tiistai 20. lokakuuta 2015

Kuinka Kalifornian ajokortti uusitaan?

Eletään taas sitä aikaa kalenterivuodesta, kun kotirouva Korpela saa uusia Kalifornian ajokorttinsa. Kaliforniassa DMV (Department of Motor Vehicle) myöntää ajoluvan ja siis myös ajokortin maksimissaan niin pitkäksi aikaa, kuin henkilön maassaololupa on kortin myöntämishetkellä voimassa. Minun maassaololupani on voimassa aina kerrallaan puoli vuotta, kiitos B1-/B2-viisumini, joten myös ajokorttini umpeutuu aina puolen vuoden välein.  

Monet ovat minulta nyt kyselleet, että kuinka se paikallinen ajokortti täällä sitten uusitaan. Olen hoitanut uusimisen nyt jo pariin kertaan, joten kerronpa käytännöstä teillekin. 
Uudempaa ja vanhempaa menopeliä peräkanaa.


Paperit postiin ja homma on sillä selvä


Kun ajokortti on voimassa enää noin parin kuukauden ajan, lähettää DMV sinulle automaattisesti asiasta kirjeen. Kirjeessä ovat mukana ohjeet, sekä palautuskuori, jossa vaadittavat paperit tulee paluupostina DMV:lle lähettää. Ensinnä DMV:lle tulee allekirjoituksin vakuuttaa, ettei esimerkiksi terveydellisiä muutoksia ole tänä aikana tullut. Tämän "Hei, mä oon ihan ajokuntoinen vielä." -vakuutuksen lisäksi mukaan liitetään passin ja viisumin kopiot, sekä tuorein I-94 -lomake, josta käy siis ilmi maassaoleskeluluvan nykyinen kesto. Jos maassaoloaikaa on jäljellä enää 60 päivää tai vähemmän, uutta ajokorttia ei enää myönnetä (lue: Meillä on juuri nyt ruuhkaa ja ajokortin uusiminen byrokratioineen kestää tätä nykyä sen 60 päivää tai enemmän).

Kaikki Kalifornian ajokortit uusitaan osavaltion pääkaupungissa Sacramentossa ja paluukirje postitetaan sinne. Tai ainakin nämä minunkaltaiseni tapaukset, joissa ulkomaalainen uusii korttiaan, käsitellään Sacramentossa. Ainoa, mikä minua on tässä kuviossa kauhistuttanut, on ollut lähettää noinkin arvokkaita asiapapereita, kuten passini ja viisumini kopiot, peruspostin mukana. Asian hoitamiseksi se on kuitenkin ainoa kanava. Sähköisenä tätä asiaa ei voi (ainakaan vielä) hoitaa.  


DMV:n tiedotuskirje ajokortin vanhenemisesta ja palautuskuori Sacramentoon.

No kuinkas se ensimmäisellä kerralla se uusinta sitten menikään? Tuliko uusi kortti ajoissa? No ei tullut! Tästä lisää seuraavaksi. 


Koko Kalifornia soittaa yhteen ja samaan numeroon!


Ensimmäisellä kerralla uutta korttia ei pitkästä odottamisesta huolimatta vain alkanut kuulua, joten piti ottaa yhteyttä paikalliseen DMV:n toimistoon. Kun ensin soitin tiedustellakseni, annettiin Sacramentossa sijaitsevan DMV:n maahanmuutto-osaston puhelinnumero. Ohje oli: Soita sinne ja kysy, joko paperisi ovat tulleet ja onko niiden käsittely edennyt? Se nyt vielä puuttuisi, että 2 kk sitten lähetetyt paperit eivät olisi koskaan saapuneetkaan Sacramentoon! Yritimme ukkokullan kanssa soittaa numeroon ainakin 50 kertaa, mutta numero oli aina varattu. Aina.

Seuraavaksi varasimme toiveikkaina minulle ajan paikalliseen DMV-toimistoon. Olisihan heidän systeemeistään nähtävä, missä vaiheessa asiani käsittely on. Olimme väärässä. Menin varattuna aikana DMV:lle ja kas, virkailija sanoi, ettei heidän järjestelmissään näy yhtikäs mitään ennen kuin Sacramenton DMV:n maahanmuutto-osasto käsittelee postitse tulleet paperini. 

