perjantai 11. marraskuuta 2016

Miten Piilaaksolla menee marraskuussa 2016?

Vaalit on USA:ssa pidetty ja tulokset ovat kaikkien tiedossa. Vaalitulosten jälkipuinti on lähtenyt turhankin usealla suunnalla suorastaan laukalle, joten tästäkin syystä pidän oman blogini vaalien jälkilöylyistä vapaana vyöhykkeenä. Tämänkertaisen postausaiheenikin olin valinnut jo ennen vaaleja, joten mitään vaalikytköksiä aihevalinnastani on suotta lähteä tekemään. Mutta sitten itse asiaan. On jälleen aika tehdä pieni katsaus Piilaakson nykyhetkeen. Miltä alueen asunto-, liikenne- ja työpaikkatilanne näyttävät marraskuussa 2016?
Tähän palaan postaukseni loppupuolella.

Liikenne


Olenkin useissa postauksissani taivastellut Piilaakson ja koko San Francisco Bay Arean alati lisääntyviä liikennemääriä. Eikä ole kuin pari postausta sitten, kun mainitsin Los Angelesin järjettömät ruuhkat. No ettepä arvaa! Jokin aika sitten ukkokullan silmään osui uutinen, jossa kerrottiin Piilaakson ruuhkien olevan ensimmäistä kertaa pahemmat kuin Los Angelesin! Tilanne alkaa siis olla täällä aika monelle painajaismainen, ellei jo sitä ole. 

Uutisen pohjana oli käytetty mittarina työmatkaan kuluvaa aikaa. Piilaaksossa niitä, joilla työmatkaan kuluu 1,5 tuntia tai enemmän yhteen suuntaan oli nyt 5,5 % työväestöstä. Los Angelesissa tämä luku on alle 5 %. Pidentyneisiin työmatkoihin Piilaaksossa on luonnollisena selityksenä se, että ihmiset joutuvat jatkuvasti nousevien asumiskustannusten vuoksi muuttamaan aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi Piilaaksossa sijaitsevista työpaikoistaan. Lähellä, eikä aina edes niin kovin lähelläkään isoja työllistäjiä kuten Google, Apple, Facebook ja Stanfordin yliopisto, sijaitsevat asuinalueet hinnoitellaan pilviin. 


Asuntotilanne


Sitten pompsahti eteen uutinen, jossa kerrotaan San Francisco Bay Arean niemimaalla olevan yli 60 000 asunnon vaje! Tämä muodostuu pelkästään kolmen piirikunnan, San Franciscon, San Mateon ja Santa Claran alueilta. Tilanne on pahentunut entisestään, sillä ainoastaan viime vuonna kyseiselle kolmen piirikunnan alueelle tuli 65 600 työpaikkaa ja 39 800 asukasta lisää! Siis haloo, ovathan nämä aivan järjettömiä lukuja! Tarkennuksena ja mittakaavaa antaakseen kerrottakoon, että tämä kolmen piirikunnan alue on siis kapeahko ja n. 130 - 140 km pituinen maapläntti (mitattuna Santa Claran piirikunnan eteläkärjestä Gilroysta San Franciscon piirikunnan pohjoiskärkeen Presidioon).  


Työtilanne


Edeltävän linkin uutisessa kerrottiin myös, että Piilaakson työttömyystilanne on laskemaan päin ja työttömyysluvut ovat lisäksi keskiarvoja alhaisempia. Syyskuussa 2016 Piilaaksossa sijaitsevan San Mateon piirikunnassa työttömyysprosentti oli 3,1, kun se Kalifornian koko osavaltiossa oli 5,5 % ja Yhdysvalloissa 5 %. 

Lisäksi saan aika ajoin LinkedIn:n kautta eräänlaisia yleistiedotteita alueen työpaikkatilanteesta. Viimeisimmässä tiedoteviestissä luki, että San Francisco Bay Arean alueella on yli 135 000 uutta työpaikkaa avoinna haettavaksi! Tarjontaa tuntuisi siis olevan.

Kauhulla sitä vain ajattelee, että kun jonakin päivänä kaikki nuo työpaikat on täytetty, missä ihmeessä ne kaikki uudet tulokkaat asuvat! Entäpä kuinka monta autoa tämä tietää lisää? Yhden työpaikan perässä voi muuttaa koko perhe, jolla on yksi, kaksi tai jopa useampi auto. Jotkuthan sentään oletettavasti hyödyntävät yritysten tarjoamia bussikuljetuksia sekä julkista liikennettä, joka täällä edes joten kuten toimiikin. Nämä huomioon ottaen tietääkö tuollainen määrä uusia työpaikkoja vaikkapa 100 000 autoa lisää alueen liikenteeseen? OMG! 

(Osviittaa antava laskelma: Jos ajatellaan piilaaksolaisen auton keskimääräiseksi pituudeksi 4,5 metriä, niin nuo 100 000 autoa muodostavat 450 km pituisen letkan. Kun tuo letka sijoitetaan tuon kolmen piirikunnan 130 - 140 km pituiselle alueelle, jossa kaikki uudet autoilijat siis ovat töissä, niin autot täyttävät kolme kaistaa koko matkalta. Jep. En voi sanoa muuta kuin jep.)

Lopuksi vielä yksi elävä esimerkki läheltä.

