Jo 250 päivää kotirouvana Kaliforniassa, osa 3

Tämä on kotirouvailua ja ulkomailla asumista käsittelevän postaussarjani kolmas ja viimeinen osa. Ainakin tällä erää. Ennakkovaroituksena, että luvassa on myös huippupitkä postaus. Suomalainen, varo! Voit joutua keittämään kahvit välissä.

Tiesitkö, että Tyyni valtameri on nykyisin nimeltään Tyynimeri? Tyynenmeren näkymiä Highway 1:n varrelta huhtikuussa 2015.

Yhteenvetoa edellisestä

Ennen kuin aloitin kirjoittamaan tätä postaustani, minun piti palata vielä tuohon edelliseen, jotta pääsisin jouhevasti jatkamaan siitä, mihin viime kerralla jäin. Nyt kun luin tekstini uudestaan, ns. uusin silmin, tein itsekseni yhteenvedon, että olen oppinut täällä näköjään kirjoittamaan (blogi), mutta en vielä puhumaan (jenkkiaksentti). :-D Tärkeitä virstanpylväitä molemmat, noin niin kuin ihmisen elämässä ja minulla on niissä näemmä vielä saavutettavaa. ;-)

Ja sitä ruotsin kieltähän ei kannata edes laskea. Paikallisten korvaan kun sekin kuulostaa lähinnä siansaksalle. Mutta sen olin tyystin unohtanut, että olihan siitä ruotsin osaamisesta yhden kerran tosiaan hyötyä täälläkin. Piti nimittäin Ikeassa kysäistä myyjältä erään huonekalun varastotilannetta. Kysyimme toki englanniksi, mutta myyjä totesi oitis, että taidatte olla skandinaaveja, kun osasitte lausua huonekalun ruotsinkielisen nimen niin hyvin. Vastasimme, että joo, Ruotsin naapurimaasta ollaan, mutta ei sitten aloitettu mitään Skandinavia-/ Fenno-Skandinavia-juttuja, eikä Suomi-Ruotsi-suhteista muutenkaan lörpöttelemään. Tai kertomaan, ettei omaa kieltämme itseasiassa edes lasketa skandinaavisiin kieliin, vaan annettiin asian jäädä sille tolalleen.

Heja Sverige!

Mutta hei, sitten tämän kertaisiin aiheisiin. Tällä kertaa kokoan yhteen joitakin muutoksia, joita olen huomannut itsessäni, sekä yritän arvioida, miltä se tulevaisuus mahtaa näyttää.

Alkuosa postauksesta sisältää aika paljon sellaisia naisten turhake- ja hömpötysasioita, joten mieslukijoiden voi olla parempi siirtyä ihan suosiolla ja suoraan jälkimmäiseen, tulevaisuutta arvioivaan osioon. :-)

Muutoksia itse kotirouvassa

1. Rentous

Kalifornialainen rentous on kyllä tarttunut meikäläiseen nopeasti, ainakin mitä tulee meikkaamiseen, laittautumiseen ja pukeutumiseen. Toki nyt ei ole arkena edessä palavereitakaan, joissa pitäisi jäpittää ja olla napit ojossa. Mutta ihan vain vertailukohtana, etten koskaan esimerkiksi lähtisi Oulussa Rotuaarille lenkkareissa. Täällä Sketchersit kuuluvat melkeinpä asuun kuin asuuni ja kyllä, olen mennyt niissä myös ravintolaan! Iiks! Mutta mikäli muistatte, kerroin jo joulukuisessa postauksessani Amerikkalaisia kummajaisia, osa 3, etteivät lenkkarit ja kaulassa roikkuvat helmet yhdistelmänä ole täällä mitenkään kummallinen. Paikalliset vaikutteet ovat imeytyneet jo minuunkin.

