keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Se Piilaakson kurja puoli...

Plätsistä! Niin sanoi märkä rätti, kun se vasten kasvojani lätsähti. Piilaakson kurja puoli nosti jälleen päätään muistuttaen olemassaolostaan. Saimme nimittäin vastikään taloyhtiöltämme kirjeen, jossa muistutettiin, että vuokrasopimuksemme on päättymässä elokuussa. Kirje sisälsi ns. Renewal Offerin eli uusimistarjouksen vuokrasopimuksestamme. Jep. Ja vielä kerran jep. Eipä tässä vielä kaikki. 

Jo viime marraskuisessa postauksessani Tirisevät asuntomarkkinat voivottelin teille Piilaakson ja San Franciscon pilviä hipovia ja alati nousevia asumiskustannuksia. Nyt meidänkin saamamme "tarjous" sisälsi uuteen, samanpituiseen vuokrasopimukseen yli 12 % korotuksen! Nii-in. Eikä siinä mitään, jos kyseessä olisi tonnin kuukausivuokra, mutta kun ei ole. Tuo korotus nykyiseen vuokraamme tietäisi usean tuhannen dollarin lisäkustannusta vuodessa asumiskustannuksiimme. Korkeampaa vuokraa osasimme jatkossa toki odottaa, mutta että yli 12 %. Auts!
Porealtaamme, ainakin vielä n. 1,5 kk ajan.


Asuntojen hinnoista yleisesti


No, kyllähän uutiset, keskustelupalstat ja kaikki ovat toitottaneet tuota samaa, että asumisen hinta täällä on kallistunut keskimäärin yli 10 % vuosivauhtia. Alueellista vaihtelua tietenkin on. Eli jos viime marraskuussa kirjoitin, ettei San Franciscosta saa enää minkäänlaista, huonokuntoista pikku luukkuakaan vuokratuksi alle 3000 dollarin, niin pian siellä aletaan puhua noin 3300 - 3500 dollarin minimivuokrista, ellei tuota rajaa kaupungin keskusta-alueella ole jo ylitettykin.

Myös Piilaaksossa vuokrat kipuavat koko ajan ylöspäin ja olenkin kuullut tarinoita, kuinka yhden makuuhuoneen asunnossa saattaa asua neljä IT-nörttiä keskenään. Samoin jotkut ovat vuokranneet omakotitalon autotallin. Mukavuuksina ovat pelkkä sänky ja lavuaari, vuokra 1200 dollaria kuussa, kiitos. Myös autossaan asujia näkee. Meidänkin lähikaupan parkkipaikalla asuu iäkäs mies vanhassa farmari-Volvossaan. Olemme ristineet hänet "Volvo-mieheksi". Rauhallinen ja siistin näköinen kaveri on hän, ei mikään puliukko.
Tässäpä pientä osviittaa alueen vuokrahinnoista. Lopullinen kuukausivuokra määräytyy vuokrauksen ajankohdasta sekä siitä, kuinka pitkän vuokrasopimuksen tekee. Alle puolen vuoden sopimukset ovat kaikkein kalleimmat.

Vuokrasäännöstely ja oston mahdollisuus


Ainakin kolmessa tämän alueen kaupungissa (East Palo Alto, Los Gatos ja San Jose) on kaupunkikohtaiset vuokrasäännöstelyt, eli vuosittaiselle vuokrankorotukselle on kaupungin määräämää maksimi. No, meidän kotikaupunkimme ei kuulu näihin vuokrasäännöstelijöihin, joten maksimia korotukselle ei näytä olevan. Toisaalta, jos se korotuskatto olisi vaikkapa 10 % luokkaa, niin aika samoissa, kipuilevissa summissa kuitenkin liikuttaisiin. 

Ai että ostaako oma? No eipä se oikein onnistu. Parin keskustelupalstan kautta on nimittäin ilmennyt, että nykyisin asuntojen ostot tapahtuvat lähes poikkeuksetta käteiskaupalla! Eli tarjouksia myytävistä kohteista tulee useita ja niissä pärjäävät tätä nykyä ne, joilla on iskeä se pari milliä tiskiin riihikuivana vaikka samana päivänä. OMG! En kestä!

Tässä yksi esimerkki. Alla olevan kuvan talo pikkuruisella pihalla oli hiljattain myynnissä meidän kotimme liepeillä. Kävin uteliaisuuttani katsomassa, paljonko sen lähtöhinnaksi oli asetettu. 1,9 miljoonaa dollaria. Paikalliseen tapaan talosta on luultavimmin heti samaisena päivänä tullut tarjous, jossa on tarjottu suomalaisen keskiverto-omakotitalon verran lisää pyydettyyn hintaan. Niinpä ensimmäiset varteenotettavat tarjoukset ovat alkaneet summalla 2,1 miljoonaa ja siitä ylöspäin. Ja tämä sitten vielä käteisellä maksettuna. Hip hei!
Eipä siinä kauankaan nokka tuhissut, kun tämäkin oli myyty.

