sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kurpitsan kulta-aikaa!

Lokakuu näyttäisi Kaliforniassa ja oletettavasti kautta Yhdysvaltain olevan kurpitsojen kulta-aikaa. Ehkäpä tämä kurpitsa-aika näkyy siellä Suomessakin. Kurpitsakauden kliimaksi on tietenkin lokakuun lopussa vietettävä Halloween-juhla. Silloin jokaisen itseään amerikkalaiseksi kutsuvan tulee syödä kurpitsapiirakkaa sekä asettaa itsekaivertamansa kurpitsalyhty porttinsa tai ovensa pieleen.

Jo lokakuun ensimmäisellä viikolla näytettiin televisiossa parin eri amerikkalaisperheen haastattelu siitä, kuinka he kurpitsansa valitsevat. Tämä näytti olevan perheille todella tärkeä traditio. Juuri sitä oikeankokoista ja -mallista kurpitsaa lähdettiin kurpitsatilalle valikoimaan koko perheen voimin. Kurpitsan hankinta ei siis olekaan täällä kaikille ihan suitsait-juttu. Että kopattaisiin tuosta vain joku kainaloon.

Kun viime viikonloppuna palasimme Hearst Castlen visiitiltämme ja ajoimme rannikkotietä pohjoiseen, osui tien varteen muutamia kurpitsatiloja ja -myyntipisteitä. Kun näkymät olivat alla olevan kuvan mukaiset, oli meidänkin iskettävä autosta jarrut pohjaan ja pysähdyttävä katsomaan:
Tantereet keltaisenaan kurpitsaa!

Pysähtyminen kannatti. Pääsimme itse todistamaan paikan päälle tätä koko perheen voimin tapahtuvaa kurpitsan valintaprosessia. Pikku tytöille oli puettu prinsessamekot päälle ja muutenkin perheiden keskuudessa tuntui olevan pientä hurmoksen tuntua. Perheenjäsenten kesken näytti tulevan melkeinpä pientä kinaa, kuka saa kurpitsaostokset pienillä kottikärryillä autolle kuljettaa. Siinäpä sitten kaksi suomalaista mukana toikkaroi ja äimisteli kurpitsojen ympärillä olevaa kuhinaa. Olihan se aikamoista!


Mitäpä ei amerikkalainen kurpitsasta keksisi!


Kurpitsoja on täällä saatavilla vaikka minkälaisia ja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Kurpitsojen myyntipellolla oli onneksi pieni opastetaulu, jonka avulla ummikkokin pääsi hiukan jyvälle eri kurpitsojen parhaista käyttötarkoituksista. 

Toinen, mikä tässä kurpitsavillityksessä on yllättänyt, on se mitä kaikkea amerikkalainen onkaan keksinyt kurpitsasta valmistaa tai kurpitsalla maustaa! Perinteisin näistä lienee kurpitsapiirakka (pumpkin pie), jota olen nähnyt myynnissä ympäri vuoden. Nyt lokakuussa olen nähnyt myös kurpitsaleipiä ja muita leivonnaisia, kuten kurpitsamuffinsseja ja -macaronseja. Lisäksi on saatavilla kurpitsanmakuista kahvia, teetä, puuroa, mysliä, voita, jäätelöä, tuorejuustoa, jopa kurpitsa-ale-olutta! Uskallanpa melkein laittaa pääni pantiksi, ettei tämä lista ole vielä edes kaikenkattava. (Please, kertokaa nyt joku vielä jokin muukin kurpitsatuote, etten menetä tätä omaa "kurpitsaani"!)
Tässä erään ruokakaupan kurpitsatuotteiden valikoimaa.
Ostin testiksi kurpitsakeittoa ja kylläpä vain hämmästyttävän paljon piparkakulle maistui!


Erikoisjärjestelyjä, tapahtumia


Tienvarsilla olevien myyntipisteiden lisäksi ovat tietenkin myös paikalliset ruokakaupat suorastaan tursuilleet kurpitsoja jo jonkin aikaa. Koska isot ja tilaa vievät kurpitsamyyntilaarit eivät mahdu kaupan sisälle, niille on varattu useiden kauppojen edustalla erillinen myyntialue ulkona. Lisäksi esimerkiksi Pohjois-Kalifornian rannikolla sijaitseva Half Moon Bayn kaupunki järjestää tänä viikonloppuna kurpitsafestivaalin, Art & Pumpkin Festival. 

Kurpitsalaarit kaupan edessä ovat vallanneet osan ajotiestäkin.

Eikä tässä vielä kaikki! Kurpitsojen ympärille on tietenkin kyhätty myös erilaisia kilpailuja. Kisailuluokkina ovat ainakin 1) kaunein kurpitsa, missä symmetrisin kurpitsa voittaa, sekä 2) ns. Weigh-off eli puhtaasti kurpitsojen painokisa. Tänä vuonna Yhdysvaltain voittajakurpitsa painoi melkein 2000 paunaa eli 907 kg. Maailman painavin kurpitsa on kuitenkin punnittu, yllätys yllätys, Saksassa. Vuonna 2014 maailmanennätyslukemiin yltänyt kurpitsa painoi 2323,7 paunaa eli 1054 kg! Enpä haluaisi tuon kurpitsan varpailleni tipahtavan...
Nuo isot vaaleat kurpitsat olivat Polar Bear- eli jääkarhulajiketta. Minusta se on hauska ja osuva nimi.


Kaiverrussettiä kehiin


Niin ja arvatkaapas vaan, miten siellä kurpitsatilalla sitten kävi! Niin vain lähti iso kurpitsa meidänkin matkaan. Nyt meillä on järjettömän kokoinen mötikkä keittiössä, enkä tiedä millaisella machetella siitä saisi edes lakiosan ensin leikatuksi. Eli kyllä tässä nyt kurpitsan kaiverrushommiin joutuu itsekin! Onneksi kaupoissa näyttää olevan myynnissä välineitä siihenkin, oikeita kurpitsan kaiverrussettejä. Joutuukohan tässä vielä sellaisenkin hommaamaan? O-ou.

Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

2 kommenttia:

  1. No siis tietysti, koska tämä on Ämerikka, kurpitsankaiverrukseen on omat työkalut.
    Noilla kurpitsatiloilla on joskus eläimiä taputeltavaksi, poniratsastusta ja pomppulinnoja.

    Kurpitsanmakuisista asioista unohtui se tärkein, eli Pumpkin Spice Latte, Starbucksissa. Se kun on monille syksyn merkki, kuin ruska Suomessa, että nyt on syksy, kun saa PSL:ää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D :-D Hi hii, että oikein oma kirjainlyhennekin PSL. Tämä oli uutta! :-D

      Poista