Joskus kyllä peiliin vilkaisu ennen ulos lähtemistä kannattaisi. Menin nimittäin viime viikolla joogaan ja vasta paikan päällä huomasin, että kaikki päälläni ja mukanani oleva oli violetin eri sävyissä! Pusero, huppari, kengät, laukku, hikipyyhe, joogamatto ja joogablock (sorry, en tiedä mikä tämän virallinen nimi on suomeksi, kuva alla). No puolustukseksi sen verran, että noita joogavälineitä ei ollut silloin kaupassa kuin yhtä väriä, joten otin ne, mutta kyllä vähän nolotti. Onneksi siellä käy myös yksi nainen, joka on koko-vihreissään kerta toisensa jälkeen. Niin ja sanoihan minua kyllä keväällä yksi lentokenttävirkailijakin Ms. Purpleksi, kun oli taas kaikki yhtä violettia. 

Violetti joogablockini. Palikkana kysyn, että onks tää hei joku joogapalikka suomeksi vai mikä.

Rentoudesta ja eräänlaisesta "eipä sen niin väliä"-fiiliksestä kertoo myös se, että lakkaan kynsiäni nykyään enää todella harvoin, nimimerkillä ennen aina lakoissaan. Ja kynnethän sitä paitsi kasvavat täällä aivan älytöntä vauhtia, että kai niitä lakkoja saisi olla myös jatkuvasti puhdistamassa ja laittamassa uusia. 

Lisäksi olen oppinut myös tekemään pikameikin, jota voisi kyllä rehellisesti ottaen kutsua myös feikkimeikiksi. Feikkimeikki näyttää niin kuin olisit oikeasti meikannut, mutta sen tekemiseen menee aikaa vain 80 sekuntia. Hi hii! Otin ihan kellosta aikaa laittaakseni sen tähän postaukseen mukaan ja kyllä, tuo sisältää myös pikaisen loppuihastelu-/-kauhisteluajan käsipeilistä. Huulikiilto lisätään sitten vasta autossa, kun ukkokulta painaa jo ärhäkkää kaasupoljinta. Että feikkimeikillä täällä kuulkaas enimmäkseen kuljetaan! Kun ei se ole täällä Kaliforniassa niin justiinsa! Ja ukkokultakin tykkää, kun olen nopea lähdöissäni. ;-)

2. Kotirouvan painokäyrä

No sittenhän ennakko-odotuksien kuumimpana perunana oli joillekin seurata, että lihooko täällä, ja sen vuoksi otan sen myös tähän katsaukseeni mukaan. Olenko siis lihonut? En ja kyllä. Muutamien kanssa tuli tosiaan ennen muuttoamme puheeksi myös amerikkalainen, kymmenistä ja taas kymmenistä pikaruokaketjuista tunnettu ruokatarjonta. Pohdintojemme lopputuloksena oli, että kropallani on kaksi vaihtoehtoa: paisua kuin pullataikina tai hurahtaa joogaan tai muuhun vastaavaan ja voida paremmin kuin koskaan aikaisemmin. 

No, tähän mennessä kumpikaan noista ei ole toteutunut, ainakaan radikaalissa mittakaavassa. Loppuvuodesta painoni tippui. Sain ensinnäkin vuosia kropassani majailleet stressihormonitasot laskemaan ja toisekseen oli kerrankin aikaa liikkumiseen. Liikkuminen ei ole koskaan ollut itselleni pakkopullaa. Talvella ja alkuvuodesta olin varmastikin parhaassa fyysisessä kunnossani pitkiin aikoihin, mutta sittenpä tulivat omat Suomi-visiittini ja vieraita myös meille Kalifornian kotiimme, jolloin omat arkirutiinit saivat väistyä ja näin myös liikuntaharrasteet tahtoivat jäädä muiden aktiviteettien jalkoihin. Ja tiedoksenne, että 10 päivän Suomi-visiitti tietää minulle keskimäärin 1,5 - 2 painokiloa lisää, kiitos lentopöhön, Suomi-herkkujen ja äiteen ruokapatojen. ;-)

Mutta se on onni, ettei Kalifornia osavaltiona todellakaan ole mikään takapajula hedelmien, vihannesten ja marjojen tarjonnassa. Löytyy tuoretta ja luomua läpi vuoden, samoin monet ravintolat panostavat näihin teemoihin. Pikaruokiin ei siis todellakaan ole pakko tyytyä.

Mutta sitten, loppukeväästä kohdannut suuri suru toi lisäkiloja, ei voi mitään. Ja valitetttavasti pelkkä Kalifornian aurinko ei niitä suklaalla hankittuja kiloja sulata. Näin ollen amerikkalainen ruoka ei ole minua lihottanut, suru on.  

Ja kyllä, Amerikasta saa myös kalaa. ;-)

3. Shoppailumaniaa?

Shoppailua en tule nykyään harrastaneeksi enää juuri ollenkaan, vaikka täällähän ympärillä olisi ties minkälaista ostosparatiisia houkuttimena. Kun on viiden matkalaukullisen kanssa maailmalle lähtenyt, niin huomaakin, että loppujen lopuksi sitä pärjää melko vähällä. Ja tietenkin tähän on vaikuttanut sekin, että omaa rahaa on nykyään vähemmän käytettävissä ja vaatteiksi riittävät aina ne suht rennot kuteet. Ei tarvitse korkokantakenkää, saati jakkupukuja. Niinpä "tuhlaan" dollareitani sitten ennemmin elämyksiin ja kokemuksiin kuin maalliseen mammonaan. Viime aikaiset ostokseni ovat olleet lähinnä ruokaostoksia ja yksi erä urheiluvaatteita. No joo, ostinhan minä sieltä Havaijilta ne helmet. :-)

4. Puolittuneet tehot

Muistan, kun yhdellä Suomi-visiitilläni ystäväni kertoi osallistuvansa Jari Sarasvuon "Puolita v***tus, tuplaa tulokset" -valmennukseen. Silloin ajattelin ja taisin ystävälleni sanoakin, että minulle Kalifornia on tehnyt saman. Mutta eipä olekaan! Oma v-käyräni kulkee kyllä erittäin lähellä nollaa, eli sen olen enemmänkin kuin puolittanut, mutta sitten tuo tulokset- ja tehokkuusosasto, hmm. Ei, ei täällä kotirouva mitenkään tuplateholla ja tuplatuloksin todellakaan ole toiminut. Joinakin päivinä tulee toki tehopiikkejä ja tulee laitettua hippulat vinkumaan, mutta enimmäkseen on sellaista puoliteholla menoa. Vähän sellainen aito ja oikea vuorotteluvapaameininki, olettaisin. 

Eli kun on päässyt tahtiaan löysäämään, niin tuntuu, että niiden vähäistenkin asioiden tekeminen saa monesti odottaa. Joskus talvella oikein mietinkin, että miten ihmeessä sitä on töissä käydessään voinut ehtiä saman päivän aikana vaikkapa käydä ruokakaupassa ja/tai pestä pyykkiäkin. No, venyihän ne työpäivät ennen vapaalle jääntiä useinkin turhan pitkiksi, että illat olivat aika lyhyitä. Ja täällä taas ruokakauppakäynti ei edelleenkään ole minulle mikään 'suit sait' -juttu. Tyyliin piipahdanpa. 

Muistan, kuinka ensimmäisellä viikolla vuosi sitten menin ruokakauppaan ja käytin kokonaiset kaksi tuntia lukien pelkästään purkkien nimiä ja tuoteselosteita, niin ruoka- kuin vitamiinihyllyilläkin. Kyllähän se aika toivottomalle lähtökohdalle silloin tuntui, löytää siitä tuntemattomasta sekamelskasta itselleen uudet päivittäiset luottotuotteet. Siitä on onneksi jo aika pitkä askel päästy eteenpäin. Ja on amerikkalaisissa ruokakauppakäynneissä vielä muitakin hidastavia tekijöitä, mutta niistä toisella kertaa lisää.

Kuva vuoden takaa, 1.7.2014. Tästä se urakkani amerikkalaiseen ruokakauppaan tutustumisessa alkoi.

Niin ja kirjojakin minun piti lukea, kun nyt sitä aikaa kerran on. Muistan, kun ostin vielä oikein lentokentältä parit pokkarit raahattavaksi käsimatkatavararoihin. Mutta pah! Vielä ei ole aikaa kirjojen luvulle liiennyt. Uskomatonta, mutta totta. Lukuhommat ovat rajoittuneet lähinnä suomenkielisten naistenlehtien satunnaisiin lukukertoihin uima-altaalla. Myös niitä olen tuonut Suomesta, ei niitä täältä tietenkään saa. Hauska juttu muuten, että kesänä 2014 ostettu ja luettu naistenlehti on kuin uusi, kun sen avaa taas marraskuussa. Ja sama homma, kun sen avaa taas helmikuussa 2015. Uusia tarinoita taas kaikki! :-)

5. Sääherkkyys

Kalifornian säähän nyt on melko lailla tätä yhtä aurinkoa, mistä en todellakaan valita. Myöskään niistä harvoista vesisateista en ole täällä valittanut kertaakaan ja olen alkanut niitä suorastaan kaipaamaan. Luonto virkistyisi, saisi kenties hetkeksi taas vihreää väriäänkin takaisin, kun iso osa maisemista on palanut keltaiselle karrelle kuivuudestaan. Ja ilmakin puhdistuisi. 

Etualalla kuivuuden tekemät tepposet.

Mutta lämpötilan suhteen kotirouvan tuntosarvet ovat kyllä jo tässä ajassa herkistyneet. Jos nyt on yhtäkkiä ainoastaan +20 Celsius-asteen päivä, sitä tahtoo pitää jo tosi viileänä päivänä. Hitsit vieköön, sehän olisi Suomessa jo kiljumisen ja kirmaamisen arvoinen kesäpäivä! Myös suomalaislapset ovat kuulema täällä valitelleet viileää, jos aamupäivällä puistossa onkin ollut vain +27 astetta! OMG, mihinköhän tämäkin vielä johtaa... 

Lisäksi on ollut jännä huomata, että täällä päivän kuumin aika on usein vasta klo 17 aikaan ja tämä näkyy alla olevan kuvan käppyrässäkin. Suomalaisena kesäpäivänä kuumin hetki taitaa olla yleensä siinä iltapäiväkahvien eli n. klo 14 aikaan. 

Piilaaksolaista perussettiä kesä-heinäkuun vaihteessa. Tämän vuoksi täällä ei tarvitse aurinkoa myöskään ahnehtia, kun se melko suurella todennäköisyydellä paistaa vielä huomennakin. Kuvakaappaus otettu klo 13 aikaan.

Huh, olipas niitä muutoksia tullutkin ja joidenkin ennakko-odotusten läpikäynnissä kirjoitettavaa kerrakseen. Seuraavaksi sitten arvioiva katse tulevaisuuteen. 

Miltä lähitulevaisuus näyttää?

Alamäkeä odotellessa, heh heh. Suomalaiset ystäväni, jotka ovat itse asuneet ulkomailla, ovat nimittäin kertoneet tai paremminkin varoitelleet, että jossakin vaiheessa tulee se alamäkivaihe, kauhea koti-ikävä, Suomi-kaipuu jne. Osa on kertonut, että vaihe koittaa 3 - 6 kk päästä muutosta. Toisten mielestä se tulee vasta puolen vuoden jälkeen. Nämä ystävät ovat asuneet kuka missäkin, osa Romaniassa, osa Yhdysvalloissa Dallasissa tai Pittsburghissa. 

No, itselleni tuota kauheaa ikävän vaihetta ei vielä ole tullut. Totta kai sitä kaipaa perhettä, läheisiä ystäviä, tuttuja kotikulmia ja sitä, että löydät ja saat lähiruokakaupastasi just sitä mitä tulit hakemaankin. Siitä tutusta hyllyn kohdasta. Mutta vielä olen kaipuuni kanssa pärjännyt. Nyt siis odotan olevan pahempia aikoja edessä, että milloin se jysähtää. Milloin kuherruskuukausi Kalifornian kanssa loppuu? Vai onko se jo loppunut, mutta olen päässyt varsin vähillä oireilla sen ohitse?

Olen kyllä huomannut, että joillakin tänne muuttaneilla tuo kuherruskuukausi on ollut melko lyhyt. Aika nopeasti on menty valitusvirren puolelle ja sen näkee jo henkilöiden naamasta. Esimerkiksi zumbatuntien alussa olen tätä asiaa tarkkaillut. Ja tottahan se on. Ei Piilaaksoon tai ylipäätään ulkomaille muuttaminen yksinkertaisesti vain sovi kaikille, sehän selvää. Siihen vaikuttaa hirvittävän moni asia ja jokaisen tapaus on erilainen. Niinpä osa muuttaa jo suunniteltua aikaisemmin takaisin kotimaahansa. Ja eihän tässä vielä tiedä, kuinka meidänkin jatko täällä menee. 

Eli mitäs sitten, kun ensimmäinen vuosi on ns. pulkassa? Jäämmekö tänne pidemmäksi aikaa vai palaammeko Suomeen? Siinäpä vasta kysymys. Kun omaa vuorotteluvapaatani oli jäljellä enää 5 kk, tuli ensimmäistä kertaa edes mieleeni, että mitäs sen jälkeen sitten tapahtuu? Palatako Suomeen vai jäädäkö tänne? Ennen tuota 5 kk rajapyykkiä ei ajatus ollut kertaakaan lyhyitä vilahduksia lukuunottamatta käynyt edes mielessäni. Vastausta kysymykseen ei ole vielä tiedossa, joten siinä suhteessa tulevaisuus on edelleen avoin. Katsotaanhan nyt, miten tämän asuntoasiammekin kanssa tässä käy. Vuokraneuvottelumme ovat edelleen(!) kesken. (Kiukun pihinää.)

Tällä hetkellä tulevaisuutemme on yhdenlainen "mystery spot". 

Mutta palatakseni vielä tuohon kaipuuseen. Toki itselleni ensiapua on voinut antaa se, että olen käynyt tänä aikana visiiteillä Suomessa. Kuitenkin joka kerta lähtö ihan kummasta tahansa maasta, Suomesta tai Amerikasta, tuntuu jollain tavalla raastavalta. Jättää se elämä siellä ainakin hetkeksi taakseen ja kuitenkin toisaalta, ainakin vielä tällä hetkellä kummassakin maassa on ollut hyvä olla. Myös tänne Amerikkaan on alkanut syntyä ne omat ympyrät ja kuvionsa. Mutta Suomi on aina Suomi ja sillä on paikka tuossa vasemmalla puolen rintakehääni aina. Olen suomalainen, enkä usko, enkä varsinkaan halua, että suomalaisuus koskaan lähtee minusta. Siitä aion pitää kiinni! 

Ja loppujen lopuksi, asuipa siellä tai täällä, niin kotihan syntyy kai kuitenkin siitä, missä se rakkain tai rakkaimmat ihmiset ovat. Tämän määritelmän mukaan monilla meillä ulkosuomalaisilla on kaksi kotia, toinen Suomessa ja toinen ulkomailla. Niin sen ainakin itse koen.

Näihin ajatuksiin päätän 3-osaisen raporttini täältä tähän ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!