Amerikkalaista työelämää tämäkin

Minulla on ollut tapana kirjoitella kokemuksiani amerikkalaisesta työelämästä ja nyt on vuorossa sitä settiä lisää. Listaan postauksen loppuun aikaisempia työelämäaiheisia kirjoituksiani, jos joku on hypännyt blogini kelkkaan aivan viime metreillä. Mutta ennen asiaan sukeltamista jälleen muistutus heti alkuun. Ei, nämä eivät todellakaan koske jokaista amerikkalaista tai piilaaksolaista työpaikkaa. Kyseessä on omakohtaisia kokemuksiani eli kuten postauksen otsikkokin jo sanoo, tällaistakin voi amerikkalainen työelämä olla.

Kuvituskuvaa. Erään piilaaksolaisen taloyhtiön uima-allas. Juuri kyseinen allas ei liity tämän postauksen tapahtumiin. 

Pool partyt pomojen kotona

Viime syyskuussa pomoni täytti perinteiseen tapaan vuosia. Kyseessä ei ollut mikään isompi merkkipylväs, mutta hän halusi juhlistaa syntymäpäiväänsä kutsumalla uima-allasbileisiin vanhempiensa eli työpaikkani omistajien kotiin. Kutsu esitettiin kollegalleni, minulle sekä ukkokullalleni. Myös kollegan poika ja perheensä olivat kutsuttuina, mutta he eivät päässeet paikalle. Ukkokulta oli kuulemma saatava paikalle ehdottomasti, sillä niin pomoni kuin yrityksen omistajatkin olivat olleet siihen asti melkeinpä kauhuissaan, etteivät olleet vieläkään päässeet tutustumaan ukkokultaani, vaikka olin ollut heillä töissä jo 1,5 vuotta! Tämäkin oli ollut heille sellaisen perinteisen OMG-päivittelyn paikka. Jos vertaan tätä Suomen työkulttuuriin, niin aika harvoin pomot Suomessa ovat aivan näin kiinnostuneita työntekijöidensä perheenjäsenistä ja perhe-elämästä ylipäätään.

No, pool partyt pidettiin aurinkoisena syyskuisena sunnuntai-iltapäivänä yrityksen omistajien omakotitalossa, teeman mukaisesti heidän uima-altaallaan. Ei juhlat mitään bikini-iloittelua ja vesileikkejä olleet, vaan lähinnä nautimme lounaan pitkän kaavan mukaan uima-altaan äärellä. Tai no, kyllähän 65-vuotias kollegani pulahti uimaan pääruoan ja jälkiruoan välissä. Ihan hauska iltapäivähän siitä muodostui. Mukana juhlissa oli myös pomoni veli, joka toimii paikallisissa poliisivoimissa. Saimme kuulla monta mielenkiintoista tarinaa hänen työpäivistään. 

Kun allasbileet oli pidetty, minulle esitettiin myöhemmin vielä useaan kertaan kutsu tulla pomojeni luokse uimaan ja vilvoittelemaan kuumina päivinä, sillä pomonikin tiesivät, ettei meillä nykyisessä kodissamme ole enää uima-allasta käytössämme. Kutsua toisti useimmiten yrityksen iäkäs omistajaherra.

Väistämättä olen verrannut, jos samanlainen tilanne olisi tapahtunut kohdalleni joskus Suomessa. Useimmat esimieheni Suomen työhistoriassani ovat olleet vanhempia miehiä. Miettiessäni, että jos ihan kuka tahansa heistä olisi heittänyt minulle esimiehenäni samanlaista kutsua, niin kyllähän siinä olisi ukko kuin ukko pervon maineen itselleen niittänyt. Muttä täällä, kutsu oli aivan viaton. Niinpä minulle on siis nykyään ollut ihan uusi normaali, jos vanhempi setämies, joka sattuu olemaan myös pomoni, kutsuu uima-altaalleen kotiinsa. Hahah!

Seuraavaksi hieman loma-asiaa:

Määrättömät lomat

Minulla ei ole ollut työpaikassani tiettyjä, lukumääräisesti ennalta määrättyjä lomapäiviä. Lomien pitäminen on siis työpaikallani ollut aina pelkkä sopimuskysymys.

No, tämähän voi kuulostaa suomalaisen korvaan mahtavalta. Lomia voisi siis periaatteessa pitää niin paljon kuin haluaa, mutta kolikolla on toki toinenkin puoli. Koska olemme ensinnäkin kollegani kanssa olleet tuntityöläisiä, emme ansaitse lomamme aikana lainkaan palkkaa. Suomessa tutuksi tulleita palkallisia lomia tai lomarahoja ei siis ole. Toisekseen, ennen lomia ja heti lomien jälkeen, työkuormani on ollut joka kerta suurempi. Olen siis saattanut tehdä käytännössä koko kuukauden työtunnit, vaikka olisin ollut kaksikin viikkoa kyseisestä kuukaudesta lomalla! Eli aika ennen ja jälkeen loman on ollut tosi kuormittavaa. 

