maanantai 19. syyskuuta 2016

Häämatka varattu - vihdoinkin!

Yllättävän moni on kysellyt meidän häämatkamme perään. Jotkut blogini lukijat taisivat jopa äimistellä heti naimisiinmenomme jälkeen joulukuussa, että kuinka joku voi skipata häämatkan?! No, meidän tarinammehan ei ollut ihan tuiki tavallinen. Luulen nimittäin, etteivät useimmat aloita avioliittoelämäänsä asumalla ensimmäiset kolme tai neljä avioliittokuukauttaan puolisonsa kanssa eri puolilla maapalloa! Kiitos vaan minun viisumihässäkän. Niinpä jo pelkästään matkan toteutus heti häiden jälkeen olisi ollut käytännön kannalta äärimmäisen työläs. No, sitten kun lopulta pääsimme takaisin saman katon alle Kaliforniaan, alkoikin heti kohta stressi uuden kodin löytämisestä. Ei siinä käväissyt unelmien hiekkarannat mielessäkään. Ja toisaalta ihan se, että pääsi elämään sitä perusarkea siippansa kanssa, tuntui jo riittävän luksukselle erossa elettyjen kuukausien jälkeen.
Jotakin tällaista pitäisi olla luvassa. Kuvakaappaus sivustolta booking.com.

Jotkut kyselivät myös heinäkuisen Meksikon matkamme tiimoilta, että jokos se oli häämatkamme. Ei ollut. Häämatka kai kuuluisi kuitenkin tehdä kahdestaan, hi hii, mitä Meksikon matkamme ei ollut. Meillä oli Meksikossa oikein mukavaa matkaseuraa, mutta reissua ei voitane kimppamatkana luokitella häämatkaksi. Puitteethan toki olisivat olleet kohdillaan sielläkin. Häämatka-asiamme on siis tuntunut kovasti porukkaa kiinnostavan, joten nyt voin sitten julki kirjoittaa, että häämatkamme on vihdoin ja viimein varattu.


Täristä piti jännityksestä kolme päivää


Matkan varaamisen suhteen olikin jännät paikat, sillä saatuamme varattua paikat lennoille jouduimme odottamaan kolme kokonaista päivää, jotta matkoja välittävä taho selvitti vieläkö meille löytyisi vapaana olevaa majapaikkaa. Voin kertoa, että olin hiukan "tittidii" nuo kolme päivää. Kyllä kuulkaas jännitti, löytyykö ihanalta pikkuiselta paratiisisaarelta vielä tilaa! Ja edes jokseenkin järkevään hintaan. Itseämme kipeiksi kun emme haluaisi siltikään maksaa, vaikka häämatkasta kyse onkin. 

No, vihdoin ja viimein viime perjantaina saimme puhelinsoiton, että majoitus on ns. kiven alta meille kaivettu. Pääsemme pieneen ja söpöön bungalow-majoitukseen, juuri sellaiseen kuin olimme haaveilleetkin. Jee! Että nyt näyttäisi vakavasti sille, että saamme häämatkamme toteutukseen jopa ennen 1-vuotishääpäiväämme. Ei paha. Ei ollenkaan paha.
Tämä kuva on Havaijilta. Häämatkakohteemme on sanottu olevan kuin Havaiji noin 50 vuotta sitten, aikaa ennen massaturismia ja Havaijin muuttumista Yhydysvaltain osavaltioksi.


Matkavalmisteluja


Nyt on sitten Uuden-Seelannin dollareita laitettu tilaukseen, rokotusaika lavantautia vastaan jonossa ja matkakuume kohoamassa kovaa vauhtia. Tulikin muuten jo pari hauskaa, mutta varsin tärkeää ennakkotietoa matkakohteestamme esiin. Selvitimme ensinnäkin, onko tuolla unelmasaarella kuinka vaarallista, matkailijoiden ryöstelyitä tms. Joissakin vinkeissä sitten kerrottiin, että saarella on suurempi todennäköisyys saada kookos tipahtamaan päähänsä kuin tulla ryöstetyksi. Eikä tämä kuulemma ole edes vitsi! Hi hii! Ja arvatkaapa vaan, kenen päähän se kookos sitten todennäköisimmin pompsahtaa...

