Kiitospäivän kodittomat ja paistetut vihreät tomaatit

Vielä tupsahtaakin yksi pikapostaus ennen sitä teille jo lupailemaani rytinäpostausta.

Viime torstaina Amerikassa vietettiin jälleen vuoden tärkeintä juhlaa Thanksgiving Day eli kiitospäivää. Vuosi sitten pääsimme viettämään oikein periamerikkalaista kiitospäivää mekin ja kirjoitinkin siitä kattavan postauksen perinteisine ruokineen ja ohjelmineen sekä kiitospäivän jälkeisine ostoshurmoksineen. Voit lukea postauksen halutessasi täältä. 

Tänä vuonna eri kuviot

Tänä vuonna sen sijaan saimme täysin erilaista näkökulmaa kiitospäivän viettämiseen. Kiitospäivänä tepastelimme nimittäin katuja Memphisissä, Tennesseessä. Yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta kaupungin kaikki ruokapaikat, musiikkibaarit ja kaupat olivat tuolloin kiinni. Kadutkin tuossa eläväisessä kaupungissa, yhdessä musiikkimaailman kehdoista, olivat täysin autiot. Amerikkalaiset olivat hellojensa ääressä paistamassa kalkkunoitaan. Ainoat autot katukuvassa olivat matelevaa menoa tarkkailevia, parkkeerattuja poliisiautoja. Kaduilla hiippailivat meidän ja parin muun turistin lisäksi vain kodittomat, osa roskiksia tonkien, osa kiitospäivää toivotellen, osa jumalansanaa ponnekkaasti saarnaten, elokuvista tuttuun "Praise The Lord!" -tyyliin, kyllähän sä tiedät. Kuka tai mikä kenenkin kodittoman jumala sitten aina olikin...

Niin, kodittomat. Heillä ei ole kalkkunaa, eikä uunia sen kypsentämiseen. Liekö kaikilla perhettäkään kenen kanssa juhlapyhää voisi oikein viettääkään. Koska kadut olivat jopa absurdin autiot, kodittomat todellakin valtasivat katukuvan, vaikkei heitä sankoin joukoin ollutkaan. Näky synnytti mieleenpainuvan tunnelman. 

Olipa siis kokemus, aivan toisesta ääripäästä viime vuoden kiitospäivään verrattuna. Huh huh. Ja kun kiitospäivää kerran juhlittiin, niin tämä toimi kyllä oikein hyvänä muistutuksena olla kiitollinen, että ympärillä on läheisiä ja pään päältä löytyy katto, vaikka pirun kallis piilaaksolainen katto onkin.

Beale Street, Memphis. Pitäisi olla vilkasta niin päivisin kuin öin, mutta kiitospäivänä oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Sama kuvio mustana perjantaina

Sama ilmiö toistui kiitospäivän jälkeisenä perjantaina, Black Fridayna, Nashvillessä. Kaupungissa, jossa yleensä kantri raikaa ja bootsit kopisevat, oli nyt mustana perjantaina aina myöhäiseen iltapäivään asti keskustan kadut lähes tyhjillään. Nyt hyväosaiset amerikkalaiset rynnivät edullisten ostosten perässä ostoskeskuksissa tai klikkailivat nettiostoksia tietokoneiltaan ja katuja tallasivat jälleen kodittomat. Osa Nashvillen kodittomista nautti päivästään katuradioista kuuluvan musiikin tahdissa jammaten. Oli taas aika pysäyttävät näkymät seurattaviksi.

Eipä raikanut live musiikki Black Fridayn aamuna Nashvillen kaduilla. 

  

Aivan täysin ilman perinteistä kiitospäivän viettoa emme joutuneet olemaan, sillä ukkokullan serkkupoika houkutteli meidät kutsullaan kiitospäivän illallisen rääppiäisille Alabaman puolelle. Siellä pääsimme istumaan iltaa serkkupojan amerikkalaisvaimon äidin luokse, mielettömän hienoon kartanoon. Ulkona takkaloimun ääressä oli kiva jutustella amerikkalaisten ja suomalaisten eroavaisuuksista. Lisäksi pääsin taas maistamaan sitä kiitospäivän perinteistä bataattisosevuokaakin, namskis.

Jotta tästä kodittomuusaiheisesta postauksesta ei jäisi ankea maku suuhun, niin seuraavaksi vielä pieni loppukevennys. Tomaattiteemalla mennään:

Paistetut vihreät tomaatit

Kenties muistatte elokuvan Paistetut vihreät tomaatit? Paitsi että elokuvalla on mielestäni hauska nimi, niin nyt pääsin omin silmin ja suin todistamaan, että näitä paistettuja vihreitä tomaatteja siis syödään ihan oikeasti ja yhä edelleen, vuonna 2015. Ainakin syvässä etelässä, Tennesseessä ja Alabamassa näytti useammankin ruokapaikan listoilla koreilevan tämä elokuvasta tuttu Fried Green Tomatoes -annos ns. lisukeruokana (engl. side). Täällä Kaliforniassa en ole törmännyt näihin paistettuihin vihreisiin tomaatteihin missään ja niinpä päätin hyödyntää mahdollisuuden päästä kerrankin niitä maistelemaan. No, ne maistuivat paistetuille vihreille tomaateille. Hyviä olivat. :-) 

Arvelen tomaatit valmistettavan niin, että tomaattiviipale kastetaan jonkinlaisessa ohuehkossa taikinassa ennen paistamista. Minun piti kuoria tuo paistopinta yhdestä tomaatista pois, sillä olihan se pakko päästä kurkkaamaan, että onko se sitten kans varmasti vihreä tomaatti. Ja olihan se! 

Yllä olevassa kuvassa näkyy myös toinen Alabamassa eteen tullut uusi lisuketuttavuus: hushpuppies. Kyseessä on maissileipäpallero, joka on (uppo)paistettu. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!