Ja sitten tämä kolmas: Koska lomia ei myöskään ole mitenkään pakko pitää, niin tämä onkin sitten kohdallani aiheuttanut mielenkiintoisia tilanteita. Pieneksi ongelmaksi on nimittäin muodostunut se, että kollegani vuorostaan ei oikein ole tahtonut pitää lomia lainkaan. Ainakaan alkuun hänen muutettuaan asuinkustannuksiltaan kalliiseen Piilaaksoon, hänellä ei ollut lomien pitämiseen suoraan sanottuna varaakaan. Mutta siis asetelma, että minä olen pitänyt lomia, mutta kollegani ei, on tuntunut aiheuttavan vähän pitkiä katseita ja ehkäpä hiukan paheksuntaakin kollegani taholta. Minulle taas on ollut itsestäänselvyys, että työstä pidetään myös välillä lomaa ja tuuletetaan nuppia, vaikka loma olisi lyhytkin ja meidän tapauksessamme palkaton. Kollegani ei lomaillut ensimmäisen työvuotensa aikana kertaakaan, mutta piti sen jälkeen lomaa heti kaksi viikkoa putkeen, koska oli työvuodestaan aivan puhki. Kertaakaan kollegani ei ole lomistani mitään sanonut, mutta kyllä siinä on saanut jonkin verran aina huonoa omatuntoa potea, kun olen lomilleni lompsinut. Niinpä Suomessa ja niissä työpaikoissa täällä, joissa lomapäiviä on annettu se tietty lukumäärä vuotta kohden, voidaan tällaisiltakin sosiaalisen paineen lieveilmiöiltä välttyä. Pomoni on kuitenkin ollut melko joustava lomien myöntämisen suhteen ja itse olen vastavuoroisesti joustanut hyvin paljon työajoissani ja näin tämän loma-asian kanssa on kuitenkin pärjätty.

Mutta aivan kaikkien näiden paikallisten työelämän piirteiden kanssa ei olisi niin väliksikään pärjätä:

Röyhkeys, epätasa-arvo ja jopa suoranainen valehtelu

Jo aiemmissa työelämäaiheisissa postauksissani olen muistini mukaan kirjoittanut, kuinka helposti täällä tunnutaan ottavan kunniaa toisten tekemistä töistä. Jokin aikaansaannos, hyvä sellainen, voidaan esittää omana pomolle ja vieläpä sen henkilön silmien edessä, joka työn on oikeasti tehnyt! Tätä ilmiötä tuntuu tapahtuvan myös paikallisissa IT-alan firmoissa mitä olen kavereidenkin tapauksia kuunnellut. En siis ole ollut tämän kokemukseni kanssa yksin.

Lisäksi meillä Suomessahan on työelämässä sellaisiakin arvoja kuin palkkatasa-arvo, samasta työstä sama palkka, yhdenvertaisuus ja mitä näitä ihanuuksia nyt onkaan. Osaa arvoista on ohjattu jopa erilaisilla pykälillä. Ja totta, ei tilanteet ole aina ideaaleja jokaisessa suomalaisessakaan työpaikassa, mutta täällä näyttäisi olevan vallalla enemmän villin lännen meininki. On kuulkaas välillä ollut suomalaisia palkkataulukoita ja pykäliä ikävä. Muistan, kun eräs täällä työskentelevä suomalainen totesi, että Yhdysvalloissa saa olla koko ajan tarkkana, että saa samat edut ja korvaavuudet kuin kollegansa. Ja tämän kyllä voin omaltakin kohdaltani allekirjoittaa. Jopa alleviivata ja lisätä vielä huutomerkin perään!

Ja mitä epärehellisyyteen tulee, niin tuossa joulun allahan jouduin ilmiantamaan työkaverini taloudellisesta vilpistä! Otin siinä tietenkin aivan valtavan riskin, mutta suomalainen oikeustajuni ei kerta kaikkiaan enää kestänyt katsoa sormien läpi sitä toimintaa. Minulla oli ollut epäilykseni jo aiemmin, mutta marraskuun lopussa tilanne meni jo niin räikeäksi, ja nyt minulla oli myös todisteet, että pystyin asian osoittamaan pomoille. Päätin tarttua härkää sarvista. No, senhän tietää, että s****nanmoinen kaplakkahan siitä syntyi! Tätä paskamyrskyä on sitten riittänyt aina tänne tammikuulle ja heh, uudelle vuosikymmenelle asti. Ja arvatkaapas, kuinka tämä kyseinen tilanne sitten päättyi. Kollegani puhui pomoillemme ns. mustan valkoiseksi ja pääsi kuin koira veräjästä. Mutta kahdenkeskisessä keskustelussamme minulle hän myönsi, että joo, on tehnyt vilpin, muttei sitä tule koskaan pomoillemme tietenkään myöntämään! Että semmoista kuraa.

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia ajatuksia nämä kokemukseni paikallisesta työelämästä mahdollisesti herättivät. Miltä kuulostaisi pool partyt pomosi luona tai tuo paikallinen lomakäytäntö? Saada potea lomasta huonoa omatuntoa ja kerätä mulkoiluja kollegaltasi, joka ei syystä tai toisesta voi tai halua itse pitää omia lomiaan.

