinkkuja. Onko kyseessä paikallinen pääsiäisruoka, mene ja tiedä.

Nyt toivotan kaikille oikein hyvää pääsiäistä! Jos herkuttelette siellä koto-Suomessa Kinder-munilla, niin nauttikaahan meidänkin puolesta tuosta suorastaan syntisestä herkusta! Täysin munatonna ei onneksi meidänkään tarvitse olla, kun on nuo Fazerin Mignonit. Slurps!


Ruokakaupassa koristeena Happy Easter -ilmapallo.

Tässä ei ole ehtineet matkalaukun pyörät jäähtymään (varsinkaan, kun oma laukkuni on jäljitystietojen mukaan edelleen Helsingissä) ja kohtapuoliin taitaa jo uutta reissua pukata.

Niinpä sanon teille nyt taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!



4 kommenttia:

  1. Hmm, mä olen ymmärtänyt Kindereiden olevan laittomia, koska täällä on laki, jonka mukaan ruoan sisällä ei saa olla piilossa mitään syötäväksi kelpaamatonta, ellei tällä asialla ole erityistä tarkoitusta tuotteessa. Mutta ehkä toi on joku vanha juttu, jonka perusteella Kinderit on kielletty, tai olen ymmärtänyt jotain väärin. Viime vuonna asiaa vähän googletin, kun kinderitön pääsiäinen pisti vähän vihaksi. ;) Kiintoisa kyllä tuo kytkykauppajuttu ja kuulostaa sekin järkevältä syyltä - jos nyt jotain järkeä voi olla siinä, että Kinder on laiton :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voihan se olla, että on nuo molemmat lait, jotka nykyään Kindereiden myyntiä täällä rajoittaa. Mutta juuret juontaa kuitenkin aina tuonne 30-luvulle asti. Tiedä sitten, onko vielä 30-luvulla "hoksattu" kääriä ruoan sisään jotakin syötäväksi kelpaamatonta, että tuo rajoitus/laki on voinut tulla hiukan myöhemmin. :-)
      Mutta sehän on fakta, aivan kuten sanoit, että mitään järkeä tässä koko hommassa ei kyllä ole! :-D

      Poista
  2. Ainakin meidän koulupiirissä huominen on lapsilla vapaata. Miehen työpaikalla ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, eli käytäntönä tuntuu tämä sitten olevan. Vähän erikoinen tilanne tämäkin, että koululaislapsilla on vapaata, mutta vanhemmillaan ei. Joissakin perheissähän tästä voi tulla hässäkkää, jos molemmat vanhemmat käyvät töissä, eikä ole nannya tms.

      Poista