Aamupäiväpatikointi Pinnacles National Parkissa

Kävimme viikko sitten sunnuntaina tekemässä pienen aamureippailun Pinnacles National Parkissa. Tämä kansallispuisto on perustettu vasta tammikuussa 2013 ja puisto onkin koko Amerikan tuorein kansallispuisto. Puiston nimi, Pinnacles, tarkoittaa huippua tai huippukohtaa ja se kuvastaakin paikkaa hyvin. Puistossa on upeita, jyrkkiä kalliohuippuja ja äkkiä patikoija tunteekin itsensä siellä hyvin pieneksi.

Ensinäkymiä Pinnacles National Parkin polulta.

Puisto sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä meiltä Piilaaksosta kaakkoon. Tänne, aivan kuten moniin muihinkin kansallis- ja luonnonpuistoihin kannattaa suunnata heti aamusta. Silloin parkkipaikat eivät ole vielä täyteen survottuja, ja mikä vieläkin olennaisempaa, aurinko ei vielä porota täydellä tehollaan. Me palasimme kierrokseltamme noin puolen päivän aikaan jo takaisin ja kylläpä vain viimeisillä metreillä auringon paahde tuntui jo aika lailla. Kesäisin Pinnaclesin kansallispuistossa voivat päivälämpötilat nousta yli 100 Fahrenreit- eli yli 38 Celsius-asteeseen. Tämän vuoksi puiston sesonkiajat ajoittuvat kevääseen ja syksyyn. 

Se, mikä myös kannattaa huomioida tämän puiston kohdalla on, ettei sen läpi pääse ajamaan autolla. Tässä kohtaa amerikkalainen sanoo: "OMG! No car?" Puistoon on kaksi sisäänkäyntiä, itäinen ja läntinen, joten patikointireitin valinnastasi johtuen myös ajosisäänkäynti kannattaa miettiä etukäteen. 

Puiston houkutukset

Ukkokulta sai kuulla tästä puistosta työkaveriltaan. Kollegan kertomuksen mukaan puistossa olisi kaksi luolaa, joista kylläkin toinen oli tähän aikaan vuodesta kiinni. Myöhemmin selvisi, että toinen luola, Bear Gulch Cave, tosiaan suljetaan aika ajoin luolassa asustelevan, isokorvaisen ja harvinaisen lepakkolajin pesimisaikoina. Hrr, eipä sinne meikäläistä saisi silloin menemäänkään. Osaako ne lepakon poikaset edes lentää heti? Tippuvat rääpäleet vielä niskaan. Iiks! 

Samoin tämä kollega oli kertonut, että luolien lisäksi puiston poluilta saattoi nähdä jylhiä kallioseinämiä vasten liiteleviä kondorikotkia. Luolia ja kondorikotkia, se oli siinä! Sinne oli mentävä!

Ei kaduttanut lähteä näihin maisemiin!

Yleistä kansallispuistojen sisäänpääsymaksuista

Paikallisiin kansallispuistoihin on yleensä pieni sisäänpääsymaksu. Jotkut tuntuvan täällä ihmettelevän ja marisevan näistä, yleensä 10 dollarin, autokuntakohtaisista maksuista. Minä maksan sen oikein mielelläni, sillä täkäläiset kansallispuistot virkistysalueineen ovat yleensä todella hyvässä kunnossa, vessat ovat siistejä, niissä aina paperia ja useimmiten myös käsienpesumahdollisuus. Ainoastaan Kalifornian kuivuus pakottaa säännöstelemään joissakin paikoissa vedenkäyttöä ja käsienpesuvettä voi tulla todella minimaalisesti tai ei ollenkaan. 

Lisäksi samalla maksulla voi käydä samaisessa kansallispuistossa viikon ajan niin monta kertaa kuin haluaa. Samaan rahaan parkkipaikoilla kiertää ns. Park Rangereita, puistonvartijoita, joilta oletan saavan apua sitten hädän tai tenkkapoon sattuessa. Niinpä en itse pidä 10 dollarin maksua mitenkään kalliina kustannuksena. Toki näissä puistojen sisäänpääsymaksuissa on erojakin. Esimerkiksi Yosemitella viikkomaksu on 30 dollaria autokuntaa kohden, mutta sinne on mahdollisuus ostaa myös vuosipassi 60 dollarin hintaan.

Mutta sitten takaisin meidän retkeemme.

Oppaan terveiset, iiks!