Virkailija antoi minulle puhelinnumeron ja käski minun soittaa siihen. Kyseessä oli se sama samperin numero, joka oli iänikuisesti varattu! Sanoin tämän virkailijalle, että sinne on yritetty soittaa jo sen tuhannen kertaa, mihin virkailija totesi: "Voi kuule, koko Kalifornia soittaa siihen yhteen ja samaan numeroon! Ei sinun auta kuin yrittää. Sitten kun pääset läpi, voit palata tiskilleni." Sisällä DMV:n toimistossa kävi taas niin kauhea kuhina, ettei siellä kuullut omaakaan ääntä. Ei siis muuta kuin DMV:n parkkipaikalle ja luuri kauniiseen käteen. 

Kuin ihmeen kaupalla, pääsin läpi maahanmuutto-osaston palveluun ehkä noin 15. yrittämällä! Sieltä minulle kerrottiin, että paperini ovat kunnossa, uusi ajokortti myönnetty ja sen pitäisi tulla postitse parin viikon sisään. Huoh! Palasin takaisin virkailijan tiskille ja kerroin asiani olevan etenemässä. Koska ajokorttini oli jo umpeutunut, teki virkailija minulle väliaikaisen ajoluvan. Oli taas leimat ja kaikki, jee! Uusi kortti tupsahti postilaatikkoon noin viikossa.   
Tuorein I-94 -lomake. Tätä DMV:n maahanmuutto-osasto ensisijaisesti tarvitsee uuden ajokortin myöntämiseen. 


Summa summarum


Ajokortin uusiminen käy siis suhteellisen vaivatta. Täytyy vain lähettää tarvittavat dokumentit postitse eli mitään uusia DMV:n teoria- tai ajokokeita ei siis tarvita. Puhun tässä muuten ajokortin uusimisesta, vaikka kyseessä on tarkkaan ottaen ajoluvan jatkaminen. Käytännössä saat kuitenkin joka uusimiskerta täysin uuden kortin postitse. 

Kaiken muun mukavan lisäksi ajokortin uusiminen on maksutonta, mutta hidasta se on, pirun hidasta. DMV:n minulle alunperin lähettämä kirjekin oli seikkaillut jossakin yli kuukauden ennen kuin se kolahti postiluukkuumme. Tämä kävi ilmi kirjeen päiväyksestä. Ja mistä tämä hitaus mahdollisesti johtuu? Arvatenkin siitä, etten minä todellakaan ole ainoa mamu, joka ajokorttiaan Kalifornian DMV:n maahanmuutto-osaston rattaissa uusii!  

Lopuksi vielä mielenkiintoinen havainto, jonka DMV:n kirjeestä tein. Tapaus kertonee omalta osaltaan jotakin tästä mamujen määrästä ja kirjosta Kaliforniassa...


Mielenkiintoinen havainto


Tietyissä erityistapauksissa Kaliforniassa voi saada liikennesakkonsa anteeksi tai hyllytetyn ajokortin palautetuksi aikaisemmin. DMV:n minulle lähettämässä kirjeessä oli mukana tiedote tästä sakkojen armahdusohjelmasta. Arvatkaapas, kuinka monella eri kielellä tuo tiedote oli kirjoitettu? Yh-dek-säl-lä! Kertonee jotakin Kalifornian maahanmuuttokulttuurista ja siitä, että kuskeja osavaltion liikenteessä on todellakin moneen junaan.
Tiedotteen ensimmäisellä sivulla oli vielä tunnistettavia kieliä, mutta...


...toisella sivulla olikin jo sellaista harakanvarvas- ja koukero-osastoa, ettei otttanut erkkikään selvää! ;-)


Korttia odotellessa 


Nykyinen ajokorttini umpeutuu marraskuun alkupuolella ja paperini ovat siis jälleen vetämässä uuden ajokortin saamiseksi. Jos ei uutta korttia ala pian kuulua, joudun huristelemaan taas jonkin aikaa ilman voimassaolevaa korttia. Pitänee taas tuudittautua ajatukseen, että eihän sitä kortilla ajeta, vaan autolla! ;-) 

Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Aikuisten oikeasti isompi murheenkryyni ajokortin umpeutumisessa on se, ettei minulla silloin ole myöskään voimassaolevaa paikallista ID- eli henkilöllisyyskorttia. Mutta se onkin sitten ihan oma lukunsa jo se. 

2 kommenttia: