Rodeossa, jiihaa!

Kopoti-kops ja jiihaa! Menimme Amerikan itsenäisyyspäivänä rodeoon! Pitäkääpä hatuistanne kiinni.

Vuoristokylä Bridgeport

Osallistuimme pienen, vain alle 600 asukkaan tuppukylä Bridgeportin 4th of July -juhlaan. Bridgeportin kylä sijaitsee itäisessä Kaliforniassa, Sierra Nevadan vuoristossa, lähellä Nevadan osavaltion rajaa. Matka Piilaaksosta sinne kestää lyhimmillään 4 - 4,5 tuntia näin kesäisin, mutta talvella joutuu käyttämään kiertoteitä useiden vuoristosolien ollessa kokonaan kiinni lumitilanteen vuoksi. Ja huomio, solat voivat olla kiinni vielä touko-kesäkuun vaihteessakin riippuen, onko sinä talvena lunta ollut metri vai neljä metriä!

Pidennetyn viikonlopun majoituksen jouduimme kuitenkin ottamaan 50 minuutin ajomatkan päästä, Nevadan osavaltion puolelta. Moni muukin oli nimittäin lähtenyt vuoristoon itsenäisyyspäivän viikonloppua viettämään ja kaikki lähimmät majapaikat olivat meidän varausta tehdessämme jo täynnä. Aniharvoissa vapaina olevissa majoitusvaihtoehdoissa olivat hinnat kivunneet pilviin tai ne sisälsivät kerrassaan outoja sääntöjä.

Majapaikan maisemissa ei kyllä ollut valittamista. Lake Topaz, Nevada.

Itsenäisyyspäivän ohjelmanumeroita Bridgeportissa

Bridgeportin kylän itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa oli tarjolla ohjelmaa koko lauantaipäiväksi alkaen klo 6.30 pannukakkuaamiaisella. Siihen tosin emme vielä osallistuneet juurikin tuon kaukaisemman majoituksemme vuoksi. Lisäksi päivän aikana oli ohjelmatarjonnassa mm. mutalentopalloa, vesimelonin syöntikilpailua, kädenvääntöä, piknikkiä, livemusiikkia, grillausta, markkinakojuja sekä kumiankkakisa. Mutta se, mikä meidät sai lähtemään mukaan, oli Ranch Rodeo eli ulkoilmarodeo! Pitäähän sitä nyt kerran elämässä sekin hullutus nähdä, kun täällä kerran asutaan. Jiihaa!

Bridgeportissa sijaitsevan Mono County Court Housen edustalla oli alue piknikille ja livemusiikille.

Joulupukkikin oli saapunut Bridgeportiin itsenäisyyspäivää juhlistamaan.

Ennakkopaniikit

Etukäteen olin hiukan kauhuissani, sillä Bridgeportin alueelle, joka siis sijaitsee n. 2 km korkeudessa, oli ennusteissa luvattu kirkuvan kovaa UV-indeksiä 10! Niin, UV-indeksien asteikkohan loppuu siis lukemaan 11. En malta millään olla tässä välissä kuvittelematta tilannetta, jossa pääsisin tuota UV-indeksiasteikon kehittäjää haastattelemaan. Aloittaisin sen varmastikin lauseilla: "Kehittelit sitten asteikon, joka päättyy lukemaan 11. Just. Eikö esimerkiksi vaikkapa luku 10 olisi ollut noin niin kuin kivan pyöreä luku maksimiksi? Mutta ei, halusit yhden lisää ja laitoit asteikon päättymään lukemaan 11. Okei. Kiva." No nyt tietenkin joku Pekka Pouta osaisi antaa minulle kuin apteekin hyllyltä tieteellisen vastauksen, miksi asteikko loppuu todella lukemaan 11. Mutta saanko silti arvata, että maailmasta olisi löytynyt jokin sopiva muuntokerroin, jolla asteikon olisi saanut kansantajuisemmaksi ja päättymään pyöreään lukuun 10. Mutta ei, nykyisellä mennään.

No niin, nyt lähti juttu taas lahjakkaasti laukalle, vähän niin kuin rodeopostauksessa kuuluukin, mutta palataanpa asiaan. Olin siis etukäteen kauhuissani sekä UV-indeksistä, että luvatusta yli +30 asteen lämpötiloista. Tiedossa kun oli, että tulisimme viettämään juhlapäivänä ulkosalla useita tunteja tuon monipuolisen ohjelman vuoksi, joten kaikki mahdolliset auringolta suojautumiskeinot oli kyllä mietitty etukäteen. Sää kuitenkin suosi juhlapäivänä meitä todella hyvin. Taivas oli enimmäkseen pilvinen, lämpötilakin pysytteli aisoissaan ja vasta klo 16 aikaan alkoi vuorten yli hiipiä uhkaavia sadepilviä ukkosen jyrähtelyineen. Selvisimme siis päivästä kiehauttamatta aivojamme kuumuudessa, jes!