Mutta hei, monet teistä lukijoistani jo tietävätkin, että olen tällä viikolla irtisanoutunut työtehtävistäni ja siitä olisi tarkoitukseni kirjoittaa teille ensi postauksessa. Toivottavasti maltatte odottaa. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Lupaamani linkit aikaisempiin työelämäaiheisiin postauksiini:

Ensifiiliksiä työpaikastani kirjoittelin maaliskuussa 2018 täällä ja amerikkalaista palkkakuittiani tarkastelin täällä.

Lisäksi olen kirjoittanut kaksiosaisen postauksen asioista, joihin osasin tai en osannut varautua amerikkalaisessa työelämässä. Osa 1 on luettavissa täältä ja osa 2 täältä. Sairasloma-asioista, käsitteestä pitämättömät sairaslomat ja ruokatauoista tai paremminkin niiden puutteesta kirjoitin yli vuosi sitten täällä.

Edellisen työelämäaiheisen postauksen olin kirjoittanut viime maaliskuussa aiheesta, missä minulla on vielä opittavaa.

Onko jenkki juntti maantiedon taidoiltaan?

Onko jenkki juntti maantiedon taidoiltaan? On. Tietenkin on. Näin olisin minäkin vastannut vielä parikymppisenä ja aikana, jolloin en ollut vielä käynyt, saati asunut Yhdysvalloissa. Tämä on mielestäni yllättävänkin yleinen ja yhä vallalla oleva käsitys amerikkalaisista. Etteivät he siis tiedä maantiedosta ja vaikkapa Suomen sijainnista höökäsen pöläystä. Tänne muutettuaan tähän(kin) seikkaan on kuitenkin saanut vähän näkökulmaa ja siitäpä kimposi tämä postaus.

No, onko se jenkki siis juntti maantiedossa vai ei? Jokainen lukija ymmärtää, ettei tähän tietenkään ole suoraviivaista kyllä- tai ei-vastausta. Ei yli 300-miljoonaista kansaa voi niputtaa yhdeksi, aivan kuin emme niputtaisi eurooppalaisiakaan tällaisessa asiassa. Osa voi olla juntteja, osa ei. Eli viisasten kiveä ei minullakaan tähän amerikkalaisten mahdolliseen junttiuteen vastaukseksi ole, mutta esitän nyt hiukan näkökulmia puolesta ja vastaan, kuinka itse asian näen ja olen kokenut.

Puolusteluja: Jenkki ei ole juntti

Minulle on kerrottu, että amerikkalaisissa kouluissa opetetaan maantiedon tunneilla maapallon maita ja sijainteja neljännellä luokalla (jos nyt en aivan väärin tuota luokkatasoa muista). Kuulostaa siis varsin samanlaiselta kuin Suomenkin kouluissa. No, miksi nuo opit eivät välttämättä jää oppilaan päähän loppuiäksi? Ainakin matkustaminen, ja suomalaisista lähtökohdista katsottuna matkustaminen nimenomaan ulkomaille avartaa joka kerta matkailijan maailmankuvaa ja opettaa niin maantiedosta kuin eri kulttuureistakin uusia asioita. Ja kun uudet asiat kokee omakohtaisesti, ne myös jäävät muistoina mieleen, usein jopa loppuelämäksi.

Mutta totuushan on, etteivät läheskään kaikki amerikkalaiset matkustele ulkomaille!

Miksi jenkki ei matkusta ulkomaille?

Yksi syy tähän on varmasti se, että amerikkalaisilla on omassa maassaankin niin valtavasti nähtävää! Vasta täällä länsirannikon kolkassa asuessa sitä on tajunnut kuinka valtavankokoinen Yhdysvallat itsessään on. Jokaisella USA:n osavaltiolla on enemmän tai vähemmän ominaispiirteitä, joten niidenkin tutkimisessa olisi matkustettavaa vaikka kuinka. Jos sitten ajatellaan, että amerikkalainen ottaisi ohjelmaansa käydä joka vuosi yhdessä uudessa osavaltiossa matkailemassa, niin siinäkinhän riittäisi hommaa 50 vuodeksi! Jo pelkästään Kaliforniasta, siis vain yhdestä USA:n 50 osavaltiosta löytyy jo hiekkadyynejä, palmurantoja, aavikkoa, havumetsää, laskettelukeskuksia, vuoristoa, järvimaisemaa sekä merenrantaa. 

Eri osavaltioiden monimuotoisuudesta ja rikkaudesta kertoo hyvän esimerkin seuraava tapaus: Eräs Josh-herra oli tehnyt viiden vuoden aikana tutkimusmatkoja ainoastaan Kaliforniassa. Tämän seurauksena hän listasi sata kohdetta ja nähtävyyttä, jotka ovat ehdottomasti käymisen arvoisia! Siis sata kohdetta ja viisi vuotta ainoastaan Kaliforniassa matkaillessa. Herran must-see kohteet Kaliforniassa ovat nähtävissä täältä: California Bucket List.