Saavuimme Pinnaclesin kansallispuiston porteille ennen aamukymmentä. Maksoimme autokuntaa koskevan 10 dollarin sisäänpääsymaksun, saimme alueen kartan ja muutamia ohjeita matkaamme. Sähläsin itse vielä vaihtorahojen kanssa ja jutustelin takapenkkiläisemme kanssa, kun opas antoi portilla viimeiset ohjeet. Kun jatkoimme matkaa porteilta eteenpäin, kysyi ukkokulta minulta, kuulinko mitä opas viimeisenä sanoi. No enhän minä omalta höpötykseltäni tietenkään kuullut. Ukkokulta toisti oppaan sanat: "Varokaa astumasta kalkkarokäärmeiden päälle." Tämän jälkeen oli opas kuulema naurahtanut, mutta minua, käärmeiden kammoksujaa, ei naurattanut sitten pätkääkään. Ja kyllä, tämänkin puiston alueella kalkkarokäärmeitä asustaa ja se mainittiin puiston karttalehdykässäkin aivan erikseen. Niinpä puiston poluilla tepastellessa tai istumapaikkaa tauolla katsellessa kannattaa olla niin korvat kuin silmätkin tarkkoina.

Polun varressa oli kylttejä, joissa varoiteltiin putoilevista kivistä. Tässä hiukan kokoluokkaa, minkä kokoisia "kiviä" oli jyrkänteeltä aikoinaan tipahdellut. Ja nyt puhun noista kuvan vasemmassa ja oikeassa ylälaidassa olevista kahdesta isohkosta kivestä. :-)

Luola

Olimme valinneet patikointireitiksemme suhteellisen lyhyen reitin, vain 2,4 mailia (3,9 km), sillä tiesimme lämpötilojen nousevan nopeasti jo aamupäivän aikana. Reitti menisi kuitenkin sen avoinna olevan luolan, Balconies Cave, lävitse. Reitti oli kokonaisuudessaan arvioitu helpoksi tai keskivaikeaksi, mutta näin jälkeenpäin voin kyllä todeta, että luolan läpi sai oikeasti ihan kunnolla "könytä" eli vähänkään liikuntarajoitteisille luolan läpi meneminen ei sovi. Polut luolalle ja siitä eteenpäin olivat kyllä helpohkoja ja hyvässä kunnossa, tosin nousuja niilläkin oli jonkin verran. Luolassa taskulamppu oli kyllä ihan ehdoton, sillä reitti joko nousee tai laskee muutaman metrin luolassa etenemisen aikana riippuen siitä, kumpaanko suuntaan reitin kiertää. Eli hoi, taskulamppu varusteisiin mukaan! 

Tunnelin päässä näkyy valoa ja mielestäni pääkallon muotoinen kivi!

Missä kotkat luuraavat?

Pilkkopimeän luolan läpäisy oli jännittävää ja kun se oli ohitettu, pidimme juoma- ja kuvaustauon. Ei lepakkoja, huh. Sitten jatkoimme matkaa. Seuraavaksi aloimme kuumeisesti haikailla niiden luvattujen kondorikotkien perään. Ainoatakaan ei ollut vielä näkynyt. Meitä tepasteli siinä kolme suomalaista peräkanaa ja laitoimme vitsillä umpisuomalaisen pessimistivaihteen päälle. Uhosimme, että haluamme rahat takaisin, ellei luvattuja kotkia ala näkymään. No, luontoahan ei todellakaan käsketä, mutta kas, olimme onnekkaita. Noustuamme reitin korkeimpaan kohtaan, avautui edessämme huikeat näkymät ja niinpä vain kaksi kondorikotkaa siellä kallioseinämien edustalla ilmavirtausten mukana liiteli. Jee!  

Ukkokullan nappaama otos Pinnaclesin kondorikotkasta.

Tiesitkö muuten, että kondorikotka voi painaa noin 9 kg ja linnun siipien kärkiväli voi olla liki 3 m? Aika uljas liitelijä siis. Enpä välttämättä haluaisi kyseisen pedon kanssa tukkanuottasille.

Jälkipaniikki

Seuraavalla viikolla ukkokulta näki jälleen kansallispuistoa kehunutta kollegaansa. Ukkokulta kiitteli vinkistä ja sanoi, että puisto täytti kaikki odotuksemme, kondorikotkia myöten. Sittenpä kollega oli sanonut, että ai niin, taisin unohtaa mainita, että itsehän näin kyseisen puiston polulla myös tarantellan! Kun ukkokulta tämän minulle sitten kotona kertoi, niin eipä ollut pyörtyminen kaukana. Tarantella! Onneksi en tiennyt tätä etukäteen, kun puistoon menimme.

Sisilisko. Tätä pahempaan matelijaan eli niihin käärmeisiin emme onneksi törmänneet.

Sellainen patikkaretki oli se. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!