Jo 250 päivää kotirouvana Kaliforniassa, osa 2

Tällä kertaa jatkan postauksessani kuluneen vuoden puntarointia, millaisia huomioita olen täällä ulkomailla tehnyt ja keskityn pohtimaan niitä eteen tulleiden yllätyksien kautta. Yllätyksiä on ollut niin hyviä, pahoja kuin hiukan rumiakin.

Kaliforniaa tämäkin. Santa Cruzin vuoristomaisemia.

Hyvät

Vaikken paljoa päivittäin englannin kieltä käytäkään, niin jotakin yllättävää kuitenkin tapahtui. Nimittäin ruotsin(!) kieli alkoi jossakin vaiheessa pulpahdella mieleeni. Sen verran kielilokerikkoa on korvieni välissä nähtävästi rassattu, että jo täysin unohdetuiksi luulemani opit ja sanasto alkoivat palailla mieleen. Ja mitä minä sillä ruotsin kielellä täällä teen? No en yhtikäs mitään! Siinäpä se. Niin ja jos minulta olisi kysytty, olisin toivonut ennemminkin ranskan kielen taitojeni kaivautumista pölykerroksistaan, mutta eipä minulta tietenkään kysytty. Siellä ne harmaiksikin väitetyt aivosolut poukkoilevat ihan omaan tahtiinsa, minulta lupia tai suuntaa kyselemättä. 

Ja jos joku oletti, että oma englannin kielen lausumiseni saisi hyvinkin nopeasti jenkkiaksentin, niin oli väärässä. Iso osa niistä, joiden kanssa minä täällä englantia puhun, ovat myös muualta muuttaneita. Tullista tulleita, kuten Oulussa sanottaisiin. Niinpä heilläkin on oma, jenkkiaksentista poikkeava tapansa puhua. Muistan yhden hyvän esimerkin tästä, kuinka minun piti ihan tietoisesti keskittyä, jotta lausuin ravintolassa tarjoilijalle sanan 'water' amerikkalaisittain, enkä brittienglannilla. Amerikkalainen kun lausuu kyseisen sanan t-kirjaimen d:nä, britti ei. Kokeilepas itse lausua tuo sana. Kumpiko tapa sinulle luonnostaan tulee? :-)

Myös oman kirjoitustaidon löytyminen tämän blogin kautta on positiivisesti yllättänyt ja tietenkin myös postauksista saamani kannustavat palautteet. Ja hei, olenkos muistanutkaan aikaisemmin edes kehaista, kuinka pääsin mainintana jopa Suomi-Amerikka Yhdistyksen Suomi-USA -lehteenkin, kiitos 50 State Puzzle -bloggaaja ja Amerikka-aktiivi Ullan! :-) Olihan se hieno hetki!

Aikaisemminhan en ole tullut kirjoittaneeksi juuri projektiraportteja kummempaa, mutta nähtävästi niihin runoilu on antanut kirjoittamiseen hyvää pohjakoulutusta, heh heh. Noh, kyllä niihin ihan tiukkaa asiaa piti kirjoittaa, jos aikuisten oikeasti puhutaan. Mutta olen siis saanut blogistani täällä itselleni uuden, luovan ja yllättävän harrastuksen.

Sitten mainitsen vielä yhden jutun, jota on ollut mahtavaa seurata. Nimittäin suomalaisten ystäväperheiden lasten kielitaidon kehittyminen. Vaikkei lapsi osaisi vielä edes kirjoittaa tai lukea, niin sieltäpä vain alkaa puistossa palloa pelatessa tulla englanninkielisiä lyhyitä lauseita, joissa verbi voi olla tilanteeseen sopien imperfektimuotoonsa taivutettuna! Tai kun uima-altaassa kelluu ötökkä, se pelastetaan kuiville toisen "tullista tulleen" lapsukaisen kanssa ja yhteisenä kielenä onkin simsalabim, englanti. Onhan se melkeinpä käsittämätöntä! Lapset kielikylpevät siis puolihuomaamattaan ja tästä ex-kollegani minulle kertoikin muistellessaan omia ulkomaanvuosiaan. Nyt olen päässyt itse toteamaan saman pienen kieli-ihmeen. 