Toisena syynä ulkomaille matkustamattomuuteen lienee ison maan tuomat jättimäiset välimatkat. Olemme itsekin tehneet jo muutaman road tripin USA:ssa autoillen. Reissut ovat kestäneet milloin viikon, milloin kaksi tai lähempänä kolmea viikkoa ja matkan aikana on ratin takana saanut istua ihan kiitettäviä aikoja. Silti, kun tulee kotiin ja piirtää Google Mapsiin reissun ajoreitin, huomaa sen olevan vain pieni sykerö USA:n kartan jossakin kulmassa tai alalaidassa. Välimatkat ovat siis oikeasti isoja!

Tässä viimeisimmän road tripimme paluumatkaosuus. Kaksi päivää tuota liki 1 000 mailia ajettiin ja silti se ei ulotu vielä edes puoleen väliin Yhdysvaltoja itä-länsisuunnassa. Kartta: Google Maps. 

Tai jos ajatellaan vaikkapa neljän tunnin lentomatkaa. Suomesta tuossa ajassa tavoitat lentokoneella kevyesti yli 20 eri ulkomaata. Jos taas ajatellaan vaikkapa San Franciscoa, samassa ajassa saavutat ulkomaista tasan kaksi, Meksikon ja Kanadan. Loput ovat oman maasi eri osavaltioita. Sama sääntö pätee isoon osaan muitakin Yhdysvaltojen länsi- ja keskiosan kaupunkeja. Alaskasta nuo kaksi maata ovat Kanada ja Venäjä. Itärannikolta avautuu hiukan enemmän ulkomaita neljän tunnin lentomatkasäteellä. Esimerkiksi Washington D.C:sta ja New Yorkista Kuuba on (nykyään) amerikkalaisten turistien tavoitettavissa hiukan alle kolmessa tunnissa. 

Nämä jättimäiset välimatkat ja mittasuhteet tahtovat sumentua, kun maapallon pyöreä kartta vetäistään vaikkapa A3-paperille. Siis tasaiselle pinnalle, kuten useimmiten maailmankarttaa nykyisin katselemme. Kartta "kutistuu" keskeltä kun maapallon pyöreys projisoidaan lättänäksi paperille tai näytölle. Pohjoisessa sijaitseva Suomi näyttää suhteessa suuremmalle, kuin se oikeasti on ja taas etelä-pohjoissuunnassa enemmän keskellä sijaitseva USA pienemmälle, kuin se oikeasti on.

Niin, nyt oli kyseessä matkat ulkomaille. Sittenhän on tietenkin heitä, jotka eivät koskaan poistu USA:n rajojen ulkopuolelle. On ihmisiä, jotka eivät koskaan hanki edes passia, mutta sellaisia henkilöitä löytyy toki Suomestakin!

Miksi jenkki ei ylipäätään matkustele?

Uutisissa taannoin kerrottiin, että vuonna 2015 peräti 41 % amerikkalaisista ei pitänyt yhtään lomapäivää! Aika suuri osuus, vai mitä? Näistä 15 % oli sellaisia, joille kuitenkin olisi kuulunut työnantajan antama palkallinen loma, mutta he eivät pitäneet lomaa. (Taustalla tähän on useita syitä, esimerkiksi suuri työmäärä, esimiesten antamatta jäänyt tuki lomien pitämiseen ja ryhmäpaine työntekijöiden keskuudessa muutamia mainitakseni.) Ja sehän täytyy muistaa, että kaikilla Amerikassa työskentelevillä ei edes kerry palkallisia lomia. Näitä voivat olla esimerkiksi osa-aikaiset tuntipalkkatyöt ja matalapalkka-alan työt.

Lomaa pitämättömien osuus oli mielestäni niin järkyttävän suuri, että kaivoin siitä vähän lisääkin tietoa. Eivätkä luvut kaiveluni myötä kyllä sievistyneet. Erään tutkimuksen mukaan vuonna 2015 lomaa pitämättömien osuus amerikkalaisista työntekijöistä oli jopa 55 %! Tutkimuksessa esitettiin myös, että keskimäärin amerikkalainen työntekijä piti 16,2 lomapäivää vuonna 2015. Vuonna 2016 lomaa pitämättömien osuus oli edelleen korkea, 54 %, mikä tarkoitti 662 miljoonaa pitämätöntä lomapäivää! Vuonna 2016 lomapäiviä pidettiin keskimäärin 16,8. Tämän pienen pienen nousun on kuitenkin laskettu tuottaneen 33 miljardin talouskasvun lisääntyneinä suorina ja epäsuorina työpaikkoina.

Mutta palataanpas taas aiheeseen. Eli jos lomia ei ole tai niitä ei pidä, niin eipä siinä juuri matkustellakaan! Ei ulkomaille, mutta eipä hirvittävästi valtavankokoisessa kotimaassakaan. Maailmankuvan avartaminen jää siis ainakin tältä osin monelta amerikkalaiselta toteutumatta.