Mutta sitten itse päänumeroon eli rodeon pariin!

Rodeo

Oletin etukäteen, ettei rodeo tapahtumana olisi kovinkaan iso, kun tapahtumapaikkakin oli tuo söpö pieni kylä. Lisäksi ajattelin sen olevan enemmän näytösluonteinen kuin oikea kilpailu, mutta olinkin väärässä. Paikallahan oli valtavat alueet varattuina hevoskärryille, huoltopisteille sekä vasikka-aitauksille ja kyseessä oli todellinen rodeokilpailu. Tilaisuuden alkaessa laskin rodeoareenalla olevan noin 80 cowboyta ja cowgirlia hevosineen!

Rodeo on alkamassa. Kaikki hevoset eivät mahtuneet samaan kuvaan.

Comboy, hevonen ja lassoköysi.

Rodeo koostui neljästä erilaisesta kilpailuosuudesta, joista jokaisessa mitattiin aikaa. Kussakin rodeotiimissä oli neljä jäsentä, siis neljä hevosta ja neljä comboyta tai cowgirlia.  

Ensimmäinen osa oli paritehtävä. Kahdesta eri tiimistä osallistui parivaljakko samanaikaisesti tehtävään, jossa kaksi nuorta vasikkaa vapautettiin areenalle. Tiimien tehtävänä oli saada lassottua toinen vasikoista toista tiimiä nopeammin. Ensin lasso vasikan pään ympäri ja sitten toinen lasso yhteen tai molempiin takajaloista. Ajanotto loppui, kun vasikka oli saatu maahan makuulleen. Kun joku cowboysta onnistui lassoamisessaan, antoi yleisö kannustavat aplodit. Lisäksi yleisö huokaili aina 'Ooh!', kun vasikka kaatui maahan, että kuinka sen nyt kävi. Mutta kun lassot heti maahan menon jälkeen vapautettiin, niin jokainen vasikka nousi vahingoittumattomana ylös niin kuin pitikin. Niinpä yleisö pääsi aina huokaisemaan helpotuksesta ja antoi myös kirmailevalle vasikalle raikuvat aplodit.

Rodeon parhaita hetkiä olivatkin, kun muutama vasikka oli varsinainen jääräpää, eivätkä lehmipojat tai -tytöt saaneet niitä millään maahan. Vaikka mitä temppuja tekivät niin ei, vasikka vain seistä jäpitti neljällä koivellaan. Tai sitten, kun yksikin vasikka pääsi makuulla olon makuun, niin eihän se olisi halunnut millään nousta ja lähteä juoksemaan areenalta pois. Siinä loikoili suoraan yleisön edessä, aivan kuin linssiluteena, ja nautti yleisön nauruista. Hetken lehmipojat sitä rapsuttelivat otsasta ja sittenpä meno taas vasikalle maistuikin. 

Kas näin heiluu lasso, ja lasso heiluu näin...

Rodeon toinen osa oli kaikkein hurjin, vaikkei tuosta ensimmäisestäkään vauhtia puuttunut. Tässä osassa cowboyden tuli pysytellä kesyttämättömän hevosen selässä mahdollisimman pitkään, asetettua minimiaikaa tavoitellen. Minimiaika oli käsittääkseni 10 sekuntia. Cowboyt istahtivat villien hevosten selkään vain sekunteja ennen kuin karsinan ovi aukaistiin ja hevonen vapautettiin. Sitten se olikin menoa, huh huh. Ei kestäisi meikäläisen nikamat sellaista rytkytystä. Tässä kilpailuosuudessa kaikki osallistujat olivat miehiä. 

Rodeon tässä vaiheessa yleisön huokaukset menivät niille uhkarohkeille lehmpipojille, jotka tuohon kovaan leikkiin lähtivät ja jotka yhtä kilpailijaa lukuunottamatta kaikki muut mätkähtivät joskus pahankin näköisesti areenan hiekkaan. Yksi pelastautui viereen ratsastaneen "järjestysmieshevosen" selkään. Mutta omin jaloin sieltä jokainen pääsi onneksi poistumaan, joskin jokunen taisi olla melkoisen tokkurainen maahantulotällistään. Seuraavat kuvat puhukoot puolestaan: 

Auts!

Auts 2!

Miehen ilme kertoo kaiken. Takana yksi neljästä järjestysmieshevosesta, jotka olivat kyllä tässä rodeo-osuudessa tarpeen! Kun comboy oli tippunut kyydistä, piti kesyttämätön hevonen saada villiltä menoltaan vielä rauhoitetuksi ja kiinni.

Rodeon kolmannessa osassa vasikan lassoamistehtävään lauman keskeltä osallistui aina koko 4-henkinen ja 4-heppainen tiimi ja viimeisessä osassa oli tehtävänä vielä ajaa karjaa kuljetuskärryyn. Siinäkin nopeus oli valttia ja aika tohinaa oli sekin! Viimeisen rodeo-osuuden aikana alkoi kuitenkin taivas synkkenemään nopeaa vauhtia, joten katsoimme parhaaksi lähteä sateen ja ruuhkan alta pois. Voittajatiimin julistaminen jäi meiltä siis näkemättä, mutta itsehän olin tippunut tiimien nimien osalta kärryiltä jo alkumetreillä, sillä nuo nopeatempoiset kisaosuudet ja comboyden taiturointi veivät kaiken huomioni.

Pikku comboylla tuli päiväuniaika kesken rodeon. Aika makeet vyö ja saappaat. :-)

Elämystä koko rahalla

Pääsymaksu rodeoon maksoi 10 dollaria. Totesin ukkokullalleni tilaisuuden päätteeksi, että kyseessä oli kyllä yksi elämäni parhaiten sijoitettuja kymppejä, tai siis ukkokullan kymppihän se oli, jos tarkkoja ollaan. :-) Ainakin sillä rahalla sai elämystä kerrakseen, koko rahan edestä. Kyllä tuo parituntinen niin nopeasti ja välillä henkeä pidätellenkin meni. Ja kun rodeota pääsi nyt aivan vierestä seuraamaan niin tajusi, kuinka fyysisesti rankka ja taitoa vaativa laji onkaan kyseessä. Hevoset ja vasikat vilistivät oikeasti tosi hurjaa vauhtia, hiekka pöllysi ja tanner tömisi. Huh huh!

Lounaspaikan katossa toivotettiin rodeofanit tervetulleiksi.

Lopuksi vielä hauska tilanne, johon reissullamme törmäsimme.

Sarjassamme kummalliset kysymykset

Ehkä muistat, kun juhannuksen vietostamme kertovassa postauksessa kuvailin myös tapauksen, jossa nainen tuntemattomasta seurueesta esitti meille kummastelevaan sävyyn kysymyksen: "Why are you here?" Jos et muista, voit klikata halutessasi tästä. 

Myös tällä reissulla tuli eteen melko erikoinen kysymys. Olimme ukkokullan kanssa ottamassa itsenäisyyspäivän aamuna kuvia majapaikkamme näköalatasanteelta, kun joku amerikkalainen nuori herra kysyi meiltä yllättäen: "Excuse me. Do you have good eye balls?" Suomennettuna siis, että anteeksi, mutta onko teillä hyvät silmämunat? Kyllä meillä taisi ukkokullalla ja minulla molemmilla niin suurentua silmämunat kuin otsatkin kurtistua. Ei auttanut kuin kysyä herralta, että niin anteeksi kuinka. Herra toisti saman kysymyksen. Nähtävästi hän kuitenkin ilmeistämme päätellen totesi, ettei homma mennyt vieläkään jakeluun, joten hän jatkoi. Sanoi etsivänsä kaverinsa majapaikkaa alueelta, joten sattuisimmeko näkemään kauas järvenrannalle, onko siellä hänen kaverinsa mintunvihreäraitaista autoa. Ahaa. No eihän meilläkään nyt ihan niin hyvät silmämunat olleet, että haukankatseelle vetäisivät vertoja. Mutta ukkokulta keksi ottaa kamerallaan kuvan rannan autoista ja zoomasi sitten kuvaruudulla ottamaansa kuvaa. Sen perusteella miehen kaverin autoa ei rannalla ollut ja miehen piti jatkaa etsintöjään muualta.

Niin ja nyt varmastikin moni ihmettelee, että no miksi ihmeessä se mies ei soittanut sille kaverilleen?! No katsopas, kun tuolla Sierra Nevadan vuoristossa on erittäin huonosti kännykkäkenttää tarjolla. Puhelimissa on signaalia vain harvakseltaan isompien kylien tai kaupunkien kohdalla, jos aina sielläkään. Ukkokullalla ja minulla on eri operaattorit ja useimmiten minulla on paremmin kännykkäkenttää korvessakin, mutta tuolla Sierra Nevadan vuoristoerämaissa ei pelannut sekään. (On muuten ollut hyvä veto valita eri operaattorit samaan perheeseen. Paremmat mahdollisuudet, että edes jomman kumman puhelin toimisi, kun ollaan reissussa.) 

Tämän lopputarinan perusteella voinen siis todeta, että hyvät silmämunat ovat kännykkääkin arvokkaammat Sierra Nevadan erämaissa. ;-)

Tähän viisauteen on hyvä lopettaa ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!