sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Lamborghinin silittelyä ja vesisateita

Ehkäpä muistatte, kun kerroin ukkokullan työkaverin vähän hurahtaneen autoihin. Nyt tämä kaveri sai tehtaalta tilaamansa ja mittatilaustyönä valmistetun Lamborghininsa toimitettuna tänne Piilaaksoon, joten niin vain oli lähdettävä meidänkin tätä Italian ihmettä ihastelemaan. Tästä jos mistä voi sanoa, että "hella cool"!

Kyllähän kyseessä ärhäkkä peli oli. Pääsin sitten istumaan ratin taakse minäkin, mutta en sentään ajamaan, hui olkoon! Kiihtyvyys nollasta sataan (km/h) nimittäin kestää tällä vekottimella vain 2,8 sekuntia! OMG! Ehtiikö siinä edes kissaa sanomaan? No ei!
Siinä ne 602 heppaa kehrää!

Saimme siis kuunnella V10-moottorin pörinää, mutta vain avonaisessa autotallissa, sillä jälleen kerran täällä oli sadepäivä. Niinpä koeajolle märille teille ei tuolla supermenopelillä ollut mitään asiaa ja Lamborghinin ihastelu sai siis jäädä vain silittelyasteelle. 

Tästä pääsemmekin sopivasti postauksen jälkimmäiseen aiheeseen:


Sadetta, sadetta ja lisää sadetta


Tiedättekös lukijani, että täällä on satanut viime viikot aivan järkyttävän paljon vettä! Tammikuun 22. päivään mennessä tänä vuonna on alueellamme ollut vain viisi sateetonta päivää! Sadepäiviä on siis ollut 17. Lisäksi monin paikoin vettä on tullut niin paljon, että asuinalueita, moottoriteitä ja niiden ramppeja on joutunut tulvavesien valtaan. Teitä on ollut poikki paitsi veden, myös muta- ja kivivyöryjen vuoksi. Joitakin teitä on jopa sortunut (sinkhole). 

Paikallisissa säätiedotuksissa saderintamat ilmoitetaan aina myrskyinä (storms) ja niistä kovasti varoitellaan. Varoitukset ehkä pääosin siksi, että paikalliset eivät osaa ajaa autoa sateella ja täällä sattuu sateiden aikaan todella paljon kolareita. Useimmiten nämä säätiedotuksissa ennustetut "myrskyt" eivät ole kuitenkaan normaalia sadetta kummempia, mutta nyt parin viime päivän aikana myös tuuli todella yltyi myrskylukemiin aiheuttaen lisää tuhoja. Puita on kaatuillut ja viime yönä meilläkin oli ollut sähkökatko. 
Yksi myrskyn kouriin jäänyt maamerkki on Tyynenmeren rannalla sijaitsevan Aptosin laiturin päässä säilytetty laivanhylky. Vuonna 2000 tämän nähtävyytenäkin toimineen laivan kannelle pääsi vielä kävelemään. Helmikuun 2016 myrskyissä laiva repeili neljään osaan ja nyt viikonloppuna myrskyaallot tuhosivat laivan kokonaan. Tosi harmillinen juttu. Mekin olemme käyttäneet joitakin vieraistamme tässä laituripaikassa. Kuva: Kron4 News.
Vertailun vuoksi tässä ottamani kuva Aptosin laivanhylystä marraskuussa 2014. Tällöin laivan kannelle ei enää päässyt sen heikon kunnon vuoksi.

Mutta sitten takaisin sateisiin. Myös sademäärät Pohjois-Kaliforniassa ovat olleet isoja. Sierra Nevadan vuoristoon sateet tulevat tähän aikaan vuodesta lumena ja muistan, kun tässä eräänä tammikuisena päivänä annettiin lumisadevaroitus eteläiselle Lake Tahoen alueelle. Alueelle odotettiin lunta yhdestä kolmeen metriä yhden vuorokauden aikana! 

Vesisateet ovat totta kai tehneet hyvää Kalifornian monivuotisen kuivuuden riipomalle vesitilanteelle, mutta nyt Pohjois-Kalifornian vesivarantoaltaita on jouduttu jo tyhjentämään, sillä vettä ei altaisiin enää mahdu. Eli pikku hiljaa näiden sateiden toivoisi jo hellittävän!

Mutta ei kai tässä muutakaan voi, kuin päivästä toiseen hokea: etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta. Etanan sarvia ja aurinkoista poutapäivää odotellen sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

2 kommenttia:

  1. Hieno Lambo, mutta ilmeisesti Kaliforniassa on sen verran kovat rekisterimaksut että autossa on Oregonin kilvet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ja tarkka huomio! :-) Autossa on tosiaan Oregonin kilvet, ei niinkään rekisterimaksujen vaan autoveron vuoksi.

      Poista