Edellä luetellut seikat ovat siis perustelleet sitä, miksi amerikkalaisten tietämys maantiedosta ei välttämättä kasva ainakaan matkustamisen ansiosta. Toisin sanoen aiemmat kohdat puoltaisivat väitettä, että jenkki ei ole juntti. No sittenpä lopuksi vielä niitä kolikon kääntöpuolia, tällaisten omakohtaisten kokemusteni kautta:

Kolikon kääntöpuoli

Vaikka täällä Piilaaksossa asuukin kenties keskimääräistä enemmän kouluttautuneita ihmisiä, onhan alueella huippuyliopistoja ja teknisen kehityksen keskittymää, niin silti todella usein on saanut kertoa, missä se synnyinmaamme Suomi oikein sijaitsee. Monen täällä asuvan suomalaisen kanssa olemmekin saaneet nauraa, millaisia arvailuja tai vastauksia olemme kuulleet, kun olemme kertoneet tulevamme Suomesta. Toisaalta, on kyllä ollut ihmeen paljon sattumuksia, joissa amerikkalaisella onkin ollut joku kytkös Suomeen! Joku on ollut naimisissa suomalaisen kanssa, omaa suomalaisia sukujuuria tai sukulaispoika on ollut Suomessa vaihdossa. Ehkä kuitenkin yksi mieleenpainuvimmista, täysin pieleen menneistä vastauksista oli se, kun yksi nuori herra totesi, että ai, hän on kotoisin siitä aivan meidän Suomemme naapurista ja kuinka hän kulki aikoinaan pyörällä töihin Nevadan puolelle. Just!

No, okei. Suomi on vain se pikkuruinen 5-miljoonainen kansa jossakin kaukana pohjoisessa, mutta aina heikko maantiedon tietämys ei amerikkalaisella kyllä ole rajoittunut vain Suomen sijaintiin:

Vuonna 2012 olimme ukkokullan kanssa reissaamassa Uudessa-Seelannissa. Osallistuimme eteläisen saaren vuonosta lähtevälle pienelle laivamatkalle, jolla bongattiin pingviinejä Tyynenmeren avomeriosuudella. Laivassa oli mukana kalifornialainen n. 50-vuotias mies. Kuulimme, kun hän esittäytyi laivan kapteenille. Kun laiva pääsi vuonosta avomerelle, kuulutti kapteeni matkustajille, että tulemme nyt Tyynellemerelle. Sitten kalifornialaisukko kysyi kapteenilta, että mitä ihmettä, onko tämä se sama Tyynimeri, joka on Kaliforniankin edustalla?! Kapteenilla loksahti suu auki, mutta kykeni kakistellen vastaamaan, että kyllä, sama on. Tähän kalifornialaisukko oikein huudahtaa: "OMG, it's huge!" (OMG, onpa se valtava!) Tulipa vain jo silloin mieleeni, että milläs luokalla meillä Suomessa peruskoulussa jo opetettiinkaan maapallon meret, minkä jälkeen jokainen varmasti tietää, että tällä pallolla on ta-san yk-si Tyynimeri. :-D Tuo jenkkiukko ei ollut tainnut karttapalloa vilkaistakaan elämässään.

Mutta hei, osaavatko kaikki suomalaisetkaan välttämättä kaikkia maapallon maita? Jos suomalaisilta nyt kysyttäisiin, missä kohtaa Afrikkaa sijaitsee Mali ja mikä on Malin pääkaupunki, mikä olisi se prosenttiosuus, joka vastaisi tähän oikein? En tiedä, mutta veikkaan, että 100 % se ei ainakaan olisi.

Eli se, onko jenkki juntti vai ei, ei ole asiana aivan mustavalkoinen ja tämän postauksen tarkoituksena olikin tuoda esiin niitä harmaan eri sävyjä sekä seikkoja, jotka mahdollisesti vaikuttavat amerikkalaisten ummikkouteen maantiedossa. Millaisia omakohtaisia kokemuksia teillä on amerikkalaisten maantiedon taidoista? Niitä olisi kiva kuulla!

Nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Lomamatka Meksikoon

No nyt te lukijani siellä mietitte, että mitenkäs tällainen Meksikon matka kuulumisineen ja kuvineen liittyy millään tavalla amerikkalaisaiheiseen blogiini, mutta kyllä se liittyy.

Matkakohteemme Cabo San Lucas on nimittäin eräänlainen amerikkalaisten "kanariansaaret". Lentomatkaa amerikkalaisten suosimaan Cabo San Lucasiin on täältä Pohjois-Kaliforniastakin vain noin kolme tuntia eli saman verran kuin Suomesta Keski-Eurooppaan. Niinpä Cabo San Lucasiin olisi täältä mahdollista tehdä melko nopeitakin pyrähdyksiä, esimerkiksi pidennettyjä viikonloppuja. 

Cabo San Lucas sijaitsee Kalifornian niemimaan (Baja California) eteläisimmässä kärjessä.

Ja voin kertoa, että aika nopeasti kohteessa lomamoodiin pääsikin. Vai mitä sanotte näistä kuvista?

Kookosmehu virkisti!

Palmuja ja taustalla Cabo San Lucas'n kaupunkia.

Pulahtaisiko uima-altaaseen...