Sapetuskäyrä nousuun


Mutta sitten palatakseni meidän tapaukseemme. Vaikka nämä asumiskustannusten nousu -uutiset olivat ns. tuttua kauraa, alkoi minua kuitenkin sapettamaan. 

Ensinnäkin, minulle sanasta tarjous (offer) tulee mieleen, että se olisi jotenkin meidän kannaltamme edullinen vaihtoehto, tehty juuri meille, hyvän palvelun nimissä. "Special price only for you, my friend." Mutta mitä vielä! Taloyhtiömme nettisivuilta kävi ilmi, että samankokoista asuntoa mainostettiin vuokrattavan meidän "tarjoustamme" edullisemmalla hinnalla! Siis minkäänlaista kanta-asiakkaan, vanhan ja hyvän asukkaan etua tässä ei kyllä ollut mukana. Olemme kuitenkin hoitaneet vuokranmaksumme aina ajallaan, toisinaan jopa etuajassa ja saaneet siitä erityisihmettelytkin osaksemme. Toisekseen olemme saaneet heidän taloyhtiöönsä yhdet vuokralaiset lisää ja tällaisesta on yleisissä ohjeissa luvattu jonkinlainen rahallinen palkkio. Sellaista ei ole tähän päivään mennessä kuulunut. Niinpä meillä on tässä nyt kana kynittävänä taloyhtiön vuokrausmanagerin kanssa! 
"Leasing centerissa tavataan!" Näin puhkuu kotirouva ja pui nyrkkiään ilmassa.

Olen lisäksi koonnut listan pieniä puutteita, joita taloyhtiön tarjoamissa fasiliteeteissa on ilmennyt. Hei, aikuisten oikeasti ne ovat niin naurettavan pieniä, että hävettäisi niitä tähän teille auki edes kirjoittaa, mutta luulenpa, että tässä tilanteessa minun pitää heittäytyä vähän amerikkalaiseksi, pelata draamakuningatarta ja tuoda nämä "valtavat" epäkohdat esiin paremman vuokratarjouksen toivossa. Saavat amerikkalaiset nyt maistaa omaa lääkettään - asioiden taivastelussa. OMG! That's awesome! Tai nyt paremminkin: That's awful! 

(Ja nyt sitten ukkokulta tietenkin lukee tämän, eikä uskalla ottaa minua koko vuokraneuvotteluun mukaan. Pelkää, että kuinka suuren kohtauksen aion siellä järjestää... :-D)

Mutta kuinka ollakaan, ehkäpä tässä sittenkin jotakin tarjouksen tynkää on meille ollutkin takana. Viikonlopun aikana kävi nimittäin ilmi, että naapurillamme on ollut vielä heikompi tilanne. Heidän saamansa "tarjous" vuokrasopimuksen uusimisesta sisälsi 800 dollarin korotuksen kuukausivuokraan. Kyllä, 800 dollaria! En tiedä, mikä heidän vuokratasonsa on tähän asti ollut, mutta olivat saaneet neuvoteltua korotusta managerin kanssa vain parilla sadalla dollarilla alaspäin. 7200 dollarin lisäkustannus vuodessa oli heille kuitenkin liikaa. Niinpä he nyt tuossa pakkaavat kissansa ja kapsäkkinsä kainaloon ja muuttavat toisaalle. Naapureita emme juurikaan tunteneet, mutta yhyy, heidän kissaansa tulee ikävä. 

Nähtäväksi jää, pakataanko tässä pian itsekin kattilat kassiin ja muutamme muualle, vai pääsemmekö jonkinlaiseen järkevään neuvottelutulokseen taloyhtiömme vuokrausmanagerin kanssa. Jos siis blogini elokuun aikana tyssää, meillä ei ole enää internetiä ja asumme Volvo-miehen naapurina kaupan parkkipaikalla. Toivottavasti tilanne ei menisi kuitenkaan aivan siihen.

Mutta hei, neuvotteluaika vuokrausmanagerin kanssa on sovittuna, joten aloitan nyt draamakuningatarharjoitukset peilin edessä. Pitäkää peukkuja, että saisimme hyvän diilin. Ja jos tulee mieleen, mihin kannattaisi neuvotteluissa vielä vedota, niin viime hetken vinkkejä otetaan vastaan. Nyt sanon teille taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Vaikka minä tässä nyt näistä asumiskustannuksista teille purnaan, niin ittepä läksin tähän hullunmyllyyn mukaan ja päivääkään en ole oikeasti katunut muuttoamme tänne. Eli kyllä tässä pohjimmiltaan ihan hymyssä suin ollaan, no worry. Tosin sitä hymyähän minä en vuokrausmanagerillemme tule näyttämään. 
t. Ärripurrikotirouva ;-)

6 kommenttia:

  1. No onhan tuo ihan järkkyä, huh! Ja kuinka naurettavan halvalle nyt tuntuu tämä asuminen Suomessa (olkoonkin, että palkkakin on varmasti huimasti pienempi). Jos asumiskustannuksiimme tulisi nyt 12% korotus, niin se ei kyllä hetkauttaisi yhtään. Jos kustannukset vaikkapa tuplaantuisi, niin sekin olisi maksettavissa. Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus :) Ja jee, parin päivän päästä lennähdetään sille suunnalle! Oonkin jo ihan kypsä näihin Suomen kesäsäihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä asuntomarkkinat täällä on tosiaan aivan oma maailmansa. Eikä nuo postauksessa esillä olleet vuokrahinnat ole vielä pahimmasta päästä, karmeampiakin hintoja vielä löytyy. Lisäksi vuokrasopimukset tehdään pääsääntöisesti aina maksimissaan vuodeksi, jotta vuoden välein on mahdollisuus korottaa vuokraa. Kiva.

      Mutta hei, tervetuloa rapakon taakse! Täällä aurinkoa ja lämpöä riittää. Mahtavaa lomaa teille! :-)

      Poista
  2. Meillä oli ihan sama tilanne, joskin korotus oli alhaisempi. Mutta muualla mainostettiin samoja asuntoja joko samalla hinnalla tai jopa ihan hiukan halvemmalla (ne on niitä uuden muuttajan etuja) ja naapurissa olevat kaverimme maksoivat samanlaisesta kämpästä paljon vähemmän kuin meidän tarjouksemme oli. Lähdin neuvotteluihin juurikin vika-listan kanssa ja auoin siellä päätäni puolisen tuntia kaikista paikan vioista. Sain vastaukseksi sitä sellaista amerikkalaista p*skanjauhantaa, missä ei oikeestaan vastattu mihinkään. Vuokrahinnat ja -tarjoukset ovat aina yksilökohtaisia ja riippuvat ajankohdasta (jopa päivästä?!), eikä minkäänlaisesta tasa-arvoisuudesta tai reiluudesta ole kuultu. Ei haittaa, vaikka on kunnollinen vuokralainen ja aina maksanut vuokrat ajallaan - kyllä nää tietyt asuinmestat saa aina uuden asukkaan hetkessä. Me saimme "neuvoteltua" muutaman kympin pois korotuksesta. Katsottiin asuntoja lähialueelta ja ne oli kaikki joko samanhintaisia tai kalliimpia, niin ei ollut järkeä muuttaa.

    Mutta mitään tolkkua tässä vuokra-asiassa ei kyllä ole! Toivottavasti teillä sujuu neuvottelut paremmin. Mielenkiintoista kuulla, koska jotenkin oon siinä käsityksessä, ettei näissä asuntokomplekseissa pahemmin ole neuvottelun varaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, katsotaan miten meidän käy. Hiukan toivoa antoi kun kuuli, että naapurit olivat saaneet vähän alennusta omasta korotuksestaan, mutta olihan niille lätkäisty korotuskin suuri. Ja tuo on tosiaan fakta, että vuokrien suuruus vaihtelee täällä jopa päivittäin, joten vuokrausajankohta merkkaa tosi paljon.

      Ja kiitos kommentistasi. Oli hyvä kuulla, miten teillä on neuvotteluissa valituksiin suhtauduttu.

      Poista
  3. Aivan uskomatonta luettavaa! Toivottavasti asuntojutut järjestyy ja teistä ei tuu volvo-miehen naapureita, apua! Aivan kamala juttu koko kuvio (mutta samalla vähän väkisillä myös naurattaa kun sulla on tuo sana hallussa!). Ja miljoonataloja käteisellä, on se melko paikka kyllä! O_o Herää mielikuvat niistä isoista, mustista, kiiltävävanteisista autoista jotka lipuu kuljettamaan niitä kaikkia setelisalkkuja, kun jossakin myydään talo! Huh! Ja välittäjän kultahammas vaan kimaltaa auringossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täysin järjetöntä menoa se täällä asuntomarkkinoilla on, niin vuokra- kuin ostohommissa. Itse ollaan edelleen löysässä hirttosilmukassa asuntoasiamme kanssa, eli homma venyy ja venyy... Tarkoitus on kyllä tehdä sitten vielä oma postauksensa, kunhan tämä nyt johonkin suuntaan vihdoinkin ratkeaisi.

      Poista