Toinen reissussa huomioitava seikka on, että joka yö tuolta koko saarelta katkaistaan sähköt! Onko varageneraattoreita? Mene ja tiedä. Niinpä pitää minunkin muistaa laittaa puhelin latinkiin heti aamuisin tai iltaisin ennen sähköjenkatkaisua. Muutoin saan sanoa heipat kännykkäkuvaamiselle oli sitten miten upeita maisemia nenän alla tahansa. :-)


Kauas on pitkä matka


Suomesta katsottuna tämä pikkuruinen paratiisisaari sijaitsee suorastaan hevon jeerassa asti! Lennot Los Angelesista kohteeseen kestävät 10 h, joten kyllä siinä istumalihaksia ja jokunen taala enemmän kysyttäisiin, jos saarelle matkustaisi Suomesta. Lisäksi aika jännittävältä tuntuu, että koko tuon lentomatkan ajan allamme on vain ja ainoastaan merta! Ei siis tarvitse paljoa lentokoneen ikkunasta kuikuilla, näkymä lienee yksi ja sama koko matkan. Mutta hyödynnetään nyt tätä nykyistä asuinsijaintiamme tällä Amerikan mantereella, jolloin voidaan puhua "vain" 10 tunnin lentomatkasta. Niin, ja tietenkin matka Los Angelesiin siihen päälle. 
Tuolla se kohde on. Niin on mitättömän pieni täppä, ettei saaren nimeä edes lue kartalla tässä mittakaavassa. Lähtöpiste Kalifornia näkyy kuvan oikeassa yläkulmassa.

Näin ollen: Cook Islands, here we come!

Tällaista ilosanomaa tällä kertaa. Ensi postaukseen lupaan sitten taas Amerikka-asiaa, niin kuin blogini alkuperäiseen teemaan kuuluukin. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
  

12 kommenttia:

  1. Wau wau ja wau!!!!! Niin siistiä! Ihanaa reissun odotusta sinne! Tulee taatusti ikimuistoinen häämatka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä täällä ihan intopiukeina reissua odotetaan! :-)

      Poista
  2. Oi oltiin siellä tasan kaksi vuotta sitten. Ihana paikka!!!! Minne saarille menette???

    VastaaPoista
  3. Rarotongalle ja Aitutakille. Olitteko sattumoisin samoilla saarilla? :-)

    VastaaPoista
  4. Oi kyllä! Jos haluat matkavinkkejä niin kerron mielelläni! Sitä matkaa kun ei koskaan unohda ��

    VastaaPoista
  5. No hei, matkavinkithän kiinnostaa aina! :-) Kirjoittele mulle gmail-osoitteeseeni (kaisa.p.korpela), kunhan sopiva rako löytyy. Tämäpä sattui sopivasti, kiva juttu! Jään odottelemaan vinkkejä! :-)

    VastaaPoista
  6. Mäpäs kirjoitan sulle saman tien 😊 katso roskapostikin, saattaa aina hukkua sinne 😊

    VastaaPoista
  7. Mäpäs kirjoitan sulle saman tien 😊 katso roskapostikin, saattaa aina hukkua sinne 😊

    VastaaPoista
  8. Oi, ihanalta kuulostaa teidän häämatkasuunnitelmat! Ja onnittelut naimisiinmenosta, vaikka siitä jo hetki onkin :) Tiedän miltä tuntuu asua eri maissa heti perään... Meillä nimittäin melkein sama juttu, mentiin jenkeissä vajaa vuosi sitten naimisiin, mutta viisumihässäkän takia jouduin muuttamaan Suomeen ennaltamäärittelemättömäksi ajaksi, kun mies jäi tietysti töiden takia jenkkeihin. 7 kuukauttahan siinä vierähti, ennen kuin sain vihdoin viisumin käteen. Nyt asutaan onnellisesti taas samassa maassa, mutta se häämatka, edelleen vasta suunnitelma. Mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja kyllä, hyvää kannattaa ja kummasti sitten jaksaakin odottaa. :-) Mekin vähän ukkokullan kans puhuttiin leikkisästi, että onhan se kauan odotettu häämatka saattanut kasvaa tässä ajassa vähän korkoakin, että voi olla, että niitä tehdään sitten kaksi! Noh, mutta nyt ainakin kova matkakuume päällä tämän Cookinsaarien suhteen.
      Ja voi kurja, teilläkin ollut tuo pakollinen asumusero viisumiasioiden vuoksi ja vieläpä noin pitkä aika, 7 kk! Sitä ei kyllä toivoisi kenellekään, aikaeroineen, välimatkoineen kaikkineen. Onneksi se teilläkin on jo nyt takanapäin. Tsemppiä syksyynne! :-)

      Poista
  9. Cookinsaaret on ihana paikka! Me päätettiin meidän häämatka sinne kolmisen vuotta sitten. Oltiin omatoimireissulla pikkubudjetilla. Saarten väliset lennot oli kalliit, mutta ehottomasti joka pennin arvoiset! Vietettiin nelisen yötä Rarotongalla, kuus Aitutakilla ja neljä Mangaialla. Rakastuttiin Mangaiaan, siellä oltais voitu viettää useampikin päivä. Se oli jotenkin niin aito ja pääsi lähelle paikallisten arkea. Ja yks luolaretki oli kyllä niin eksoottinen ja mahtava kokemus, etten vaihtaisi pois!

    Ihanaa häämatkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista. :-) Upealta kuulosti teidänkin reissunne!

      Poista