... vai lähtisikö veneellä merelle? Tein molemmat. :-)

Amerikkalaisille räätälöityä lomailua

Matkailu kohteessa oli tehty amerikkalaisille helpoksi. Melkeinpä kaikki hinnat oli merkitty USA:n dollareissa ja useimmissa paikoissa Yhdysvaltain dollarit olivat käypää valuuttaa Meksikon pesojen rinnalla. Joissakin paikoissa se oli kauppiaille jopa mieluisampi valuutta, sillä hinnat olivat totta kai myyjille suotuisammat Yhdysvaltain dollareissa. Hintoja tutkaillessa saikin aluksi olla tarkkana kuin porkkana, sillä myös Meksikon peson symbolina käytetään samaa merkintää "$" kuin Yhdysvaltain dollaristakin. Vain joissakin paikoissa pesot oli merkitty symbolilla "Mex$". 

Lisäksi lomallemme ajoittunut Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä 4th of July näkyi kohteessa selvästi. Sitä juhlittiin Meksikon Cabo San Lucasissa kuin Yhdysvalloissa konsanaan. Oli erilaisia tapahtumia ja ravintolatkin koristautuneet ilmapalloilla, tietenkin USA:n lipun värein, ja USA:n lippujakin liehui joka nurkalla.

Itsenäisyyspäiväjuhlat tulollaan.

Yhteen seikkaan kannattaa kuitenkin meidän suomalaisten, nopeisiin nettiyhteyksiin ja ilmaisiin wifeihin tottuneiden matkalaisten varautua. Wifi ei nimittäin ollut kohteessa mitenkään itsestäänselvyys, vaan se oli useissa hotelleissakin maksullinen. Esimerkiksi meidän hotellissamme hinta olisi ollut 13 USD/päivä/nuppi. Minun amerikkalainen puhelinliittymäni toimi kuitenkin tiettyjen datamäärien rajoissa ilman lisämaksuja Meksikossakin ja se oli loistojuttu se! Ukkokulta puolestaan osti loman ajaksi superedullisen prepaid-liittymän Telcel-operaattorilta. Parillasadalla pesolla (alle 10 eur) sai muutaman gigatavun verran dataa, mikä riitti varsin hyvin alueen karttojen selailuun ja somettamiseen. Liittymän myyjä ei muuten puhunut sanaakaan englantia, ja ukkokultakin vain hyvin auttavasti espanjaa, varsinkaan teknistä sanastoa, ja niinpä kaupankäynnissä piti käyttää apuna Google-kääntäjää. Noh, liittymäasia saatiin kuitenkin lopulta elekielellä tehostettuna hoidetuksi. :-)

Cabo San Lucas tuntui olevan myös polttari- ja hääporukoiden suosiossa. Tässä yksi tuleva tai tuore rouva uimarannalla huntu ja tiara päässään. Myös meidän hotellilla vihittiin yksi amerikkalaispariskunta. Hääseremonioiden jälkeen illan päätteeksi sekä hääpari että muutama vieras hyppäsivät kaikki yhtäaikaa juhla-asuineen hotellin uima-altaaseen. Liekö sitten enemmän meksikolainen vai amerikkalainen tapa, en osaa sanoa.

Autenttisuutta unohtamatta

Toki tämä oli itselleni ensimmäinen ihana puraisu Meksikosta, mutta uskallan kuitenkin väittää, ettei turismi ainakaan vielä ollut hävittänyt läheskään kaikkia autenttisia meksikolaispiirteitä tässä lomalaisten keskittymässä. Vai mitä sanot siitä, että tilatessasi ravintolassa guacamolea, se valmistetaan tuoreista raaka-aineista silmiesi alla ruokapöydän vieressä? Lisäksi kysyttiin, millaisin maustein asiakas guacamolensa halusi. Laitetaanko sipulia, korianteria, tomaattisalsaa, suolaa ja mikä saisi olla tulisuusaste? Sitten avokadot ja haluamasi lisukkeet pyöräytettiin morttelissa ja superherkullinen dippi oli valmis! Ja voi pojat, kylläpä se maistuikin. Parasta guacamolea ikinä! Myös paikalliset kala- ja lihatacot olivat viedä kielen mennessään, ai että!

Lisukkeita tacoille.

Hienot hotellialueet vs. rähjäiset röttelöt

Upeiden uima- ja snorklausrantojen sekä hienojen hotellialueiden kontrastina San José del Cabon ja Cabo San Lucas'n kaupunkien katukuvassa näkyi runsaasti myös rähjäisiä talon röttelöitä ja tyhjillään olevia, jopa siivottomia maa-alueita. Jalkakäytävissäkin oli paikoin reikiä, sillä pienet viemärikannet olivat menneet rikki, eikä niille näyttänyt löytyneen ainakaan vielä korjaajaa. Kaupunkien keskustojen katuja kävellessä sai siis olla tarkkana askelissaan. Vaikeaa se tosin oli, sillä kaiken huomioni tahtoivat varastaa ihanan värikkäät talot sekä paikallisten hengailu ja istuskelu katujen kulmauksissa.

Oranssia.

Sinistä.

Lisää sinistä ja keltaista sekä paikallinen riksa, bicitaxi.