Amerikkalainen kukka sanoo: "Ai niid wodö."

Jos edelliset olivat niitä mukavia yllätyksiä, niin vastapainoksi sitten niitä vähemmän mukavia.

Pahat

Etukäteen manailin, että voi kauhea sitä paperibyrokratian määrää, mikä vuorotteluvapaasta ja ulkomaille muuttamisesta tuleekaan, mutta jopa Suomen verokarhun kanssa olen saanut asiat sujumaan. Yksi isoimpia pettymyksiä on kuitenkin ollut Suomen Posti. Pitkän pennin olen maksanut postieni tänne kääntämisestä ja "parhaimmillaan" Suomesta lähetetty tärkeä kirje on tullut kolme viikkoa päiväyksestään perille! Onneksi ei ollut lasku. 

Myös ukkokullan posteja jäi alkuun useita kertoja Suomeen, joten kauhean luottavainen olo tuohon palveluun ei ole ollut koko tänä aikana. Kolmantena kelpo esimerkkinä oli Suomesta tänne lähetetty onnittelukortti. Ensimmäisen luokan postimerkillä ja priority-tarralla varustettuna kortti saapui tasan 2 kk postileimasta! Postipoika on kyllä tainnut kulkea maisemareitin kautta!

Postipojan kulkureittejä?

Sitten vielä lyhyesti yksi asia, joka taitaa kuulua rumien kategoriaan.

Rumat

Tämä liittyy harmillisesti blogiini. Olen saanut siitä tosiaan mukavia palautteita, amerikkalaisen isot kiitokset niistä. Mutta mutta. Blogini lienee ollut niinkin hyvä, että eräs kirjoittelija on tainnut tekstejäni pariin otteeseen vähän plagioidakin ja oikein useamman rivin verran. Kyllä sitä oman tekstinsä helposti tunnistaa, sanamuotoineen kaikkineen, joten olisipa ollut kiva ja kai ihan korrektiakin, jos alkuperäinen lähde eli Ribs & Coke -blogi olisi tuossa tekstissä mainittu. Mutta tämä ilmeisesti on tällaisen julkikirjoittamisen lieveilmiöitä, joilta ei voi välttyä ja joiden kanssa pitää vain elää.

Periksi ei anneta eli uutta nuppua kehiin vaan!

Mutta hei, jotta ei jäisi tämän postauksen päätteeksi paha maku suuhun, niin lopuksi vielä tällainen kahvintuoksuinen loppukevennys:

Kahvikevennys

Kun puoli vuotta kotirouvailua paukahti mittariin jo jokin aika sitten, niin aika tarkalleen samoilla hetkillä huushollissamme oli keitetty kahvit 200 kertaa. OMG, 200! Tiedän kahvinkeittomäärän siitä, että uuteen kotiimme ostetun kahvinkeittimen myötä hankittiin myös 200 kappaleen suodatinpussipaketti. Paketti tyhjeni aika lailla päivälleen silloin, kun puoli vuotta kotirouvailua tuli täyteen. :-) 

Onhan se aikamoinen määrä ottaen huomioon, ettei ukkokulta edes juo kahvia ja aika paljon on oltu kotoa poiskin, esimerkiksi viikonloppureissuillamme. Mutta me suomalaisethan olemmekin kahvinjuojakansaa, eikä se tapa näköjään jää Suomen rajojen sisäpuolelle, vaan kulkee mukana maailman ääriin. 

Kahvimitta ja amerikkalainen, ns. Basket Style -suodatinpussi.

Jatkan siis tästä tätä eloamme eteenpäin 400 kahvipannullisen vuosivauhtia. Ensi postauksessa luvassa kotirouvailua ja ulkomaille muuttamista käsittelevän postaussarjani viimeinen osa. Siinä katsaus itsessäni tapahtuneisiin muutoksiin sekä tulevaisuuden näkymiä. Siihen asti sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!