Karua, mutta totta


Ukkokullan kollega sattuu olemaan eräänlainen autofriikki. Hänellä on jo pidemmästi työuraa Yhdysvalloissa takana, siis jo ennen Piilaaksoon muuttoaankin, joten varallisuuttakin on hänelle päässyt jo jonkin verran kertymään. No, nyt tämä autointoilija oli laittanut kaksi vaiko kolme edeltävää autoaan myyntiin ja oli pistänyt tilaukseen upouuden Lamborghinin. Hintaa ostokselle on tullut kuulemani mukaan 240 000 dollaria! Oli sitten autofriikki itse todennut puoliksi hekotellen ja puoliksi tosissaan, että hänellä on varaa Piilaaksossa ostaa liki 250 000 dollaria maksava auto, mutta ei omaa asuntoa. Ja tottahan se on. Ei 250 000 dollarilla tee täällä asuntokaupoilla vielä oikein mitään. Onko tämä sitten surkuhupaisaa vaiko surullista, mutta kertoo Piilaakson tilanteesta aika olennaisen. 

Niin. Kysyin postauksen otsikossa, miten Piilaaksolla menee. Näiden tietojen valossa lujaa menee, paitsi kun sattuu ruuhka! Eipä muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

5 kommenttia:

  1. Aikamoiset asuntomarkkinat. Onneksi tulevaisuudessa töitä tehdään enenevässä (mikä sana!) määrin virtuaalitoimistolta vaikka kotoa käsin. Toivon mukaan ainakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, asuntomarkkinat on täällä ihan kreisit. Pilailinkin jo ukkokullalle tässä ääneen, kun ovat niin paljon puhuneet amerikkalaisten muutosta Kanadaan nyt vaalien jälkeen, että tulispa oikein joukkopako, sehän saattaisi alentaa asuntojen hintoja täällä ainakin hetkellisesti. ;-)

      Tuosta etätyön tekemisestä vielä. Täällä ainakin joissakin yrityksissä tuntuu olevan käytäntö, että töitä kuitenkin toivottaisiin tehtävän pääsääntöisesti työpaikalta, koska kyseessä on pääkonttori tai yrityksen muu iso keskittymä, ja sinne halutaan pöhinää. Toki varmasti muutamat etätyöpäivät säännöllisestikin onnistuu järjestää ja porukka sitä tekeekin.

      Poista
  2. Hei Kaisa! Voi miten kiva blogi sinulla! :) Aloitin eilen lukemisen, ja nyt olen jo kohta kahlannut kaikki blogikirjoitukset läpi! :D
    Meidänkin perheellä on haavena päästä muuttamaa pysyvästi sinne Piilaaksoon. Tällä hetkellä asumme Oulussa. Olemme siellä pariin otteeseen jo oleilleetkin muutaman kuukauden kerrallaan, mutta nyt vihdoin haluaisimme päästä sinne pidemmäksi aikaa. Tarkoitus olisi tulla maahan vielä tämän vuoden puolella, mutta noiden viisumeiden kanssa säätäminen jännittää. Työviisumia mieheni ei vielä saa, kun on vasta perustamassa sinne yritystoimintaa. Joudumme siis todennäköisesti hakemaan noita B-viisumeita ensi alkuun ja kesällä palaamaan Suomeen joksikin aikaa. Mieheni lakimiehen mukaan tuolle 6kk B-viisumillekin voisi hakea jatkoa myös sieltä Usasta käsin. Joka puolelta kuitenkin löytyy niin ristiriitaista tietoa, ettei oikein tiedä mihin luottaa...

    Kiitos kuitenkin blogistasi, aion lukea sitä ehdottomasti jatkossakin! Ja toivottavasti mekin päästäisiin pian sinne aurinkoon:)

    -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja olipa mahtavaa saada tällaista palautetta! Toivon mukaan blogistani on ollut hyötyäkin, kun tänne muuttoa parhaillaan suunnittelette. Ja tsemppiä noihin viisumiasioihin. B-viisumillakin pääsee jo hyvään alkuun ja sen osalta on omasta mielestäni viisuminhaltijalle tärkeintä, että sen rajoitteen 6 kk/vuosi maassaolosta tietää ETUKÄTEEN ja osaa siihen varautua. Aivan kuten te olettekin. Ei muuta kuin tervetuloa, ainakin minun puolestani! :-)
      Jos saan kysyä, mitä kautta muuten blogini löysit? Ihanko googlaamalla vai vinkkasiko vaikkapa joku kaverisi?

      Poista
    2. Hei! Löysin blogiisi tosiaan ihan googlaamalla, kun etsin tietoa noista B-viisumeista! :) Ja mukava yllätys olikin :D Tosin jotenkin hämärästi muistelen niin kuin olisin joskus nähnyt linkin blogiisi tuolla piilakson suomalaisnaisten fb-ryhmässä, ja silloin tänne jo vilkaisin, mutta postauksia ei tainnut silloin vielä olla montaa... (voi tosin olla että se oli jokin muu blogikin.. :) )
      Toivotaan tosiaan että meilläkin reissusuunnitelmat etenevät pian, eikä noiden viisumeiden kanssa tulisi ongelmia! Ehkä törmätään sitten siellä aurinkoisemmissa maisemissa! ;)

      -Jenni

      ps. itsekin olen kirjoitellut pientä suljettua blogia amerikanreissuiltamme sukulaisia ja lähinnä lasten isovanhempia ajatellen. Se oli kätevä keino kertoa kaikille kuulumisia kerralla, ja ladata kuvia näytille :) Julkiseksi en sitä tosin juurikin noiden kuvien vuoksi ole vielä uskaltanut muuttaa... Katsotaan rohkaistunko seuraavalla reissulla..)

      Poista