Tällä kertaa tulimmekin ottaneeksi lomamme enemmän löhöilyn kannalta kuin aikoihin. Ja tarpeeseen se hetken loikoilu tulikin, sillä viime viikot ovat olleet suorastaan hektisiä näiden kaikkien hoidettavien asioiden kanssa. Yhtenä lomapäivänä yritimme ajaa läheiseen Cabo Pulmon kansallispuistoon, mutta allamme oli piskuinen vuokrakottero pienellä maavaralla ja kuoppaiseksi käynyt hiekkatie oli yksinkertaisesti kulkupelillemme liikaa. Se kun ei ollut tehoiltaankaan mikään raketti. Lisäksi alkoi olla turhan paljon yhtymäkohtia kohtalokkaaseen päiväämme Kuolemanlaaksossa: päällystämätön kuoppainen ajotie, sisämaassa lähemmäs +40 Celsius-asteeseen noussut lämpötila, hyvin vähän muuta liikennettä ja ympärillä pelkkiä kuivia risuja ja pari kaktusta siellä täällä. Niinpä päätimme jättää kansallispuiston tutkimisen toiseen kertaan jo ihan turvallisuussyistä. 

Ajatus siitä, että auto jäisi kiinni tai simahtaisi kuumuudessa näihin maisemiin, ei tuntunut houkuttelevalle.

Paluumatkalla törmäsimme tähän meren rannalla sijaitsevaan pinkkiin meksikolaislukaaliin. Tämä olis niiiin minun värinen talo!

Tuliaisena ötököitä?

Ja koska lämpimissä olosuhteissa oltiin, niin tulipa lomallamme nähtyä pitkästä aikaa oikein mojovan kokoisia torakoitakin. Nämä näyt saivat aikaan pieniä puistatuksia ja kotona tulikin sitten avattua matkalaukku kaiken varalta ulkosalla. Hrr, on ne etovia.

Eikä tässä vielä kaikki. Loppupuistatuksena teillekin kerrottakoon vielä tämäkin tapaus. Kun lomamme loppui ja olimme lentokentällä lähestymässä turvatarkastusta, kiinnitin huomiota, kuinka kaksi lentokenttäsiivoojaa seisoivat valoisassa käytävän kohdassa aivan vierekkäin. Ihmettelin tietenkin siinä heidän asentojaan, kunnes selvisi mitä he siinä lähekkäin kyöhnäsivät. Toinen siivoja etsi toiselta täikammalla täitä! OMG, äkkiä pakoon!

Tyhjäksi jäänyt meksikolaisapteekki, joten ei myöskään täishampoota tästä saatavilla siivojatädeille.

Näistäkin ötökkähavainnoista huolimatta lähtisin vaikka heti uudestaan Meksikoon. Vielä jäi niin paljon näkemättä, kokematta ja maistelematta. Ehkä vielä jonakin päivänä...

Mutta hei, eipä se hektisyys lomalta palattuamme sitten hellittänytkään. Tästä kerron teille lisää seuraavassa postauksessani. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Vihdoinkin ulkosuomalaisen odottama elokuu!

Sanon suoraan, että on ottanut pikkuisen pannuun. Yli kuukauden. Olen yrittänyt tällaisena ulkosuomalaisena, toiselta puolelta maapalloa ja siis päinvastaisesta päivärytmistä käsin hoitaa tiettyjä asioita Suomen virastoihin ja laitoksiin, mutta kun kaikki ovat lomalla! Ei onnistu. Suomi on tiks-kiinni!

Kyllähän sen itsekin usein juuri heinäkuussa lomailleena tiedän, että Suomessa ihmisten kesälomat ja toimistojen rajoitetut aukioloajat monessakin paikassa osuvat juuri heinäkuulle. Mutta kyllä se sitten rassaa, kun yrität toiselta puolelta maapalloa saada joitakin asioita juuri heinäkuussa hoidetuksi ja eteenpäin. Se ei näemmä yksinkertaisesti vain onnistu. 

Silmä, silmä, nenä ja mutrusuu.

Eri vuorokausirytmi

Olen nyt sitten yrittänyt selvittää asioita sähköpostitse, sillä silloin kun Suomessa on virastoaika, niin meillä on myöhäinen ilta tai yö, eikä ajatus useinkaan enää itsellä kulje kirkkaasti siinä vaiheessa. Olo alkaa olla tööt ja tyyny kutsuu. Ei tekisi mieli enää alkaa soittelemaan pitkiä byrokraattisia puheluita siinä vaiheessa, ja varsinkaan, kun et tarkkaan ottaen tiedä, kuka on se oikea henkilö, jolle soittaa! Jotkut offiisit ovat olleet lisäksi avoinna vain typistetyin aukioloajoin, esimerkiksi klo 9 - 13. Tai soittoaika on klo 12 - 14. Klo 12 Suomen aikaa on meidän klo 02. Jep. Itse en ainakaan ole enää klo 02 aikaan parhaimmillani puhumaan byrokraatin kanssa, jos nyt sellaista vuorokauden aikaa ihmisluonteella edes on. Heh heh.

Niinpä olen lähettänyt yhden jos toisenkin sähköpostin erinäisiin paikkoihin. Virastoihin isolla v-kirjaimella. Mutta ei, ei vaan saa minkäänlaista vastausta. Argh! Pienempi kiukku tulee siitä, että saa sen automaattivastauksen tyyliin: Olemme lomalla ja palaamme päivänä x. Okei, joku sentään reagoi, vaikkakin automatisoituna, mutta päivän x jälkeen voinen siis odottaa saavani vastauksiakin. Isompi kiukku tulee siitä, että sähköpostiviesti menee kyllä perille, mutta et saa minkäänlaista vastausta!

Suomi on siis heinäkuun kiinni. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että joskus elämässä pitää joitakin asioita hoitaa myös heinäkuussa. Nyt muutama iso asia on odottanut ratkaisuaan, parhaimmat kesäkuun puolesta välistä saakka, koska eihän nyt juhannusviikollakaan enää ehditty mitään hoitaa, kun lomat painoi jo päälle. Niinpä tämä viikkotolkulla vastausten odottaminen on saanut minut viime metreillä melkeinpä hulluksi. Odottaminen on nimittäin saanut myös yöuneni kaikkoamaan, kun olen pohtinut eri vastausvaihtoehtoja. Niin, ja vaikka siis valvon öisin, niin olo ja pää ovat sen verran huterat keskellä yötä, ettei luurin nosto ja soitto byrokratian rattaisiin ole edelleenkään houkutellut. Yhtenä hoidettavista asioista on ollut esimerkiksi tämä oman tulevaisuuteni ratkominen välillä Suomi-Amerikka, joten mietityttäähän ne. Asiat.

Viikkotolkulla odottaminen on saanut minut näkemään punaista. Ja olokin on ollut vähän piikikäs.

Tässä vaiheessa muuten välihuomiona, että suomalaisesta liittymästäni USA:sta Suomeen soittaminen maksaa 1,50 eur/min! Ihanan kallista, varsinkin kun Suomessa oli jo tottunut edullisiin puheluhintoihin jopa koko EU:n alueella. Ja taas amerikkalaisella liittymällänihän ei voi edes soittaa Suomeen, kun armas Suomi ei kuulu kyseisen palveluntarjoajan maavalikoimaan!

Amerikka ei mene tiks-kiinni

Tämä koko heinäkuun ajan takaraivossani pänninyt pikku kiukku sai minut miettimään, että meneeköhän mikään muu valtio maapallolla yhtä lailla kiinni kokonaiseksi kuukaudeksi tai jopa hiukan yli, kuten Suomi juhannuksesta lähtien. Kenties joku toinenkin Euroopan valtio voi mennä, mutta ainakaan Amerikka ei mene. Ei täällä ole ollut havaittavissa samanlaista käytäntöä, jossa pistetään koko Amerikka tai edes osavaltio kiinni. Toki näkökulmani tähän on varsin kapea.

Ainakin Kaliforniassa näyttäisi pyörät pyörivän läpi vuoden. Tähän on varmastikin parikin syytä selittämään. Ensimmäinen niistä on sää. Täällä Kaliforniassa kun on kesää se noin 10 kk vuodesta, niin paikallisten ei ole pakko survoa lomiaan sille yhdelle ja samalle kuukaudelle, jolloin odotettavissa olisi ne parhaimmat kesäkelit. Säiden puolesta kelpaa siis lomailla melkein milloin vaan. 

Toinen syy on amerikkalaisten "perustyöpaikkojen" vuosittain melko lyhyet lomat. Ja nyt siis perustyöpaikalla tarkoitan tässä yhteydessä muita kuin Piilaakson IT-alan työpaikkoja, joissa yhtenä työsuhde-etuna voidaan työntekijöille antaa amerikkalaista normia pidemmät lomat. Normaalit vuosilomat Amerikassa tuntuvat olevan siinä kahden, maksimissaan kolmen viikon paikkeilla. Lisäksi amerikkalaisilla tuntuisi olevan tapana pitää lomapäivä siellä, toinen täällä, pidennettyinä viikonloppuina ja juhlapyhien yhteydessä eli sellaiset suomalaisittain tutut pitkät, yhteen putkeen pidetyt kokonaiset lomaviikot ovat täällä harvinaisia.

Ja kyllä, täälläkin koulut pitävät kesätaukoa, mutta olen kuullut, että kouluikäisille on tarjolla paljon erilaisia kesäleirejä, jonne lapset saadaan "päivähoitoon" vanhempien käydessä töissä. Eikä täällä ole mitenkään harvinaista, että toinen vanhemmista on koko ajan kotiäitinä tai -isänä. Tämä ilmiö juontaa juurensa huomattavan korkeista päivähoitomaksuista. 

Jes, elokuu!

Mutta nyt! Nyt kalenteri on vihdoin käännetty elokuulle ja toivon todellakin, että siellä Suomen virastoissa alettaisiin palailemaan sorvien ääreen, otetaan se näppis kauniisiin käsiin ja kirjaillaan minulle niitä kauan odottamiani vastauksia! Kiitos, ei mulla muuta. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!